Jätin lauantaina lapset viikoksi lomailemaan Turkuun isoäidin hoiviin. Ikävä tuli heti kun käänsin selkäni. Kotimatkalla pysähdyin syömään ja huomasin kuitenkin sen luksus puolenkin: sain syödä salaattini kokonaan itse, herneenversotkin, ilman että joku kärttää maistiaisia tai vaihtareita. Mieskin kun tyytyi syömään vain oman ruokansa, vaikka salattiini olikin paras kana-caesar salaatti koskaan, ilman caesaria.
Sunnuntaina sain nukkua pitkään. Aika luksusta sekin. Paitsi että heräsin jatkuvasti ihmettelmään, miksei lapset ole tulleet jo herättämään. Sunnuntaina en laittanut ruokaa, en siivonnut, en pessyt pyykkiä, enkä tehnyt mitään muutakaan, olin vain lomalla. Viime yönä en sitten nukkunutkaan, kun lastenhuoneesta ei kuulunut tuhinaa. Tuli kauhea pelko, että mitäs jos siellä ei kukaan enää koskaan tuhisisikaan. Tuli tyhjyys ja yksinäisyys. Kuinka rakasta voi ollakaan nukkuvan lapsen ääni silloin kun se puuttuu. Onneksi herätyskellossa lapset laulavat "Mamma kulta, mamma kulta, herää jo" ja aamulla siksi oli taas turvallista herätä.
Aamulla tulivat remonttimiehet huonoine uutisineen. Rautakauppa oli tilannut kylppäriin väärän boordi laatan. Olivat vielä kysyneet, että montakos rullaa sitä boordia olikaan tilattu. Laattaa rullassa, joopa, aina joskus tulevat mieleeni vanhat rautakauppa-vitsit. Työ olisi viivästynyt kahdella päivällä, kun olisivat tilanneet oikeaa. Onneksi boordissa ei ollut elämää suurempi kuosi, joten suunnitelma b ratkaisi asian ja työ jatkuu. Yksi seinä on jo laatassa ja näyttää hyvältä. En malta odottaa, viikonloppuna pitäisi olla koko remontin valmis.
Merkintöjä minusta, lapsistani, miehestäni ja ystävistäni eli So-called life of mine.
Onneks sun muksut pärjää missä vaan :) (ja älä huoli, kyllä säkin pärjäät ;))
VastaaPoistaNo mut hei Jemppu, kyllä ne tulee takasin sieltä ja haluaa syödä sun koko salaattis ;) Ei huolta!
Kiitos Enna, uskon myös niiden pärjäävän ja syövän isoäitinsä salaatin :-)
VastaaPoista