Lupasin etten ala pitää kirjablogia, mutta siitä puhe mistä puute... eiku se ei nyt sopinutkaan tähän.... mutta siitä puhutaan, mikä on tärkeää. Kirjat ovat elämäni. Meni monta vuotta etten lukenut juuri mitään, mutta nyt lapset alkavat olla jo niin isoja että voin, tuntematta huonoa omaatuntoa, uppoutua taas omaan maailmaani, kirjojen maailmaan. Mies laittaa kuulokkeet päähänsä ja pääsee musiikin maailmaansa, minä en tarvitse edes kuulokkeita, voin sulkea muun maailman ympäriltäni avaamalla kirjan kannen.
Kesällä pitää lukea dekkareita tai pokkareita tai mieluummin dekkaripokkareita. En tiedä miksi, mutta niin vaan kuuluu tehdä. Siksi luin ensin Loisto-pokkarina Mika Waltarin Kuka murhasi rouva Skrofin?. Luin sen vaikka kuinka monetta kertaa, mutta aina vain komisario Palmu on yhtä fiksu ja loppuratkaisu yhtä yllättävä. Tai no. Palmut kestävät kumminkin useammankin lukemisen ja katsomisenkin siinä lukemisten välissä.
Dekkaripokkarista siirryin Seven-pokkariin ja Anna-Leena Härköseen, josta siis piti puhumani, eikä Palmusta. Enpäs olisi uskonut pitäväni Härkösestä, mutta pidin kumminkin. Kiinnostuin hänen työstään Linnan tähdet tv-ohjelman jälkeen ja ajattelin kokeilla. Härkösen Ei kiitos oli Hämeenlinnan Teatterissa muutama vuosi sitten hitti ja siitä olen iloinen, etten teatterissa sitä nähnyt, tai niin mistäs sen tiedän, kun en kerran nähnyt, mutta kun poskia punotti lukeminenkin kuinka olisi käynyt teatterissa.
Olen kolmenkympin kriisissäni lukenut jo Virpi Hämeen-Anttilan kuvauksia keski-ikäisistä naisista ja Ei kiitos sopii nyt siihen kastiin. Pidin siitä silti. Ja pidän Virpi Hämeen-Anttilastakin. Ei kiitos kertoo neljätoistavuotisesta parisuhteesta, jossa mies ei enää halua vaikka rakastaa. Härkönen ei arastele käyttää suomenkieltä dialogissa ja tapahtumien kulussa hyvinkin värikkäästi ja kuvaavasti mutta olen iloinen, että roisin kielenkäytön alta hahmoista löytyi ihmisiä, tunteita ja vakavia vaiettuja asioita.
Nyt kesken on Heikosti positiivinen, joka on Anna-Leena Härkösen omaelämänkerrallinen kirja lapsettomuudesta. Voi kuinka paljon taas enemmän rakastankaan lapsiani, kun luen mitä se voisi olla jos en olisi heitä saanutkaan.
Luulen, että näiden kahden kirjakokemuksen jälkeen joudun lukemaan Härkösen Häräntappoaseenkin, koska pidän hänen tyylistäan. Ja eikös Häräntappoase kuulu niihin must-kirjoihin, kun elokuvaakaan en ole nähnyt.
Merkintöjä minusta, lapsistani, miehestäni ja ystävistäni eli So-called life of mine.
Lue Henning Mankell: Den orolige mannen(Rauhaton mies suomeksi). Päättää Wallander -tarinan surullisella tavalla. Lue toki kaikki muutkin Wallanderit! t. Lassi
VastaaPoistaItse olen lukenut melkein kaikki Härkösen kirjat paitsi sen Heikosti positiivisen, minkä ajattelin lukea seuraavaksi. Ei kiitos oli ihan ok, mutta ei mielestäni parasta Härköstä, melkein eniten tykkään Juhannusvieraasta tai Avoimien ovien päivästä, joka tosin oli melkein jo ahdistava. Ja kyllähän nyt kaikkien täytyy Häräntappoase lukea, sekin on kyllä hyvä :) kolme viimeistä löytyy kirjahyllystä, jos tarviit lainaan.
VastaaPoistaKiitos vinkistä, Lassi. En ole uskaltanut Wallandereihin, sen enempää kuin Beckeihinkään koskea, kun niistä tehdyt leffat eivät ole olleet mieleeni. Mutta jospa kirjan kerran kokeilisin. Kerron sitten.
VastaaPoistaTehdään, Tinke, vaihtari. Mä lainaan sulle ton Heikosti positiivisen, kunhan saan sen loppuun, niin lainaa mulle ens alkuun se Häräntappoase, katsotaan sitten niitä muita. Se voi olla, että joudun ne ostamaan, kun mulla on paha tapa, että kun tykästyn kirjailijaan, on kaikki teokset saatava omaan hyllyyn. Tällä hetkellä on Richard Bach -projekti meneillään, ehkä seuraavaksi Härkönen, Patricia Cornwellin sain juuri valmiiksi :-)
Mulla taas on ainakin yks Wallander, voin tuoda joskus tullessani. Minulle on hieman liian Wallander-keskeinen dekkariksi, mut mähän en dekkareista mitään ymmärräkään. Paitsi Christieistä.
VastaaPoistaMutta Waltarilta suosittelen kokeilemaan muutakin kuin Palmuja, mitä tahansa. Mm., syömmeni menetin Turms Kuolemattomalle pari vuotta sitten.
Juu, tehdään vaihtarit! Voin tulla sitten samalla katsastaan miltä teiän koti näyttää rempan jälkeen :)
VastaaPoistatt, muistelen sun tykänneen Sinuhestakin... kumma tyyppi. Turmsia olen harkinnut joskus, kun joku muukin (lue: äiti?) on sitä suositellut. Ehkäpä kokeilen. Ja jokatapauksessa mikätahansa maistuu nyt paremmalle kuin Rimmisen Nenäpäivä, vaikka se on Finladia voittajakin.
VastaaPoistaTinke, Heikosti positiivinen on nyt vapaa. Ilmoittelen, kun meidän koti on sillä mallilla, ettei Leo löydä suuhunsa mitään leivänmuruja ja villakoiria vaarallisempaa, niin olette tervetulleita.