Rakas päiväkirjani... OESo:ta ja SoMe:a

Tyttärellä oli eilen illalla jo toiset Halloweenbileet viikon sisään. Itse en ole tainnut olla yksissäkään, koskaan. Aikanaan, kun kutsuja bileisiin tuli, olin juuri rakastunut ja halusin olla Miehen kanssa vaan kahdestaan, sitten odotinkin jo vauvaa ja niin edelleen. Huomasin siinä jossain välissä, että kun riittävän monta kertaa kutsuista kieltäytyy, ne lakkaavat tulemasta.

En pitkään aikaan ole bileisiin kaivannutkaan. Nyt kuitenkin, kun Tyttären sosiaalinen elämä on kovinkin vilkasta, olen siitä melkein kateellinen. Feisbuukissa eilen valittelen kateuttani ja heti tulla tupsahti kutsu Halloween juhliin. Ilahduin kutsusta tavattomasti, vaikka se olikin ns. saatu kerjäämällä. Muistin, kuinka hyvältä kutsun saaminen tuntuu ja kuinka kutkuttavaa juhliin valmistautuminen on.

Mutta, kun seuraavana päivänä pitää olla skarppina jossain muualla, en enää uskalla juhlia edellisenä iltana. Vaikka bilettäisi hillitystikin, on olo sen mukainen ainakin kaksi seuraavaa päivää. Onko se sitten vanhuutta vai tottumattomuutta, toivottavasti jälkimmäistä. Mutta enpä enää uskaltaisi mennäkään bileisiin, jossa tunnen vain emännän ja/tai isännän ja korkeintaan pari muuta vierasta. Siellähän voisi joutua puhumaan vieraiden ihmisten kanssa.

Kun kerran OESo:ni eli Oikean Elämän sosiaalisuuteni on hyvin lasten harrastuksiin ja työelämään rajoittunutta ja hyvässä lykyssä joskus sekaan saa ujutettua ystävänkin, on onneksi SoMe. Feisbuukissa ehdin käydä stalkkaamassa ystävien kuulumiset, harmi vain kun moni tuntuu vallan lopettaneen statuspäivittämisen. Ja sitten on Twitter.

Olemme koko porukka: minä, Tytär, Poikanen ja Mieskin sivusilmälla jumiuttuneet Nelosen Vain Elämää tositvhen. Se on leppoisaa OESo:ta pitkän viikon päätteeksi perheen kesken. Eilen kuitenkin Tytär valitsi perheen sijasta kaverit ja Poikanenkin vietti Miehen kanssa poikien iltaa Lucky Luken ja poppareiden kanssa jättäen minut ypöyksin katsomaan Vain Elämää. Onnekseni Vain elämää -ohjelmalla on aktiivinen Twitter yhteisö. Ne kaikki siellä katsoivat ohjelman kanssani.

En ikinä olisi uskonut sanovani ääneen, että oikeasti kävin nettikeskustelua samaan aikaan kun katsoin tv:tä. Toisaalta, onko se sen kummallisempaa vaihtaa ajatuksia world wide web tai vieressä oikeasti istuvan kanssa. Jos lapset sitä minulta kysysvät, niin kyllä, sillä todellakin on suuri ero ovatko kaverit oikean elämän kavereita vai online. Mutta toisaalta... se oli hauskaa, mutta toisaalta... siellä oli ventavieraita ihmisiä.