Rakas päiväkirjani... Sen siitä saa

Aikaisemmin höpisin työkseni 8h/pv puhelimessa. Päivän päätteeksi en jaksanut kuvitellakaan, että olisin soittanut sukulaisille tai kavereille, hätinä vastasin puhelimeen jos joku soitti minulle, yleensä en sitäkään. Tekstiviestejä naputtelin, jos oikein asiaa oli.

Kuukausi sitten työnkuvani muuttui. Olin ja olen hurjan onnellinen ja iloinen muutoksesta. Olen vähemmän puhelimessa ja rustailen enemmän sähköposteja ja muita kirjallisia juttuja. Mutta... Työpäivän päätteeksi en jaksa kuvitellakaan, että avaisin tietokoneen ja kirjoittaisin päiväkirjaa. Edes tekstaria en viitsi kirjoittaa, soittamalla saa asiat niin paljon helpommin hoidettua ja selväksi.

Noh, suutarin lapsella ei ole kenkiä ja äitini oli keksitehtaalla töissä, eikä meillä silti koskaan ollut keksiä kuin korkeintaan vierasvaraksi. Ruoho on ja niin edes päin.

Rakas päiväkirjani... Niin pienestä onnellinen

Tytär on ollut viikko sitten lauantaista asti kuumeessa. Ei kovasti, mutta juuri sen verran, ettei ole päässyt kouluun eikä ulos. Maanantain, tiistain ja keskiviikon oli reippaasti yksin kotona. Keskiviikko iltana tuli itkemään luokseni, että jäänhän torstaina kotiin hänen kanssaan. Lupasin jäädä ja tytär lupasi, että olen maailman paras äiti. Joopa joo, hyvä äiti joka kolmen päivän ajan rääkkäsi lasta ja pakotti olemaan yksin kotona *tuntee huono-äiti syndroomaa* (vaikka todellisuudessa se oli tyttärelle ihan ok).

Keskiviikko iltana vein tyttären lääkäriin, kun kuume oli jatkunut jo viidettä päivää. Tytär hihkui auton takapenkillä, kun näki autoja, valoja ja ihmisiä. Totesi, että vaikka sohvalla löhöily onkin kivaa, ei enää koskaan halua tehdä sitä neljää päivää peräkkäin. Lääkärin odotustilassakaan tytär ei maltanut olla paikallaan kun oli niin monta ihmistä nähtävänä ja asiaa kommentoitavana. Oli varmaan lääkärin silmissä kovin kipeän oloinen, tytär-elohiiri.

Perjantaina kuume kääntyi laskuun, illalla oli jo alle 37. Olin lähdössä viemään roskia, kun tytär hihkaisee, että haluaa viedä ne. Kielsin menemästä vielä ulos. Tytär : "Et säkään sitten vie niitä, vaan säästät mulle huomiseksi."  Lupasin järjestää uusia roskia.

Jospa tuo huomenna pääsisi jo ihan oikeasti ulos. Olisipa ihanaa.

Rakas päiväkirjani... Tarkkana kuin porkkan... eiku Google

Mies lataa tekemäänsä musiikkia johonkin musiikki foorumiin vähän niin kuin blogi tyyliin. Päätti sitten googlettaa nimimerkkinsä, jotta tietää, onko musiikkia ehkä jaettu tai kommentoitu johonkin muualle.

Sai hakutuloksina ensin omia juttujansa, mutta sitten tuloksissa tuli vastaan kuvia keittiöistä ja kylpyhuoneista. Ihmetteli siinä sitten, miksi sellaisia kuvia tulee hakutuloksena hänen ei niin tavallisella, sanoisin uniikilla nimimerkillään. Oli mies vielä kauhistellut yhtä kylpyhuone-kuvaa, että miten voikin olla niin kamalan näköinen. Hetken kuvaa tarkasteltuaan siinä oli ollut jotain tuttua ja klikattuaan kuvan auki, löysi itsensä täältä päiväkirjastani. Kamala kuva oli juurikin meidän vanhasta kylppäristä. Olin ladannut keittiö- ja kylppäriremonttimme kuvat päiväkirjaan miehen tietokoneelta tai muistitikulta.

Tarinan opetus siis on: Ennen kuin seuraavan kerran inhoilet jotakin, muista että se voit olla sinä.
Tarinan toinen opetus: Tee kylppäri remontti ajoissa.

