tiistai 4. kesäkuuta 2013

Rakas päiväkirjani... Problem solved

Tykkään kaupunkilomista. Ateena, Rooma, Venetsia, Pariisi (tietysti!), Budapest, Wien tai mikä tahansa kaupunki, jossa on paljon nähtävää, kelpaisi. Rantalomalla en ole koskaan ollut, mutta en usko haluavanikaan.

Poikanen ja Mies kauhistuivat heti, kun keväällä aloin  puhumaan, että olisi hienoa mennä johonkin kiertelemään museoita. Tytär innostui ajatuksesta ja niin alkoi muodostua suunnitelma tyttöjen lomasta. Menkööt pojat katsomaan vaikka Jaron tai FC Lahden potkupalloa, kun ei historia kiinnosta.

On Trivagoa, Hotles.comia, Rantapalloa ja vaikka mitä muita, jotka mainostavat, että meiltä helposti ja halvasti milloin vaan ja minne vaan.

Mutta entäs sitten, kun en oikein tiennyt minne haluan matkustaa, ajankohdallakaan ei ollut väliä, kunhan kesällä ja hintahaarukka oli n. 0-halvin euroa. Kyllä noiden pitäisi olla aivan riittävät hakuehdot, mutta mihinkään en niitä voinut lisätä, aina olisi pitänyt tarkentaa. Aikani surffattuani varaussivuilla, tulin tulokseen, että itä- ja keski-Eurooppa eivät halunneet minua ja Tytärtä vieraakseen.

Vähän aikaa pohdin Tallinnaa. Olen nähnyt Tallinnan vanhan kaupungin viimeksi silloin, kun Eesti oli juuri itsenäistynyt Neuvostoliitosta. Minulla oli silloin ylläni keltanen t-paita, jossa oli hevosen kuva ja mustat hihat ja huppu, sekä vihreät pyöräilyhousut. Kaupat oli vielä silloin Tallinnassa tyhjiä ja juoksin sateessa torin läpi valkoisissa sandaaleissa lätäköihin hyppien. Moni asia olisi varmasti muuttunut ja mukava nähdä.

Yhtäkkiä muistin Ahvenanmaan. Muistan sieltä kaksi lomaa lapsuudesta, yhden luokkaretken ja kaksi lomaa oman perheeni kanssa. Ehdotin Miehelle tyttöjen loman sijasta koko perheen lomaa Ahvenanmaalle. Mieskin innostui. Poikanen muisti edelliseltä reissulta saamansa Rannanvartija Legon ja Tytär meressä uimisen, niin sehän oli sitten siinä. En käsitä miksi olin edes kuvitellut meneväni johonkin muualle, kun parhaat lomamuistoni tähänkin asti ovat Ahvenanmaalta.

Bomarsundissa lauletaan: "Ja se Oolannin sota oli kauhia...", Eckeröstä löydetään Suomen mantereenkin postinkulun historiaa ja Getalla (äitin mielestä Jan Karlsgårdenissa) syödään Ahvenanmaan pannukakkua. Jan Karlsgårdenissa tai oikeastaan sen vieressä kauhistellaan Vita Björnin vankilahistoriaa ja Kastelholman linnasta saadaan pala Ruotsi-Suomen historiaa. Ja uidaan meressä (en minä, (meri)vesi ei kuitenkaan ole vielä 25 asteista), selvitetään miksi Ahvenanmaan tiet ovat punaisia, ihaillaan saaren kauneutta ja löydetään vaikka mitä muuta.

I <3 Åland

7 kommenttia:

  1. Ihana <3 - Muistathan varmaankin sen (ikimuistoisen,) helteisen ja muutamasadepisaraisen pyöräretkenkin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli se toinen lapsuuden loma. Toisen muistan jostain vaaleansinisestä mökistä. Ja siellä oli mukana jotkut muutkin kuin me. Se oli ihan rannassa se mökki ja siinä rannassa oli isoja pyöreitä kiviä.

      Poista
    2. Mä oeln ollut vain kerran Ahvenanmaalla. ...kai. Mutta en muista muuta kuin Jomalan kirkon ja punaiset tiet. Ehkä vihreäpartaiset kivet ja uimalämmöttömän veden, joskin se saattaa olla muualta.

      Poista
    3. Ainakin siellä nytkin oli uimalämmötöntä vettä, punaiset tiet ja Jomalan kirkko.

      Mutta nyt siellä olis ollut kylpylä Mariebad, jossa ois ollut uimakelvollista vettä. Mutta sinne olis pitänyt ottaa oma pukukaapinlukko mukaan, niin ei sit menty.

      Ja kakrat tyyty kylmään mereenkin, ne on ollu edellusessä elämässä delffiinejä, niin niitä ei kylmyys haitannu.

      Poista
  2. Meilläki on alustavasti suunnitelmissa käydä Ahvenanmaalla tänä vuonna uudestaan! Aivan kerta kaikkisen ihana paikka <3 Jos mitenkään mahdollista, niin käykää ihmeessä täällä: http://www.aland.net/enebo/ Varmaan ihanin kahvila ja kahvilanpitäjä mitä oon koskaan nähnyt :D Ja pihassa ulkorakennuksissa on vähä jotain pientä myytävää ja museotavaraa :) IHANA paikka! Varmasti tykkäisit!

    VastaaPoista
  3. ^ Muutama kuva tuosta kahvilasta ja pihapiiristä löytyy mun fb-kuvista Ahvenanmaan albumista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitettavasti en Enebohon ehtinyt tällä lomalla. Mutta olen niin Ahvena fani, että varmasti olen menossa uudelleen ja silloin Enebo on ohjelmassa. Kiitos vinkistä.

      Kun menette Ahvenanmaalle, kertokaa sille multa terveisiä, jäi ikävä ;-D

      Poista

Ilahdun kommentistasi. Kiitos.