Rakas päiväkirjani... Pata kattilaa soimaa

Tässä tapauksessa kattila kylläkin kiittää pataa. Sitä on soimattu jo niin paljon.

Kun sämpylöistäkin tulee pannukakkua, alkaa leipomishalut olla kortilla. Ymmärrän, miksi niitä sanotaan leiviksi, niitä kiviä joita heitetään veteen; joku on aikoinaan tehnyt minun reseptilläni Elovenan Helppoja sämpyläruutuja ja kun niihin ei hampaat pysty, on leipoja heittänyt niillä vesilintua ja siitä on tullut sanonta heittää leipiä.

Mutta nyt siis kiitän pataa. Oikeammin pataleipää. En olisi uskonut, että löytyy resepti josta minä, jauhopeukalottomista jahopeukalottomin, saan kunnialla tehdyksi leivän.

Pataleipää helpompaa leipomusta ei kyllä taida ollakaan. Jauhoja, hiivaa ja suolaa sekaisin (toim.huom. Reseptiä soveltaen nakkasin mukaan myös onnistuneesti kurpitsansiemeniä ja korvasin osan vehnäjauhoista sämpyläjauhoilla.), vettä sekaan ja annetaan nousta väh. 12h. Lisätään basilikaa ja annetaan nousta vielä 30min. Nostatuksen aikana kuumennetaan pata uunissa ja kun pata on kuuma, kipataan taikina sinne. Padan päälle kansi ja uuniin 30min. Avot, pataleipä on valmis ja hyvää.

Helppoa, herkullista ja nopeaa (jos ei lasketa sitä, että pitää nousta 12h). Voipi olla, että meillä toistekin syödään itsetehtyä leipää, eikä aina vain esipaistettuja.

Ihanan reseptin minulle tarjosivat Martat.

JK. Nyt on vain yksi pulma. Perhe tulee kotiin vasta illalla ja olen syönyt kohta puolileipää. Onko sitä pakko jättää toisillekin, jos ei taho?