perjantai 29. huhtikuuta 2011

Rakas päiväkirjani... Aakkoseni

Facebookissa kiersi "Elämäni aakkoset". Juttu siis toimii yksinkertaisesti niin, että listaat aakkoset ja kirjoitat jokaisen kirjaimen kohdalle ko. kirjaimella alkavan tärkeä asian elämästäsi, siis vain yhden sanan. Alunperin sanaa ei saanut sen kummemmin selitellä, mutta minäpä rakastan selittämistä. Ja lipsuin siinä sanojen lukumäärässäkin. Hah.

A Aamu. Tulee joka aamu. Aika ennen klo 7 on vielä yötä ja on epäinhimillistä joutua heräämään yöllä. Klo 8  asti on aamuyötä ja on lähes yhtä epäinhimillistä joutua heräämään aamuyöllä. Jos puhtaasti itse saisin päättää, alkaisi aamu n. klo 10.

B Banaani. En syö aamiaista, enkä pidä banaaneista, mutta joskus kun on ihan pakko syödä aamulla jotakin, pakotan itseni banaaniin.

C Cecelia Ahern. Yksi lempikirjailijoistani. Hömpän, jännityksen ja fantasian sekoitusta. Mm. P.S I love You -elokuva pohjautuu Ahernin saman nimiseen kirjaan. Tähän olisi kyllä kelvannut yhtälailla Christie, Agatha. Myös yksi lempikirjailijoistani. Ei kaivanne lisäselityksiä.

D Donna. On impressionisti Claude Monet'n maalaus ja Monet puolestaan lempitaiteilijani. Monet tunnetaan ehkä parhaiten Lummelampi -sarjastaan.

E Etiketti. Ohjeita, neuvoja, sääntöjä. Ihanaa, rauhoittavaa, nautittavaa.

F Faari. Lapseni kutsuvat isääni Faariksi. Isäni puhuu Suomen ruotsinkielisestä väestöstä "hurreina", ei hyväksy pakollista ruotsia koulussa ja vaatii suomenkieltä ainoaksi viralliseksi kieleksi Suomessa jne. ja siltikin hän omasta tahdostaan on Isoisä ruotsalaisittain eli Faari. Vaikka sen pitäisikin olla Muffa, Morfar, äidinisä, eikä Faari, Farfar, isänisä.

G Gabriel, tule takaisin. On vanha kotimainen leffa. Tykkään vanhoista kotimaisista leffoista. Tässä nimenomaisessa tosin nimiroolissa on Tarmo Manni, josta en tykkää sitten yhtään.

H Helmet. Olenko tullut vanhaksi, kun pidän helmistä. Kummitäti antoi kauniin helmi-rannekorun ja itse ostin siihen sopivat korvakorut. Vain kaulakoru puuttuu. Sellainen ihan lyhyt, kaulapannan tyyppinen, kultaisella lukolla.

I Itku. Itken kovin helposti: ilosta, surusta, onnesta, harmista, jännityksestä, helpotuksesta, rakkaudesta, ikävästä tai ihan muuten vaan. Se ei aina ole hyvä juttu, ja mies ja lapsetkin nauravat minua, kun tarvisen paketin nenäliinoja teatterissa, kevätjuhlissa, lastenkutsuilla, leikkipuistossa tai vaikka vain ruokakaupassa jos niikseen tulee. Mutta itku puhdistaa. Kuinka puhdas olenkaan.

J Jäätelö. Lempiherkkuni. Olin joskus jäätelökioskissa, siis sellaisessa missä myydään irtojäätelöä, töissä ja olin saanut luvan syödä aina ne purkinpohjat, joista ei saanut enää palloa väännettyä. Jännä juttu, mutta oletko koskaan huomannut, että suklaanougat-, minttusuklaa- ja lakritsijäätelöpurkeista saa tehtyä pari palloa vähemmän jäätelöannoksia kuin muista.

K Kirjat. Ainokainen, rakas harrastukseni, lukeminen. Lapsetkin ovat pienestä saakka tienneet, että kirjoihin ei piirretä, edes vauvat eivät syö niitä, niitä ei revitä, eikä niitä pidetä lattialla. Vein mummini kirjoja divariin, mutta divarinpitäjä uhkasi lämmittää niillä saunan. En antanut kirjoja.

L Lapsuudenperhe: isi, äiti, sisko ja veikka, ovat rakkaita.

M Mies. Avio-, puoliso, rakastettu.

N Nestori Miikkulainen. Esiintyy Juha Vainion biisissä Vanhojapoikia viiksekkäitä. Minulla oli lapsena iso valkoinen pehmohylje. (Totta puhuakseni on vieläkin, mutta miehen vallattua sen paikan vieressäni, muutti se tyttären sänkyyn.) Hylkeen nimi on biisin mukaisesti, ei suinkaan Nestori Miikkulainen, vaan Vanhojapoikiaviiksekkäitä. Muistan, kuinka hain hylkeen tanssimaan kanssani, kun radiossa soi tuo biisi. Viiksiä hyljeparalla on jäljellä enää hyvin vähän, tiedä sitten kuka ne on pureskellut poikki ja miksi.

