Rakas päiväkirjani... Iltasyöppö

Olen nyt kohta neljä viikkoa tehnyt sunnuntaisin valmiiksi seuraavan viikon ruokalistan ja elänyt sen listan mukaisesti. Kauppalaputkin olen kirjoitanut ruokalistan kanssa niin, että kotona todellakin olisi ne kaikki aineet mitä ruoanvalmistus edellyttää.

Mies on ollut ihan innoissaan. Tähän asti olen keksinyt jonkun loistavan ruokaidean ja passittanut miehen kauppaan. Kauppareissuja on siten ruokaa kohden kertynyt yksi, kaksi, pahimmoillaan mies kävi neljä kertaa kaupassa yhden pullataikinan takia. (Hmph... No ei aina voi olla ihan varma siitä, mitä kaikkea tarvitsee.) Nyt olemme oikeasti pärjänneet kahdella ja viime viikolla jopa yhdellä kauppareissulla viikossa.

Hämmentävintä tässä on se, että olen todennut äitini olleen taas oikeassa. Äiti aina sanoo, että kun välillä syö, ei ole ollenkaan niin nälkä. Olen viimeksi lukioaikaan (tai ehkä en enää silloinkaan) syönyt oikeasti joka päivä yhden lämpimän aterian. Nyt neljän viikon ajan olen taas joka päivä syönyt oikein ruoan ja kun Mies on  ottanut ohjelmaansa vahtia, että syön aamiaisenkin, niin eilen illalla yhtäkkiä huomasin, kuinka en ollut lainkaan nälkäinen. Olen aina ollut iltasyöppö, mutta eilen katsoin televisiota eikä tehnyt mieleni edes napostella mitään. Tunne oli kovin uudenlainen.

Facebookissa jo kehuinkin, kun yrittää olla ostamatta mitään kauppalapun ulkopuolelta, niin herkutkin pitää tehdä itse. Minähän sitten tein perunalastuja.

Mutta aurinko paistaa, räystäät tippuu ja kun tarkkaan kuuntelee, voi autojen metelin seasta kuulla jo titityynkin. Mitä väliä silloin on edes perunlastuilla.