Sain flunssan, tai saada sanalla on hyvin positiivinen kaiku korvissani, enkä ainkaan tieten tahtoen tätä flunssaa halunnut, vaan entisen pääministerin sanoja lainatakseni se tuli "yllättäen ja pyytämättä". No joka tapauksessa sain flunssan tuolla joskus syyskuun alkupuolella. Muuten se meni aikanaan pois, mutta se vahingossa otti ääneni mukaansa.
Näin kun työkseni jutustelen asiakkaiden kanssa, se ei ole oikein hyvä, että tänään ääni kulkee, mutta huomena se onkin sellainen kuin olisin vetänyt viskiä koko viikon (miltä se sitten kuulostaakaan, en ole koskaan kokeillut). No, lääkärihän sen nyt sitten keksi: puhekielto. Haluaisinpa kysyä siltä lääkäriltä, onko sillä ollut lapsia ja puhekielto yhtäaikaa ja jos on niin, vinkkejä tämän yhdistelmän hallintaan. Ja toisekseen, joka olisi pitänyt ehkä mainita ensimmäisenä, rakastan selittämistä! Poikanenkin kysyy kaikki hankalat kysymykset nykyää Mieheltä, koska tietää, että minulta kysyessään a) joutuu itse pohtimaan asiaa ennen kuin saa vastauksen ja b) että vastaus ei ole ihan pikainen. On julmaa kieltää puhuminen. Tahdon puhua!.
Ja miten sen voi muistaa, ettei saa puhua. Kun aina tulisi jotakin, mihin pitäisi ja haluaisi vasta, haluaisi esittää huomion ja haluaisi kiinnittää lasten (ja Miehenkin) huomion. Ja haluaisi selittää, perustella, keskustella... voih... tahdon puhua!
Kotitöitä tehdessäkin tuntuu kuin olisin vihainen, kun en sano kenellekään mitään. Ruokapöydässä oli hiljaista, kun en hoitanut keskustelua. Illalla Tyttären kanssa katsottiin elokuvaa ja siitäkin oli puolet ilosta pois, kun ei voinut huomioda asioita hänen kanssa.
Sanoinko jo: Tahdon puhua!
J.K. Se lääkäri, joka määräsi puhekiellon, määräsi myös rontgeniin ja aikoo soittaa tulokset minulle tänään. Miten keskustelu lääkärin kanssa puhelimessa onnistuu puhumatta? Saas nähdä.
Merkintöjä minusta, lapsistani, miehestäni ja ystävistäni eli So-called life of mine.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ilahdun kommentistasi. Kiitos.