O Omeletti. Munakas, kohokas tai mikä onkaan. Teen usein uunissa kohokasta, johon tulee pinnalle kermaa, kananmunaa ja juustoa ja pohjalle tonnikalaa, jauhelihaa tai mitä kaapista sattuu löytymään. Jostain syystä minä, joka en osaa laittaa ruokaa, usein jopa onnistun tekemään siitä kohokkaan, mutta mies, joka osaa tehdä ruokaa, saa sen aina lässähtämään, kuten kohokkailla on tapana lässähtää. Miehen tekemänä kohokas kuulemma näytti kuun kraaterilta, minä en sitä nähnyt kuin valokuvasta, ja lapset nimesivät ruoan ulkonäön perusteella, se on nykyään Kraaterihärveli.

P Poikanen. Kuopukseni, mussuni.

Q Quutamo. Ihan oikeasti, mutten keksinyt mitään muuta. Mutta kuutamo kuuluu romantiikkaan ja olen auttamaton romantikko.

R RR, kuin Risto Räppääjä. Minä, tytär, poikanen ja mieskin kai olemme faneja. Kirjat, leffat, teatterit soundtrackit, kaikki menee ja pitää hankkia. Unohtamatta tietenkään, että Helsingin kaupunginteatterin kahdessa viimeisimmässä Risto Räppääjä -näytelmässä on nimiroolissa ollut aina niin ihana Paavo Kerosuo.

S Sade. "Hiljaa leijaa maahan hiutaleet, kimmeltäen matkallaan." (The Christmas Song, Jolulaulu, suom. Riikamaria Paakkunainen) on yksi lempijoululauluistani. Hiljainen, mutta isojen hiutaleiden lumisade hämärässä talviaamussa, kaunista. Toisaalta taas leppoisa, lämmin, pehmeä tihkusade kesäpäivänä, ihanaa. Lapsena odotettiin kesäisin rankkasadetta ja kun se alkoi, tehtiin äkkiä muovipusseista sademekot ja -paidat, että päästään sateeseen tanssimaan. Kun vaatteet olivat valmiit, sade lakkasi. En ole koskaan päässyt tanssimaan muovipussivaatteissa kesäsateeseen.

T Tytär. Esikoiseni, muruni.

U Uni. Nukkuminen. Aah! Nukkuminen auttaa paitsi väsymykseen, myös pahaan mieleen. Aamu on aina iltaa viisaampi ja sanoihan jo Scarlett O'Harakin: "I'll think it tomorrow, at Tara. After all tomorrow is anotherday."

V Villapaita tai viltti. Olen aina kylmissäni. Varsinkin nenäni. Siihen vain ei villapaita auta, mutta ei oikein vilttikään. Koirat on terveitä, kun niiden nenä on kylmä. Luulenko siis olevani koira.

W Wikipedia. Oikeastaan mikä tahansa tietosanakirja, mutta Wikipedia on niin kätevästi tässä koneella. Vastauksia kaikkeen, mitä en tiedä.

X Xylitol. Syön tosi harvoin purkkaa, xylitol-pastilleja joskus. Mutta joka aamu samalla bussilla kanssani tulee keski-ikäinen nainen, joka mässyttämällä mässyttää purkkaa suu auki. Tekisi joskus mieleni sanoa naiselle, kuinka kamalalta hän näyttää.

Y Yö. Hyvä bändi joo, mutta ajattelin yötä vuorokaudenaikana. Olisin yöihminen, jos voisin asiaan vaikuttaa. Kouluaikaankin kirjoitin parhaat aineeni öisin ja lapsuudenkodissa asuessani siivosin öisin. Nukkuisin aamulla vaikka kuinka pitkään ja iltaisinkin väsyttää, mutta siinä kymmenen, yhdentoista jälkeen illalla alan olla pirteä kuin peipponen. Siksiköhän kävelenkin unissani: Tytär oli vauva, kun hädissäni etsin häntä yöllä unissani sängyn alta. Mies ihmetteli ja kyseli, mitä touhuan ja vasta kun lupasi, että vauva ihan varmasti on omassa sängyssään, suostuin minäkin takaisin sänkyyn, mutta ensin olin kuulemma kovasti neuvotellut asiasta.

Z Zalmiakki. Joo, yhtä huono kuin Q-kirjainkin. Mutta ei voi auttaa. Rakastan salmiakkia.

Å Åland. Vaikka tähän onkin vaikea mitään muutakaan keksiä, niin ihan oikeasti se on lempimatkakohteeni. En halua ulkomaille, Ahvenanmaa riittää.

Ä Äiti. Minä. Suurin saavutukseni elämässäni on ollut tulla äidiksi. Toisaalta taas lasteni Isoäiti. Isoäiti siis haluaisi, että häntä kutsuttaisiin Isoäidiksi, mutta miten se on mahdollista, jos ihminen on perheen lyhin. Hän siiis on pikkumummo. Äiti on iso sana kaiken kaikkiaan.

Ö Ötökät. En minäkään niiden kotiin, miksi ne minun kotiini? Niinkuin vaikka hämpit. Iik.

1 kommentti:

  1. ABKLUVWXYZÖ
    I varmasti yhtä herkässä mutta ulos asti itken lähinnä kiukkua tai avuttomuutta
    O paremminkin tapauksessani ehkä omunakas... En tiedä lisäkseni ketään joka osaa yhtä hyvää - tai ainakaan oikeata - munakasta
    S toteuttanut itseäni koko ikäni ukkosmyrskyissä vaatteista välittämättä jos en ole ollut kotona sadevaatteita pukemassa
    PT lainaan sulta

    VastaaPoista

Ilahdun kommentistasi. Kiitos.