Jenkkileffojen klassinen kauhukuvahan on kotiäidin ja postimiehen, vakuutusmyyjän tai vaikka kaapelihuoltomiehen salasuhde. Enemmän tai vähemmän miehet ovat tuon kuvan jäljiltä Suomessa ja oikeassa elämässäkin mustasukkaisia erilaisille pölynimurikauppiaille, tai ainakin omani on.
No, joskus kuvan kääntäminenkin voi onnistua:
Kävipä perjantaina iltasella ovella mies, hyvä puhumaan. Sai sovittua kanssani maanantaille, eiliselle, ajan että tulee esittelemään palovarottimia ja muita kodin turvalaitteita. Olin jo unohtanut koko jutun maanantaina, Poikanen lähti pelaamaan sählyä ja Mies lenkille. Tytär tuli onneksi muistuttamaan, että millonkas se turvamies tulee.
Ainahan on tapana, kun vieraita tulee, että pahimmat pyykkipinot siirretään kaappiin piiloon ja villakoirat potkitaan maton alle. Näin siis minäkin toimin, suoristinpa pikaisesti vielä sohvanpäällisenkin. Satuinpa siinä kulkiessa huomaamaan, kuinka rasvainen uuninluukku on ja liedessäkin on jokin pinttynyt tahra. Niin, imuroimaan en viitsinyt alkaa, mutta uuni toki oli pestävä. Sain uunin juuri valmiiksi, kun turvamies soitti ovikelloa, liedelle jäivät vielä pesuaineet liottamaan likaa.
Mies tuli aikanaan lenkiltä ja turvamies oli jo lähes saanut asiansa kerrottua. Mies ihmetteli pesuaineita liedellä. Kerroin. Mies totesi, että meillä ainkin saa kotiesittelijät käydä, jos se saa vaimon pesemään uunin.
Merkintöjä minusta, lapsistani, miehestäni ja ystävistäni eli So-called life of mine.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ilahdun kommentistasi. Kiitos.