J.K. Nimimerkillä: Kuluneella viikolla kolme päivää kirjallisen viestinnän, siinä ohessa myös sosiaalisen median, koulutuksessa ollut.

Jos mies siis olisi inhoillut vaikka vain päivää aikaisemmin, olisin voinut kertoa tämän koulutuksessa hyvänä varoittavana esimerkkinä.

Rakas päiväkirjani... Diili

Vaihdoin miehen takkiin vetoketjun. Toimiihan se ja päältäpäin on ihan siistikin, mutta onneksi nurjalle puolelle katsotaan vain harvoin. Jos olisin harsinut sen ensin kiinni tai edes nuppineulattanut, siitä olisi saattanut nurjaltakin tulla ihan siisti, mutta kun helpommalla pääsee, kun ei neulata eikä harsi..

Sama juttu villasukkien kanssa. Varren vielä neulonkin, se on sentään oikein oikein nurin nurinta ja kantapään tekeminen on kivaa, jos joku sitten vain neuloisi sen jalkaterän osuuden. Kaikki villasukkani tyssäävät aina kantapään jälkeen, kun pelkän sileän neulominen ei ole kivaa.

Tässäpä bisnesidea. Yhtiökumppanini neuloo jalkaterät ja harsii ompeleeni (varmasti myös silittää kaiken, laittaa langan neulaan, luo silmukat jne.) ja minä ompelen ja neulon kaikki kivat jutut ja muuten vain chillailen, koska olen myös pomo. Voidaan ottaa myös ruoanlaitto mukaan: minä kokkaan ja hän tiskaa ja siivoaa muutenkin kaikki jäljet. Sinä saat paikan.

Rakas päiväkirjani... Mistä tietää, että lapsi on kiukkuinen

Mistä tietää, että yhdeksän vuotias tytär on kiukkuinen? Se menee huoneensa piiloimpaan nurkkaan kuulokkeet korvissa kuuntelemaan heviä (Sauruxia) ja poppia (Anna Puuta) eikä ole kuulevinaan, kun yritetään lepytellä.

Mistä tietää, että seitsemän vuotias poikanen on kiukkuinen? Se ei laula illalla kylppärissä hampaita pestessään.

Vaikkei uskoisi, seitsemän vuotiaan reaktio on julmempi.

Nimim. Viime aikoina molemmat lapsensa suututtanut äiti.

Rakas päiväkirjani... 30 Day Book Challenge

Facebook on siitä kiva, että sielä löytää kaikkia tällasia kivoja kuten:
30 Day Book Challege
Valitse siis kirja per päivä, tässä päivät ja mun kirjani:

Day 01-Your favorite Book
Richard Bach: Lokki Joonatan
Sain kummisedältä synttärilahjaksi kaksitoista vuotiaana. Kauan se kesti, ennen kuin luin "hassun lintukirjan", mutta kun sitten luin, se kannatti. Ja muutkin Bachit.

Day 02-Least Favorite Book
Hannele Huovi: Vladimirin kirja
Olen aloittanut sen vuosi toisensa jälkeen uudelleen ja uudelleen, koskaan vaan en saa loppuun

Day 03-A Book that completely surprised you (bad/good)
Hyvässä: Honey Aaltonen: Hurriganes
En olisi uskonut olevani kiinnostunut Hurriganesista, mutta kirjan luettuani aloin olla.

Pahassa: Dan Brown: Enkelit ja demonit
Luettuani Da Vinci koodin, odotin paljon Enkeleiltä ja Demoneilta, mutta se olikin sitä samaa. Tai kai pitäisi sanoa, että Da Vinci koodi oli samaa kuin Enkelit ja demonit, mutta kun luin ne väärin päin.

Day 04- A Book that reminds you of home
Daphne Du Maurier: Rebecca
Aina kirjaa lukiessani muistan kun luin sen ensimmäisen kerran, talvi-iltana, siskon huoneessa ja kuuntelin samalla Blue Moon -kasettia.

Day 05- A Non-fiction book that you actually enjoyed
Anna Kortelainen: Virginie!
Mielenkiintoinen tutkielma Albert Edefeltin mallista Virginiestä.

Day 06- A Book that makes you cry
Antoine de Saint-Exupéry: Pikku Prinssi
Kirjan loppu on hyvin koskettava.

