sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Rakas päiväkirjani... Ompeluksia

Onneksi pidän päiväkirjaa, sillä enhän muuten tietäisi, että olen viimeksi ommellut jotakin kaksi vuotta sitten. Silloin jäi nojatuolin päällinen ihan pikkuisen huolittelematta ja aioin tehdä sen pian loppuun. Ei lie yllätys, että huolittelemattomana se nököttää nojatuolin suojana edelleenkin. Nytkään en viitsi alkaa, se pitäisi pestä ensin.

Olen jo pidemmän aikaa etsinyt wc-paperirullatelinettä. (Siis sellaista, mihin voi laittaa paperirullia valmiiksi odottamaan aikaa, kun tarvitaan uusi rulla.) Sellaisia lattialla olevia löytyy joka väriä ja mallia, mutta seinälle ripustettavaa en ole löytänyt. Paitsi Väskin seikkailusaarella Naantalissa oli juuri sellainen mitä tarkoitan, mutta Mies alkoi, ettei sitä saa ottaa mukaan, ei kuulemma kuulunut lipun hintaan. Jaa. Väskin seikkailusaarelle, muuten, mennään hienolla merirosvoaluksella, jonka kapteeni näytti aivan Tintin kapteeni Haddockilta.

Mutta niin, nähtyäni mallin hoksin, että sellainen on kovasti helppo tehdä itsekin ja tänään sain inspiraation. Voihan tietysti olla, että Mies on joskus muulloinkin sanonut, että kun haluan jotakin, voisin ensin mitata paikan mihin sitä olen laittamassa, ja vasta sitten ostaa sen. Mutta vaikka aamupäivällä ostamani kanttinauha ehkä loppuikin kesken, ei Mies kovasti murissut, kun lähti hakemaan sitä lisää.

Lopputulokseen olen kuitenkin melko tyytyväinen. Laadusta näen kyllä itsekin, mikä merkitys olisi harsimisella, mittanauhalla ja merkkausliidulla. Ne vaan vievät niin kovasti aikaa.





2 kommenttia:

Ilahdun kommentistasi. Kiitos.