Rakas päiväkirjani... Olisipa enemmän aikaa

Olisipa enemmän aikaa lukea.

Muistan kun äiti tutustutti minut Hilja Valtoseen. Olin alakouluikäinen tyttönen. Tein sitä minkä vain tuonikäinen osaa, eli narisin ettei ole mitään tekemistä. Äiti ehdotti lukemista. Njääh, tylsää. Äiti otti Valtosen Neiti talonmiehen ja alkoi lukea ääneen muutaman kappaleen. Ahmin itse loput kirjasta nopeammin kuin mitään muuta ennen sitä. Valtosen kirjat eivät kulu useammankaan lukukerran jälkeen.

Kaksitoistavuotiaana sain kummisedältä hassun lintukirjan. Siinä lokki vain lenteli korkeammalle ja korkeammalle. Lukiossa tuli kirjalistalla vastaan Bachin Lokki Joonatan, jonka etäisesti muistin löytyvän hyllystäni. Kerrankin analyysin kirjoittaminen ei olisi kiinni kirjaston laina-ajoista tai kirjan saatavuudesta. Sain parhaimman numeroni analyysistä ja rakastuin Richard Bachiin.

Olin autolla ajelemassa ja kuulin radiosta laulun kertosäkeen:  "Mutta jos kesytät minut, silloin me toisiamme tarvitsemme, olisit ainoa maailmassa, elämäni aurinkoinen." (A-K Kiviniemi: Kesytetty). Se toi mieleeni kirjan, jota ehkä opettaja, ehkä äiti tai todennäköisesti molemmat olivat suositelleet. Tiesin senkin löytyvän hyllystäni, jopa kahteen kertaan, ensin kummisedän antamana, sitten kirjoituskilpailusta voitettuna. Löysin Antoine de Saint-Exupéryn Pikku Prinssin. Löysin ja ihastuin.

BBC julkaisi listan sadasta kirjasta, jotka jokaisen tulisi lukea. Iltasanomat ja Keskisuomalainen tekivät vastaavan listan suomalaisille. Kehdannenko edes myöntää kuinka vähän olen kirjoja noilta listoilta lukenut. Silmiini osui silti aina vain Paolo Coelhon Alkemisti. Alkemisti, se on jotain kemiaa? Ei kiinnosta. Kaiken lisäksi luen kirjailijan nimen aina 'Paul Kohelo'. Olin jouluna pitkään lomalla ja päättänyt lukea niin paljon kuin vain ehdin. Coelho oli alennusmyynnissä siellä ja täällä ja joka paikassa. Pakkohan se oli ostaa. Onneksi ostin, ei ole enää Kohelo on Coelho.

Yläkoulussa oli äikänopenani ja luokanvalvojanani Katja Kaukonen. Opettaja oli nuori, innokas ja sai minut joko kiinnostumaan äidinkielestä tai ainakin taitavasti ylläpiti aikaisempaa kiinnostustani. Yläkoulun jälkeen opettaja vielä tarkisti muutaman ei-kouluaineeni ja sähköpostejakin vaihdeltiin, mutta maailma vierotti. Nyt löysin hänet uudelleen ja tapasin myös hänen juuri julkaistun esikoisensa, Odelman. Olen iloinen kummastakin.

Vain muutaman mainitakseni. Olisipa enemmän aikaa.

Rakas päiväkirjani... Matkoilla

Kaikki hienot ja silmäätekevät ihmiset lähtevät matkoille merkkipäivinään, siispä minäkin. Mitä siitä että lähdin melkein viikon myöhässä, enkä ulkomaille vaan Jyväskylään. Myöhästymisen voin aina selittää, sillä onhan Hämeenmaan yhdestoista käsky Älä hättäile! (Hella Wuolijoki: Entäs nyt, Niskavuori?). Matkakohde taas... No, sanotaan vaikka näin, että saletisti natsaa kun on tosi let's go meininki.

Matkoilla merkkipäivänäni.

Rakas päiväkirjani... Ja markkinoiden voimissa vain draivia

Selvittelin median syövereissä Hevisaurus vs. levy-yhtiö Sony Music vs. tuotantoyhtiö Helsinki Pump Production vs. Sauruxet -kiistaa ja väistämättä tuli mieleeni kertoasäe Eppu Normaalin biisistä Hipit rautaa: "Miks kaikki kaunis on niin naivia? Ja markkinoiden voimissa vain draivia. Miks kaikki kaunis on vain vitsiä? Onni rihkamaa vain ja kitschiä."

