Sain eilen sähköpostia minulle ennestään tuntemattomalta henkilöltä. Hän olisi halunnut mainostaa päiväkirjassani. Tulin viestistä käsittämättömän iloiseksi ja ylpeäksi. Vaikka julkisesti vakituisiksi lukijoikseni onkin tunnustautunut vain muutama, enka salalukijoitakaan usko määrättömän monta olevan, olen silti niin kiinnostava, että joku haluaa mainostaa päiväkirjassani. Oi onnea.
Harmillista vain on , että jouduin hänelle sanomaan, etten avaa päiväkirjaa mainostajille. Melkein jo ilnnostuksissani lupasin mainospaikan, mutta ei. Ei päiväkirja ole kuitenkaan sitä varten.
Iloa lisäsi, että tuo sähköposti, oli päiväkirjan historian toinen suora yhteydenotto mailiini. Nyt voin olla varma, että ainakin kaksi henkilöä niistä, jotka ovat poikenneet päiväkirjaan, eivät ole olleet henkilökohtaisia ystäviäni. Hi-hi, minut on löydetty jostakin muualta kuin veispuukista ainakin kahdesti.
Merkintöjä minusta, lapsistani, miehestäni ja ystävistäni eli So-called life of mine.
Jihuu, mä oon sukua melkein julkkikselle!
VastaaPoista