En juurikaan käy shoppailemassa. Joskus tyttären mieliksi, mutta enemmän menen kauppaan vain hakeakseni tavaran, vaatteen tai ruoan jota tarvitsen. Tai itseasiassa, en edes käy kaupassa. Mies käy.
On kuitenkin yksi kauppa, jonka vetovoimaa en voi vastustaa. Koskaan. Se on se yksi iso ruotsalainen huonekaluliike, jonka lihapullia kehutaan yleisesti ja kai ne ovatkin hyviä, koska niiden vuoksi Mieskin suostuu aina lähtemään kauppaan mukaani. Sinne voi mennä aina, vaikkei mitään tarvitsisikaan, koska kotiin ei kuitenkaan koskaan joudu tulemaan tyhjin käsin.
Poikasen huoneen puolikas alkoi olla täynnä legoja niin, ettei mikään säilytystila tuntunut riittävän. Voi kuinka ihanaa. Se oli täydellinen syy lähteä taas käymään lemppari kaupassani. Tällä kertaa jouduin kuitenkin toteamaan, että kaupassa ei, merkillistä kyllä, ollut valmista ratkaisua säilytyspulmaani. Mutta kun valitsi hyllyn osan siitä sarjasta ja jalan tästä sarjasta ja kotona käytteli muutamia kulmarautoja, valmistui juuri haluamani kaltainen hylly. Poikanen voi hankkia lisää legoja ja minä saan kohta taas syyn shoppailla. Meille molemmille mieleinen noidankehä.
Vaikka tarvitsemaani hyllyä ei viime käynnillä ollutkaan, kaikkea muuta kyllä oli. Huonekalunäyttelyä kierrellessäni tajusin, että koska melkein koko koti on jo remontoitu, niin kyllä eteisen kaapistokin on uusittava. Ja koska eteisen kaapisto on uusittava, niin samalla hoituu vaatehuoneenkin järjestyksen järkeistäminen. Eikä lastenhuoneen vaatehuoneeseenkaan mahdu enää mitään, jos ei sitä laita uudelleen. Löysin heti kaiken, mitä haluan. Mies väitti, ettei niitä tarvikkeita voi heti ostaa, kun ei ole mitattu. (Syvä huokaus.) En tahdo odottaa. Tahdon ne heti. (Toinen syvä huokaus.)
Myös servettejä oli. Niitä kannattaa ostaa joka kerta kun käy. Eikä tarvitse mitata. Mitä siitä, että kaappi pursuaa niitä jo.
J.K. Arvaa vaan, suostuuko Mies lähiaikoina mukaan lemppari kauppaani, edes lihapullien houkuttelemana, kun tietää minulla olevan suunnitelman. Pahuksen mittaamiset.
Minä voin lähteä!
VastaaPoistaHyvä hyvä. Ota sä mukaan lompakko ja peräkärry, niin mä haen ja vien sut.
PoistaSä voit nyt tehdä itse lihapullia ja pihvejä, kun vävyni toi aineksia. Hyviä!
VastaaPoistaNiin, se on vain kaksi juttua: en pääse silloin lemppari kauppaani ja joudun tekemään itse ruoan.
Poista