Rakas (treeni)päiväkirjani... Lipsumisia

Vein fysioterapeutilleni nähtäväksi taas treenitulokseni ja sain toivomani taputukset olalle. Sitten fyssari katsoi papereitani vielä tarkemmin ja hämmästyi: "Sähän olet käynyt kävelyllä melkein joka päivä." Minä siihen, että sähän käskit. Fyssari pohtii hetken: "Jaa, mitähän muuta mun pitäs käskee..."

En vieläkään tykkää ulkoilusta, mutta kun jossain asioissa joskus olen perfektionisti. Minulla pitää esimerkiksi olla 6 tai 12 saman sarjan veistä, haarukkaa ja lusikkaa, ei vaikka kahdeksan, eikä varsinkaan eriparisia. Olen siis päättänyt, että viikossa voi olla yksi kiireinen päivä, että lenkille ei ehdi, mutta jos sellaisia päiviä onkin kaksi, se pitää korvata seuraavalla viikolla. Tiedän, että jos lipsuisin tästä, ensi kerralla ei haittaisi kolme kiireistä päivää ja kohta niitä olisikin viikossa taas seitsemän, eikä se haittaisi ollenkaan.

Näin ennen joulua Syömishäiriöliiton ruokarauhan julistuksen ja se tuli tarpeeseen. Eniten kolahti kohta, jossa sanottiin, että syömistä ei tarvitse ansaita liikkumalla. Silloin päätin, että jouluna saan lipsua syömisistä ja syödä kaikkea mitä haluan, kelloon katsomatta. Ja niinhän se oli, joulupäivänä olin paremmalla tuulella ja jaksoin lenkin paljon paremmin. Eikä sitä suklaata edes tehnyt mieli kohtuuttomia määriä, pala silloin, konvehti tällöin ja tänään taas jo pystyin helposti sanomaan, etten ota sokeria. Toivon, että kun seuraavan kerran tekee mieleni hiilareita, muistan ruokarauhan ja tiedän, että saan joskus herkutellakin, sitten jaksaa taas paremmin.