tiistai 2. elokuuta 2011

Rakas päiväkirjani... Ompelukoneella pitkästä aikaa osa1

Olen innoissani.
Olen tehnyt joskus itsellenikin vaatteita, mutta nyt on kulunut jo monta vuotta, etten ole ompelukoneeseen kajonnutkaan kuin ehkä pakon edessä. Nyt innostuin taas. Uusi sohva tarvitsi suojan, ettei heti sotkeennu. Tietysti myös koristetyynyjen pitää sopia uuden sohvan uuden päällisen sävyyn, samoin jalkarahin, joten niillekin piti tehdä verhot. Koska nojatuolin verhoaminen on vielä kesken, kuvaan ne sitten myöhemmin. Tässä kuitenkin puhelinpussit ja olkalaukku, jotka innostuin askertelemaan.

Tytär osti hienon uuden Hello Kitty- puhelinpussin ja poikanen kun ei löytänyt mieleistään, päätti että minä osaan sellaisen tehdä. Eihän siinä auttanut muu kuin poiketa kangaskaupan kautta. Kun hienoa lepakkokangasta jäi, tein poikaselle myös olkalaukun ja vielä mieskin sai puhelinpussin. Itse kun en suuremmin välitä lepakkokankaista, ostin vielä punaistakin kangasta omaa puhelinpussiani varten.

Kunhan sen nojatuolin saan valmiiksi, tiedä mitä sitten keksin. Muistin taas, kuinka kivaa ompeleminen on.

1 kommentti:

Ilahdun kommentistasi. Kiitos.