Rakas (treeni)päiväkirjani... Pahan päivän varalta

Tänään oli paha päivä. Ihan kaikin puolin paha. Normaalisti tällaisena päivänä olisin mennyt aikaisin nukkumaan, peiton alle piiloon, toivonut ja tiennyt, että huominen on parempi.

Mutta ei tänään. Tänään herätin crosstrainerin kesälomalta ja päivä muuttu heti paremmaksi. Ajattelin, että crossaan ihan vaan vähäsen ja hups, siinä menikin puolitoista tuntia. Ja vaikka olen kiukuissani siitä, ettei vaa'an neula ole siirtynyt alas piiruakaan, huomasin tänään kuitenkin, että jotain on tapahtunut.

Vähän niin kuin pyörällä kuka tahansa osaa ajaa kovaa, mutta hiljaa ajaminen vaatii taitoa, että pysyy pystyssä, niin minulla on ollut ongelma kuntoilla alhaisilla sykkeillä. On tuntunut niin turhauttavalta crossata ka. 5-7 km/h vauhdilla, kun normaalisti kävelenkin nopeammin ja siksi vauhti on kasvanut crossatessa ja syke on huidellut jatkuvasti 4-5 alueilla.

Tänään kuitenkin crossasin koko lenkin sykealueilla 2-3, ka. 10,27 km/h. Siis vihdoin matalan sykkeen pitkä lenkki, vaaka tykkää juuri siitä. Ja vauhtikin näyttää jo lukuna kauniimmalta ja motivoivammalta. Ehkä jaksan taas uskoa, ettei tämä kaikki ole mennyt ihan hukkaan ja tulokset tulevat pikkuhiljaa.

Olen myös siksi onnellisessa asemassa, että voin crossata vaikka kuinka myöhään, eikä se vaikuta iltauniini mitenkään, tai korkeintaa positiivisesti. Minä voin vallan mainiosti crossata yhdeksältä illalla ja mennä kymmeneltä nukkumaan, kun Mies taas käy lenkin jälkeen niin kovilla kierroksilla, ettei nukkumaan menosta tule mitään tuntiin, pariin.

Siksi, koska paha päivä muuttui näinkin helposti hyväksi illaksi, suljen tietokoneen ja toivotan kauniita unia.