Day 07- A Book that’s hard to read
Mikko Rimminen: Nenäpäivä
En päässyt kirjaan sisään ollenkaan ja on toinen niistä kahdesta kirjasta, joita en ole saanut loppuun asti aloitettuani.

Day 08- An unpopular book you believe should be a Best-Seller
Lisa Carey: Merenneitojen laulu
Kaunis tarina isoäidistä, äidistä ja tyttärestä. Kolme sukupolvea irlannissa.

Day 09- A Book you’ve read more than once
Jane Austen: Ylpeys ja ennakkoluulo
Tähän olisi voinut laittaa koko Austenin tuotannon ja monia muitakin kirjoja. Luen suosikkini uudelleen ja uudelleen monia kertoja. Olen kaavoihin kangistunut.

Day 10- The first novel you remember reading

Anneli Toijala: Lankasydän

Se kuului johonkin helppolukuisten kirjojen sarjaa, ja lainasin sen kirjastoautosta

Day 11- The Book that made you fall in love with reading
Daina Chaviano: Ikuisen rakkauden saari

Tarinassa kietoutuu upeasti kahden suvun tarinat sukupolvien takaa toisiinsa. Kaunista kerrontaa Kuubasta.

Day 12- A book so emotionally draining you couldn’t complete it or had to set aside for a bit
Dan Brown: Da Vinci koodi

Otti koville lukea. Vaikka kirja on fiktiota, se pisti silti miettimään asioita.

Day 13- Favorite childhood book
Carolyn Keene: Neiti etsivä (ne kaikki)

Kuten niin monen muunkin pikkutytön. Luin koko siihen asti ilmestyneen sarjan.

Day 14- Book that should be on hs/college required reading list
Garth Stein: Tiellä pysymisen taito
Lue lisää

Day 15- Favorite book dealing with foreign culture
Kathryn Stockett: Piiat
Niin totta Aparthaidin ajan amerikasta

Day 16- Favorite book turned movie
Mika Waltari: Komisario Palmun erehdys

Palmut on niin loistavia kirjana ja leffana, Joel Rinteineen ja Leo Jokeloineen ja tietysti Mika Waltareineen

Day 17- Book turned movie and completely desecrated
Vuoden 2007 jälkeen tehdyt Agatha Christien Miss Marple sovitukset

Joan Hickson ja Geraldine McEwan olivat ihania Neiti Marpleja ja Margaret Rutherford omalla tavallaan hauska kuin myös Angela Lansbury. Mutta tämä uusi, Julia McKenzie, ei sytytä, eikä sovitukset muutenkaan.

Day 18- A Book You can’t find on shelves anymore that you love
Jatko osa Jane Austenin Emmalle. En tiedä kirjailijaa, en tiedä kirjannimeä, enkä ole edes lukenut kirjaa. Mutta ystävätär luki, kirja on huono, mutta minäkin sen haluaisin lukea. En siis rakasta kirjaa, mutta kirjastostakaan en sitä löydä.

Day 19- A Book that changed your mind about a particular subject (non-fiction)
Hella Wuolijoki: Enkä ollut vanki

Ei se mielipiteitäni muuttanut, mutta hyvä se oli ja antoi kuitenkin ajattelemisen aihetta.

Day 20-A Book you would recommend to an ignorant/racist/closed minded person
Alex Haley: Juuret

Onpas nämä kummallisia nämä aiheet. Mutta juu, antaa ainakin ajattelemisen aihetta samoin kuin tuo edellinenkin.

Day 21-A guilty pleasure book
Kaikki ns. kioskikirjallisuus
Nautin ja luen, vaikka tiedän ettei pitäisi.

Day 22-Favorite Series (Edit)
Viihdeviikareiden kustantama Hitchcock -sarja 80-90 -lukujen vaihteesta. Jos ei olisi ollut tuota "Edit" mainintaa, olisin sanonut Patricia Cornwellin Scarpettat.

