Ei siinä mitään, että tyttären ollessa vauva etsin häntä unissani sängyn alta. Olisihan se vauva voinut siellä ollakin. Ehkä. Se tietysti oli vaarallisempaa, kun unissani nostin vauvan sängystään ja lähdin parvekkeen ovesta ulos. Onneksi mies sai meidät kiinni ja toi nukkumaan.
Olen myös käynyt pitkiä keskusteluja miehen kanssa unissani vanhoista naapureistani, mistään raskauttavasta en onneksi. Niin, tai ainakaan mies ei ole kertonut. Ja nyt viimeksi keskiviikkoyönä heräsi poikanen, jonka vieressä nukuin, kuulemaan kun olin kovasti ihmetellyt jotakin, en vain ollut saanut sanotuksi mitä.
Monta vuotta meidän sängyn päädyn takana unissani kulki liukuhihna joka vei pois kaikenlaisia tavaroita, kuten peittoja ja tyynyjä (joskus myös Big Brother Kadin puuterirasian) ja niitä sitten piilottelin ympäri makuuhuonetta tai haalin syliini ja istuin sängyllä niitä suojelemassa. Ärsyttävintä oli, kun hihnalle jäi pomppimaan rantapallo joka ei suostunut menemään pois. Pomppi vaan ees ja taas melkein koko yön. Nyt hihnaa ei onneksi ole ollut enää jokuseen aikaan.
En juuri koskaan riisu pois korvakoruja, sormuksiani, kaulaketjua ja kelloa vaan pidän niitä nukkuessakin. Paitsi. Nyt jostain syystä ne ovat alkaneet unissani katoamaan. Haihtuvat vain, huis pois, kuin ilmaan käsistäni, kaulaltani ja korvistani jos en niitä sitten ota itse pois ja vie ilmoitustaululle, kirjahyllyyn, pianon päälle tai johonkin muuhun yhtä turvalliseen paikkaan. Toisaalta taas kokeilein sitten, että nukkumaan mennessä riisuin korut pois ja kuinka ollakaan aamulla olin korvakoruja lukuunottamatta pukenut ne taas päälleni, korvakorut olivat liian hankalat kai, puristin niitä nyrkissäni.
En tiedä olinko näitä korujani sitten pelastamassa tiistaiyönäkin, kun kaksi kertaa putosin sängystä. Eihän siinä mitään jos olisinkin omasta sängystäni pudonnut, sattuuhan sitä, mutta kun putosin täällä lapsuudenkodissani parvisängystä. Kaksi kertaa. En onneksi ihan ylhäältä asti, vaan heräsin molemmilla kerroilla siinä kohden, kun seison ylimmällä askelmalla, astun siitä alas ja tajuan etten voi tehdä enää mitään estääkseni putoamisen. Että selaista. Kahden putoamisen jälkeen menin suosiolla sohvalle nukkumaan loppuyöksi.
Mies sanoo, että yöelämä kanssani ei ole ainakaan tylsää. Joskus tunnen itseni aamuisin kovin väsyneeksi.
Merkintöjä minusta, lapsistani, miehestäni ja ystävistäni eli So-called life of mine.
Voi LOL :D
VastaaPoista