Olen kai aina ennenkin, mutta esikoisen syntymän jälkeen varsinkin olen alkanut puhumaan ja kävelemään unissani ja katselemaan mitä kummallisempia unia. Unissani milloin rantapallot hyppivät edestakaisin liukuhihnan päällä sängynpäädyssä, milloin joku huutokauppaa vuodevaatteeni pois ja milloin lehtipuhallin imee koruni ja tyynyni sisuksiina.
No, toissa yönä olin nukahtanut väärälle sängynpuoliskolle, eikä Mies nukkumaan tullessaan hennonnut siitä minua siirtää. Heräsin itse siihen, että näin ihan vallan merkillisiä unia. Siis ihan tavallisia. Toisessa unessa oli aurinkoinen kesäpäivä ja lentokone lensi kerrostalon ohi ja toisessa unessa oli lapsia pelaamassa palloa niityllä. Ei, ei näin. Heärttyäni noiden unien jälkeen, en saanut nukahdettua uudelleen. Oli pakko herättää Mies, että pääsin omalle puolelleni sänkyä näkemään omia uniani.
Ja niinhän siinä kävi. Heti omalle puolelleni päästyäni oli jalkapohjissani skanneri, jota osoittamalla vaatekaappia kohden sain tilattua erilaisia seinämaalauksia makuuhuoneen seinään. Vain jalkojeni ollessa kokonaan peiton alla, eivät ne tehneet uutta tilausta. Kolme, neljä erilaista seinämaalausta sain loppuyön aikana. Paljon mukavampaa kuin fudikset ja lentokoneet. Tai, no niin.
Merkintöjä minusta, lapsistani, miehestäni ja ystävistäni eli So-called life of mine.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ilahdun kommentistasi. Kiitos.