Day 23- Favorite Romance Novel
Jane Austen: Viisasteleva sydän

On mielestäni Austenin paras, vaikkei yleisesti ole saanut huomiota niin paljon kuin Ylpeys ja ennakkoluulo tai Järki ja tunteet

Day 24 - A Book you later found out the Author lied about
Arthur Goldingin: Geishan muistelmat
Se oli niin vaikuttavasti kirjoitettu, ettäsaatoin helposti kuvitella, että joku geisha kertoo omaa tarinaansa, mutta se kuitenkin oli kirjailijan omaa mielikuvitusta

Day 25-Favorite Autobiographical/Biographical book
Jyrki Hämäläinen: Seikkailija tämän maailman
Mies oli nähnyt ja tehnyt niin paljon ja kertoo siitä vielä hauskasti

Day 26-A Book you wish would be written
Monelta kirjailijalta jäi paljon sanottavaa kun kuolema tuli väliin kuten vaikka lähiaikoina Tabermannilta ja Carpelanilta tai meinneisyydessä vaikka Margaret Mitchelliltä, joka ei kirjoittanut jatko-osaa Tuulen viemälle, vaikka oli aikonut.

Day 27- A Book you would write if you had all the resources
Historian tutkimus voi kiinnosta, tai dekkarien kirjoittaminen tai sitten hömppä.

Day 28- A Book you wish you never read
Lars Ramslie: Fatso
Juu, olisi voinut jäädä lukematta. Lue, niin tiedät mistä puhun.

Day 29- An Author that you completely avoid/hate wont read
Kaari Utrio, Laila Hirvisaari... onhan näitä kirjailijoita joiden tyylistä en pidä.

Day 30 - An Author that you will read whatever they put out
Richard Bach, Anna-Leena Härkönen, Patricia Cornwell... onhan näitä lempikirjailijoita.

Rakas päiväkirjani... Tekniikkaa, voi ei, Osa2

Näin mainoksen. Jäin koukkuun. Olen mainosten orja ja oli pakko saada uusi puhelin.
Ei se ihan yhtä ihana ollut, kuin vanha pinkkini, mutta on se violetti ja sopii siis violettiin kauteeni ja on siinä kosketusnäyttö. Siksi sen halusinkin, vaikkei se ollutkaan ihana vanha pinkkini.

Puhku toimi hyvin. Kunnes tytär halusi saada muistikorttini, kun sillä oli Anna Puun C'est la vie, joka ei suostunut siirtymään uudelle muistikortille, eikä soimaan uudessa violetissa puhelimessani. Mitä tytär tahtoo sen tytär saa (isänsä, isovanhempiensa, tätinsä ja enonsa opettamaa politiikkaa) ja ostin itselleni uuden muistikortin. Violetti puhku vain kieltäytyi lukemasta uutta muistokorttia.

Tietokonenero työkaveri räpelsi violettia puhkua pullapalkalla. Pullansa oli työmäärään nähden ansainnut, mutta puhkua tai oikeastaan muistikorttia ei saanut toimimaan. Violetti puhku lähti huoltoon. Ihmettelin, kun jo viikon kuluttua tuli viesti, että puhku on valmis. Kävin hakemassa. Myyjä: "Voi ei, ootko sä saanut viestin siitä. Ei sitä viestiä pitänyt lähettää, kun ei se puhelin ole valmis, se oli mennyt väärään huoltoon."

No, mies oli tyytyväinen. Olin saanut toisenlaisen, miehen himoitseman, puhkun huollon ajaksi lainaan ja mieshän sitä käytteli, ja käyttelee nyt sitten edelleenkin, ja minä miehen puhkua laina luurina.

Viikon kuluttua sain taas viestin, että violetti puhku on valmis. Kävin hakemassa. Kokeilin, ei lukeut puhku muistokorttiani vieläkään. Vein takaisin liikkeeseen. Myyjä räpelsi puhkua hetken ja se tunnisti muistikortin, sanoi, että ylimääräiset toiminnot pitää vain laittaa pois päältä. Onnessani säädin puhelimen taas mieleiseksni ja laitoin laturiin. Katsoin puhkua hetken kuluttua ja muistikortti oli "kadonnut". Vein puhkun takaisin myyjälle. Myyjä:"Ei se voi niin tehdä, että joku muistikortti toimii ja joku ei." Totesin, että voi tai ei, niin se tekee. Puhku lähti taas huoltoon ja mies sai himoitsemansa lainalaitteen ja minä miehen puhkun.

Viimeistään tällaisissa tilanteissa tulee mieleeni että miksi minä, joka olen poropeukalo näiden vehkeitten kanssa, hankin vehkeen josta en ymmärrä mitään.

Äh, vihaan tekniikkaa ja haluan vain oman violetin puhkuni takaisin.

