Olisipa enemmän aikaa lukea.
Muistan kun äiti tutustutti minut Hilja Valtoseen. Olin alakouluikäinen tyttönen. Tein sitä minkä vain tuonikäinen osaa, eli narisin ettei ole mitään tekemistä. Äiti ehdotti lukemista. Njääh, tylsää. Äiti otti Valtosen Neiti talonmiehen ja alkoi lukea ääneen muutaman kappaleen. Ahmin itse loput kirjasta nopeammin kuin mitään muuta ennen sitä. Valtosen kirjat eivät kulu useammankaan lukukerran jälkeen.
Kaksitoistavuotiaana sain kummisedältä hassun lintukirjan. Siinä lokki vain lenteli korkeammalle ja korkeammalle. Lukiossa tuli kirjalistalla vastaan Bachin Lokki Joonatan, jonka etäisesti muistin löytyvän hyllystäni. Kerrankin analyysin kirjoittaminen ei olisi kiinni kirjaston laina-ajoista tai kirjan saatavuudesta. Sain parhaimman numeroni analyysistä ja rakastuin Richard Bachiin.
Olin autolla ajelemassa ja kuulin radiosta laulun kertosäkeen: "Mutta jos kesytät minut, silloin me toisiamme tarvitsemme, olisit ainoa maailmassa, elämäni aurinkoinen." (A-K Kiviniemi: Kesytetty). Se toi mieleeni kirjan, jota ehkä opettaja, ehkä äiti tai todennäköisesti molemmat olivat suositelleet. Tiesin senkin löytyvän hyllystäni, jopa kahteen kertaan, ensin kummisedän antamana, sitten kirjoituskilpailusta voitettuna. Löysin Antoine de Saint-Exupéryn Pikku Prinssin. Löysin ja ihastuin.
BBC julkaisi listan sadasta kirjasta, jotka jokaisen tulisi lukea. Iltasanomat ja Keskisuomalainen tekivät vastaavan listan suomalaisille. Kehdannenko edes myöntää kuinka vähän olen kirjoja noilta listoilta lukenut. Silmiini osui silti aina vain Paolo Coelhon Alkemisti. Alkemisti, se on jotain kemiaa? Ei kiinnosta. Kaiken lisäksi luen kirjailijan nimen aina 'Paul Kohelo'. Olin jouluna pitkään lomalla ja päättänyt lukea niin paljon kuin vain ehdin. Coelho oli alennusmyynnissä siellä ja täällä ja joka paikassa. Pakkohan se oli ostaa. Onneksi ostin, ei ole enää Kohelo on Coelho.
Yläkoulussa oli äikänopenani ja luokanvalvojanani Katja Kaukonen. Opettaja oli nuori, innokas ja sai minut joko kiinnostumaan äidinkielestä tai ainakin taitavasti ylläpiti aikaisempaa kiinnostustani. Yläkoulun jälkeen opettaja vielä tarkisti muutaman ei-kouluaineeni ja sähköpostejakin vaihdeltiin, mutta maailma vierotti. Nyt löysin hänet uudelleen ja tapasin myös hänen juuri julkaistun esikoisensa, Odelman. Olen iloinen kummastakin.
Vain muutaman mainitakseni. Olisipa enemmän aikaa.
Merkintöjä minusta, lapsistani, miehestäni ja ystävistäni eli So-called life of mine.
Huoh, niin. Eikä töitä aamulla. Ja lista luettavista kirjoista - lista, johon voi luottaa. En jaksa enää aloittaa uusia kirjoja, jotka on "ihan sairaan hyviä" mutta silti ensimmäisestä 50 sivusta vaan ei pääse eteenpäin, kolmannellakaan kerralla.
VastaaPoistaNii-in. Kun ei olisi töitä aamulla, niin voisi ottaa yöstä aikaa lukemiselle. Se olisi sen arvoista. Ja silloin ehkä jaksaisi niitä 'ihan sairaan hyviäkin' kirjoja, jos ei olisi töitä aamulla.
VastaaPoista