Rakas päiväkirjani... Ollako vai eikö olla

Lapset lensivät Tanskaan. Ottivat sentään isoäitinsä mukaan, tämä kun niin hinkusi Legolandiin. Vai kuka sinne halusi.

Isoäiti heitti lapsille vuosi sitten elokuussa haasteen, että jos lapset ovat vuoden karkkilakossa, hän vie heidät lomalle minne haluavat. Jouluna, Pääsiäisenä ja vappuna karkkilakosta oli lupa lipsua yhden päivän ajan.

Lapset selvittivät haasteen ja nyt oli siis palkinnon vuoro. Tytär oli inasen pettynyt kohteen valintaan, kun ei siellä ole merta, biitsiä ja aurinkoa. Itse kuitenkin myi kohteen päättämisen oikeuden pikkuveljelleen yhdellä Wii-pelin päättämisoikeudella. Ei ole bisnes-nainen minun tyttäreni. Poikanen on kuitenkin koko kesän roikkunut juutuubissa katsomassa Legoland-klippejä ja Legon sivuilla tutustumassa tuotteisiin (niin kuin ei niitä jo tuntisi!) ja Legolandin nettisivuilla tutustumassa alueeseen . Ei voi väittää, etteikö olisi hyvin valmistautunut.

Poikasen koululuokka oli kesä-heinäkuun vaihteen hyvin edustettuna Legolandissa: kaveri 1 tuli viikon reissusta lauantaina, kaveri 2 lähti viikon reissuun sitä seuraavana tiistaina ja kerkisi olemaan kaksi päivää kotona, kun Poikanen lähti reissuun. Luulen pojilla riittävän syksyksi puhumista, kunhan koulut alkavat ja taas säännöllisesti näkevät.

Niin, mutta ollako vai eikö olla. Oloni on hassu. Samaan aikaan ikävöin lapsia ja toisaalta olen onnessani, kun ovat toisen hoivissa ja saan vain olla. On ikävä, kun kukaan ei hyppää illalla viittä kertaa lastenhuoneen ovella kertomassa vielä yhtä tärkeää asiaa. Mutta on ihanaa, kun saa katsoa elokuvan illalla ihmisten aikaan ilman että kukaan keskeyttää. On ikävä, kun kukaan ei supata aamulla sängyn vieressä, että saako mennä tietokoneelle kun on syönyt aamupalan. Mutta on ihanaa, kun saa nukkua aamulla pitkään. On ikävä, kun kukaan ei heti töistä tullessa ole vastassa ja kerro sataa asiaa yhtäaikaa päivän tapahtumista ja pohtimistaan asioista ja kysy tärkeitä kysymyksiä. Mutta on ihanaa, kun työpäivän jälkeen saa kaatua vain sohvalle lukemaan kirjaa ilman, että kukaan puhuu mitään.

Olen parinviikon ajan yrittänyt syödä järkevästi ja käyttänyt siinä apuna jotakin valmista tarkkaa ruokavaliota. Alku suijui ongelmitta, mutta nyt on ollut vaikeaa, kun lapset ovat reisussa, niin on koko ajan nälkä (tai ehkä mieliteko), kun on ihan liikaa aikaa ajatella ruokaa.

Lopputulema: Tytär ja Poikanen, tulkaa pian kotiin! Mutta pitäkää hauskaa, kun nyt siellä olette!