Päiväkirjani täytti reilu kuukausi sitten viisi vuotta, enkä minä lainkaan sitä huomioinut. Ei merkkipäivämerkintää, ei edes viitettä asiaan missään toisessa merkinnässä. Päiväkirjaa ei kai voi onnitella perinteisesti: Onnea Rakas päiväkirjani!
Myös kahdensadan merkinnän virstanpylväs livahti ohi jo joulukuussa. Sitä olin sentään suunnitellut juhlistavani jollain hienolla henkevällä merkinnällä, mutta silloin tuli jotain tärkeämpää kirjoitettavaa.
Viidessä vuodessa ja reilussa kahdessa sadassa merkinnässä olen sentään kehittynyt. Kirjoitusvirheiden määrä varmasti on vakio, harjoitan aivan liian vähän oikolukua, mutta monet vanhat viestit voisin mielelläni poistaa, koska ne ovat huonosti jäsennettyjä, huonosta aiheesta tai muuten vaan huonoja. Annan niiden kuitenkin olla koska tiedän, että taas viiden vuoden kuluttua tekstejäni lukiessani havaitsen nämä uudemmatkin huonoiksi.
Viikko sitten oli vielä liikkumiseni aloittamisen vuosipäivä. Facebookin mukaan hankin crosstrainerin jo tammikuussa, mutta 23.3. asti se sai odottaa ensimmäistä lenkkiään.
Kaveri, jolta crossarin ostin, ja ystävätär, joka tiesi intohimo(ttomuute)ni liikuntaan, vinkkasi, että se toimii hyvänä vaatenaulakkona, jos ei muuta puuhaa sille keksi. Silti keksin kuin keksinkin: 100 harjoitusta ja 75 tuntia vuodessa. Kertamäärässä se on vähän enemmän kuin seuraavana tulevat kävely, juoksu, uinti ja pyöräily yhteensä. Harjoituksen keskimääräisessä kestossa nuo neljä yhdessä toki voittavat, kun ottaa huomioon kuinka aloitin crossauksen 9 minuutilla ja luulin vähintään kuolevani sen jälkeen.
Yhtä juhlaa siis.
Merkintöjä minusta, lapsistani, miehestäni ja ystävistäni eli So-called life of mine.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ilahdun kommentistasi. Kiitos.