Jos Hevisauruksen laulaja Herra Hevisaurus alias Olavi Tikka olisi siirtynyt muun bändin mukana uuteen lasten hevibändiin Sauruxiin en kahta hetkeä olisi joutunut miettimään, kumpaa jatkossa fanitan. Mutta, olen rakastunut Tikan ääneen ja muutamassa Hevisauruksien biisissä on aivan hillittömät lyriikat. Etiikkani vaan pitää meteliä Sauruxien puolesta. Mirka Rantanen alias Komppi Momppi on kuitenkin saurusmusiikki-idean isä, vaikka siinä niin moni muukin on ollut soppaa sekoittamassa. Ja Herra Hevisaurusta lukuun ottamatta muu bändikin tuntuu olavan Komppi Mompin puolella. Sauruxien uusi laulaja aka Herra Saurus astuu isoihin saappaisiin ja ratkaisee kantani kunhan tulee kuulluksi.

Voi kun kaikki ei olisi markkinoiden voimissa vain draivia. Voi kun isot ihmiset olisivat voineet sopia. Voi kun onnen ei olisi tarvinnut olla kitschiä. Voi kun lapsen (ja ehdottomasti äidin!) ilo olisi ollut arvokkaampaa kuin bisnes.

Juuri kysyin seitsemän vuotiaalta kuopukselta, että mitäs nyt tehdään. Lapsen vastaus onneksi oli selkeä: -Fanitetaan molempia!

Rakas päiväkirjani... Elämä ei mullistunut

Olen nyt täsmälleen 30 vuotta ja yhden vuorokauden. Elämäni ei mullistunut, ei kuitenkaan myöskään loppunut. Pettymys. Olisin voinut yhdessä vuorokaudessa tulla miljonääriksi. Olisin voinut hämmästyksekseni löytää paperin suorittamastani korkeakoulututkinnosta. Olisin voinut herätä uutuuttaan hohtelevasta, isosta, omasta rivitaloasunnosta. No, onnekseni elämä kuitenkin selvästikin jatkuu.

Jokin aika sitten työkavereiden kanssa pohdin, onko elämässäni enää mitään mitä tavoitella. Olen työssä paikassa, josta on kovin epätodennäköistä, että ilman omaa tahtoani joutuisin lähtemään. Olen saanut lapseni ja saanut myös heidän kasvatuksensa hyvään alkuun. Asun omistusasunnossa ja olen naimisissa lasteni isän kanssa. Yksi työkavereistani lohdullisesti totesi, että tokihan minulla on tavoiteltavaa, seuraava etappi on avioero. Toivottavasti ei. Mieluummin elän mullistumattomassa elämässäni.

Yritän kuitenkin vielä vahvistaa uskoani elämän jatkumiseen lukemalla uudelleen Vicky Iovinen Tyttökavereiden oppaan omaan elämään. Luin sen ensimmäisen kerran ollessani lasten kanssa vielä kotona, heti Tyttökavereiden oppaan taaperovuosiin jälkeen. Silloin se kaikki kuulosti olevan hamassa tulevaisuudessa lähes tavoittamattomissa, niin kuin nyt tuntuvat olevan nuo alussa esittämäni 'Olisin voineetkin'. Olen nyt kirjan kohdassa, jossa kerrotaan kuinka selvitään lasten kavereiden yökyläilyistä puolin ja toisin. Se aika tuli sitten kuitenkin kovin nopeasti: viime viikolla lupasin tokaluokkalaiselle tyttärelle ja parhaille kavereilleen järjestää pyjamabileet, piakkoin.

Rakas päiväkirjani...

Tuttu tyttönen aloitti bloginsa tammikuussa sanoilla Äiti, kaikilla muillakin on!. Olen hänen kanssaan täsmälleen samaa mieltä. Halusin blogin kun kaikilla muillakin on.

Jos olisin valmistautumassa ylioppilaskirjoituksiin, voisin väittää, että aloitin blogin harjotuttaakseni oikeinkirjoitusta ja sisällöntuottamista. Tai jos olisin oikeasti kiinnostunut ja tietäväinen jostakin tietystä alasta tai aiheesta, voisin väittää aloittaneeni blogin jakaakseni tietoni muillekin ja luodakseni keskustelua mielipiteilläni. Tai jos liikkuisin paljon ympäri Suomea ja löytäisin mainoksia, joissa on hauskoja typoja tai kuulisin hauskoja keskustelunpätkiä voisin väittää alkaneeni bloggaamaan toisten riemuksi.

Mutta ei. Aloitin, koska kaikilla muillakin on! Kirjoitan puhtaasti omaksi huvikseni ja lukijoiden harmiksi, kuten pimputan pianoakin naapureiden kauhuksi. En koskaan jaksanut pitää vauvakirjaa lasteni vauva-ajasta, joten alanpa nyt pitämään kirjaa about So-called life of mine.