Olipa pariviikkoa sitten päivä Puuhamassa. Ihana päivä olikin. Ei ruuhkia kun oli vasta kesäkuu, ei liian kuuma kun oli puolipilvistä ja muutenkin kaikinpuolin ihana retki. Mutta se puolipilvisyys olikin ansa. Jos kerran on puolipilvistä ja muutenkin hakeudun varjoisiin paikkoihin, eihän silloin tarvitse aurinkorasvaa. No olisi tarvinnut. Nyt sen tiedän. Viimeviikolla nypin viimeiset palamisen rippeet olkapäistä, poskilta ja päänahasta.
Olipa päivä Tykkimäellä. Ihana päivä olikin. Ei ruuhkia niin kuin on Lintsillä tai Särkässä varsinkin kun oli vasta kesäkuu, aurinko paistoi upeasti pilvettömältä taivaalta ja muutenkin kaikinpuolin ihana retki. Mutta se Puuhamassa palaminen olikin ansa. Jos kerran on jo palanut ja muutenkin hakeudun varjoisiin paikkoihin, eihän silloin tarvitse aurinkorasvaa. No olisi tarvinnut. Nyt sen tiedän. Päähineen sentään jo laitoin, ei palanut enää päänahka, mutta käsivarret, otsa ja posket oli punaiset kuin ravulla.
Miksei sitä voisi uskoa, että aurinkorasvaa ei voi jättää laittamatta vaikka olisi kuinka aikuinen. Nih.
Kohta lähtö rantsuun. Ajattelin laittaa aurinkorasvaa. Lapsilta kyselin missä se on. On kuulemma loppu. Ovat tänä kesänä jo purkin käyttäneet. Siis rantsuun vasta kaupan kautta. Jokohan oppisin.
Merkintöjä minusta, lapsistani, miehestäni ja ystävistäni eli So-called life of mine.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ilahdun kommentistasi. Kiitos.