Rakas (treeni)päiväkirjani... Auts!

Olisin niin halunnut tänään lähteä pyöräilemään, mutta Tyttären mielestä pyöräilypäivä on vasta huomenna. Kompromissina päätimme lähteä rullaluistelemaan. Mikäs siinä, ystävättären kanssa ennen käytiin ja kun luistimet ja suojat on tallessa tuolta kymmenen vuoden takaa, voihan niitä kokeillakin.

Luulin oikeasti, että vielä osaisin luistella, mutta sitä taitoa ei todellakaan vanhana tuntunut taitavan, vaikka nuorena oli oppinut. En päässyt kymmentä metriä kun jo putosin pyrstölleni. Tytär nauraa kikattaa vieressä: Äiti eihän sua sattunu, äiti sä näytit hassulta, äiti mä näin sut kuin hidastetussa filmissä, äiti sattuks sua, äiti pääsetsä ylös.

Minulla oli kypärä, polvisuojat, kyynärsuojat ja rannesuojat, mutta tyynyn olisin tarvinnut. Ylös nousin ja lähdin kuitenkin uudelleen matkaan. Ja kyllähän se siitä alkoi sujua, vaikka näytinkin harakanpojalta, joka opettelee lentoon lähtöä. Tytär, puolestaan luistimillakin sulava ja kaunis kuin joutsen, ei ottanut uskoakseen, että olen ennen luistellut ylä- ja alamäetkin sen enempiä arkailematta tai kompuroimatta. Niin, että Kummikummi: voit odottaa kohta varmistussoittoa.

Enkä, muuten, menisi sanomaan, että tulee seuraavaa kertaa.

Varmuuden vuoksi luin, mitä Terveyskirjasto sanoo murtuneesta häntäluusta. Se sanoo, että ei vaadi kuin kipulääkettä ja paranee itsestään muutamassa viikossa. No, töissä voin olla koko päivän seisaallani tai satulatuolikin saattaisi toimia (ehkä?), mutta entäs työmatka junassa, tunti suuntaansa. Auts.