Toisella puolen käytävää viistosti minua vastapäätä istuu kaunis nainen. Hän on ehkä 30-40 välistä. Hänellä on maltillinen huulipuna ja kauniisti, kissamaisesti kaareutuva kajali. Hiukset ovat lyhyet, hiljattain leikatut ja värjätty vaaleiksi raidoiksi.
Hänellä on mustat farkut ja hopelangalla kirjailtu musta puolipitkä neuletakki. Jalassa on mustat, käytännölliset, korolliset kävelykengät/nilkkurit. Opettaja hän ei varmasti ole, mutta ehkä joku kouluttaja tai asiantuntija.
Hän on avannut läppärin pöytätasolle ja kirjoittaa keskittyneesti. Hänen suunsa liikkuu kirjoituksen mukana. Jos osaisin lukea huulilta, voisin ehkä saada muutamia sanoja hänen tekstistään.
Teksti ei vaikuta työhön liittyvältä, vaan enemmän henkilökohtaiselta sähköpostilta. Välillä hänen suupielissään kareilee hymy, välillä suu menee mutruun.
Hän pysähtyy lukemaan tekstiään. Suu ei enää tapaile sanoja, mutta hymyt näkyvät. Hän huomasi minun katsovan itseään ja suu meni viivasuoraksi.
Käänsin katseeni nopeasti pois. En varmasti itsekään pitäisi siitä, että minua tarkkaillaan kun keskityn.
Hän jatkaa kirjoittamista. Suu liikkuu tekstin mukana koko ajan aivan kuin hän haluaisi lukea sen ääneen. Vastaanottaisin mielelläni hänen kirjeensä, se vaikuttaa eläväiseltä.
Hän pakkaa läppärin laukkuun, laittaa mustan puolipitkän villakangastakin päällensä ja jää pois junasta. Ehkä joku toinen katsoo minua, kun hymyilen kännykälleni ja kirjoitain jotain yksisormijärjestelmällä.
Junassa.
Voi miten hyvältä/kivalta toi päivitys tuntuu: ilmeikkäästi ja tarkasti havainnoitu :) - Pyydä ensi kerralla, että hän lähettäisi viestinsä sulle, sinäkin voisit lähettää sitten tämän hänelle <3
VastaaPoistaehkäpä. Olisi kiva tietää miten kohtaavat ne mitä ulkopuolinen näkee ja henkilö ajattelee. Yksi mun vanhimmista ystävistäni kyllä aina nauraa mulle, että mun kasvot kertovat kyllä justiinsa sen mitä ajattelen, hyvässä ja pahassa :-D
Poista