Olen lukenut kohta puoli vuotta Olli Jalosen Yksityisiä tähtitaivaita. Kirja on kiinnostava. Se kertoo neljästä sukupolvesta Beteleitä Venäjällä, Suomessa ja maailmalla vuosina 1900-2012. Olen nähnyt kirjasta teatterisovituksen josta pidin ja joka sai innostumaan kirjastakin. Kirjan Suomessa olevia tapahtumapaikkojakin tunnen ja näen lukiessani silmissäni, kuinka Johan Betel menee katsomaan venetsialaisia Ahveniston maauimalalle, Olympia-altaalle tai hakee vaimonsa ja pienen Jouko-Johanin kotiin synnytyslaitokselta, Höyhensaarelta.
Mutta, kun se ei etene. Olli Jalonen kirjoittaa ihan oikeaoppisia virkkeitä, joissa on verbi, iso alkukirjain ja piste, virkkeet ovat suomenkieltä, mutta silti en ymmärrä hänen virkkeidensä siäsältöä. Huomaan lukevani yhtä ja samaa kappaletta kolmatta kertaa, enkä vieläkään ymmärrä mitä siinä sanotaan. Ei voi väittää viihdyttäväksi lukemiseksi. Koska kirja kuitenkin kiinnostaa, haluaisin kahalta sen loppuun.
Luen aina välipalaksi jotain muuta. Viimeksi luin välipalakirjaksi Miika Nousiaisen Vadelmavenepakolaisen. Miika Nousiaisen huumorintajusta innostuin katsottuani Nelosen Hyviä ja huonoja uutisia. Koska hänen vakava ja ilmeetön huumorinsa upposi minuun, halusin kokeilla hänen proosaansakin. Aloitin kirjan ja meinasin lentää bittiavaruutta myöten hänen näytölleen kysymään, onko hän tosissaan ruotsalaisen sosiaalidemokraattisen kansankodin ihannoinnin ja suomalaisen kultuurin halveksuntansa kanssa. Onnekseni hetken kuluttua muistin etäisesti, että kyseessä on kirja, fiktio ja Nousiaisen ilmeetön huumori. Saatuani itseni viimein uskomaan, ettei Nousiainen ollut tosissaan, ahmin tuon hulvattoman hauskan stereotypistetyn ruotsalaisen (ja vähän suomalaisenkin) kulttuurin käsikirjan yhdessä yössä. Ja nautin luettavasta, alkuvaikeuksien jälkeen erittäin ymmärrettävästä, ja ennen kaikkiea hyvin viihdyttävästä tekstistä.
Nyt palasin taas Olli Jaloseen. Olen aikaisemmin jättänyt vain yhden kirjan kesken. Hannele Huovin Vladimirin kirjaa en ole saanut muutamaa lukua pidemmälle lapsena, teininä enkä aikuisena. Se vaan ei etene lainkaan, vaikka Huovin teksti onkin ymmärrettävää verrattuna Jaloseen. Kolmesataa sivua olisi vielä Jalosta jäljellä. Luulen siihen väliin mahtuvan ainakin kaksi välipalaa.
Merkintöjä minusta, lapsistani, miehestäni ja ystävistäni eli So-called life of mine.
Laita näyte niistä käsittämättömistä virkkeistä? (Oletteko muuten huomanneet, että suomessa ei ole johdosta epäymmärrettävälle?)
VastaaPoistaEsimerkki, se on vaikeaa. Kun ei niissä virkkeissä oikeasti ole mitään vikaa. Pitäisi lainata kokonaisuus.
PoistaOlli Jalonen, Yksityiset tähtitaivaat, Otava 1999.
Nidotun laitoksen toinen painos, sivu 184.
"Veden päällä viistovat pääskyset nopeita viivojaan, niistä hän muistaa kun on joskus katsellut lasin sisäpuolelta Aivasin pihaa, ja vielä kauempaa kun on oppinut lukemaan ja lukenut pääskyjä Abessiiniassa syötävän herkkuna, ne ovat samat linnut muuttomatkansa kahdessa äärimmäisessä päässä."
Olli Jalonen, Yksityiset tähtitaivaat, Otava 1999.
PoistaNidotun laitoksen toinen painos, sivu 551.
"Nyt ei loppuraporttia ole jaksanut edes aloittaa, niin kuin ei itsensä sisältä löytäisi enää samaa, eivätkä aikaisemmat työt tunnu samoilta enää: niihin itsekin valehdellut niin kuin kertojat ovat valehdelleet, valehtelemisen siirtänyt."
No huh huh!
PoistaMä sain se viimein loppuun! Sunkin täytyy joskus lukea se. Mutta en suosittele lukemaan :-)
Poista