Rakas päiväkirjani... Päivällistä

Tein perjantaina päivälliseksi maailman parasta pinaattisoppaa.
Lauantaina tein päivälliseksi elämäni ensimmäisen kerran hernekeittoa ihan itse, eikä mistään purkista.
Sunnuntain päivälliseksi oli perjantaisen pinaattikeiton lopusta tehtyjä pinaattilättyjä. Niitäkin tein ihan itse paketin sijasta ensimmäisen kerran elämässäni.
Ehkäpä maanantaina siis on päivälliseksi lauantaisen hernekeiton lopusta tehtyjä hernelättyjä? Ei vain ensimmäisen kerran minun tekemänäni vaan ehkä jopa ensimmäisen kerran maailmassa. Taidan tehdä jotain muuta.

Edit: 10.10.2011 klo 16.57
J.K. Tapahtuipa kehä kolmosella sijaitsevan ruotsalaisen huonekaluliikkeen ravintolassa:

Minä: Lasten lihapullat mokolla, kiitos.
Tarjoilija: Nii, ranskalaisilla vai?
Minä: Mokolla, kiitos. *ystävällinen hymy*
Äitini tarjoilijalle: Laps' on Hämeestä, se tarkottaa mokolla perunamuusia.
Tarjoilija äitilleni: Aa, joo muusia. Onpa kiva oppia uusia sanoja.

Rakas päiväkirjani... Hiiriä ja rottia

Pukeuduin aamulla harmaisiin farkkuihin ja harmaaseen paitaan. Totesin siinä miehelle näyttäväni hiireltä hissukalta ja olin vaihtamassa vaatteita. Mies tokaisi: "Niin. Anna olla vain. Sähän olet sellainen konttori-rotta." Annoin olla.

Rakas päiväkirjani... Kurjet veivät mennessään

Alku syksystä tai loppu kesästä (riippuu kai siitä onko puolillaan oleva lasi puoliksi tyhjä vai puoliksi täysi) kirjotin, kuinka näin ensimmäiset muuttomatkalla olleet kurjet.

Olivatpa aika veli kultia, mennessään veivät lukemiseni. Noiden kurkien jälkeen en ole lukenut yhtään kokonaista kirjaa. Hätinä edes lehtiä. Muutamia kirjoja olen aloittanut, mutta kaikki ovat jääneet, ei edes puolitiehen, vaan eivät ole vieneet alkua pidemmälle. Maailmassa on lukemattomia kirjoja, jopa sellaisia jotka ehdottomasti haluan lukea, mutta ne eivät nyt aukene minulle. Ilman kesken olevaa kirjaa olen ihan kuin en olisikaan, mataan vain eteenpäin.

Kurjat kurjet; tulkaa takaisin ja tuokaa lukemiseni tullessanne. Tai lähettäkää vaikka sähköpostilla. Faksikin käy, työpaikan numero löytyy netistä. Miksei sähkeenäkin, vaikka vastaanottajan laskuun. Tahdon vain lukea. J. Karjalaisen sanoin: "...Tuo se pois, takaisin sydäntäni vielä tarvitsen..."

Syksy!!!

Rakas päiväkirjani... Minäkö muka

Keittiöni on Cappucinon värinen. Löysin sinne vielä täydellisesti sopivan kellonkin.

Kylpyhuoneeni on Cafe latten värinen. Siellä ei ole kelloa, mutta pidän siitä ja viihdyn siellä niin hyvin, että voisin juoda lattenikin siellä.

Innostuin ystävättären verhojen ompelusta niin, että ompelin itsellenikin uudet verhot. Ne sopivat nyt hienosti Ikeasta löytämääni ruskeaan sohvapöytään, aikaisemmin ompelemiini sohvanpäällisiin ja ihanaan uuteen mattooni. Olohuoneeni on nyt kermalla maustetun Suklaakahvin värinen. 

Ja joku vielä väittää, että minä olen ennalta-arvattava ja tylsä, vaikka kotini värimaailmakin on näin monipuolinen. Minäkö muka.

Rakas päiväkirjani... Kananmunat

Ovatko kananmunat rohkaistuneet?

Isäni opetti aikanaan, ja samaa koulua on mieskin pitänyt, kuinka kananmunat keittämisen jälkeen pitää säikäyttää oikealla tavalla kylmällä vedellä, että kuori lähtee hyvin pois. Täsmälleen isän ja miehen oppien mukaisesti kananmunat tänäänkin säikäytin, mutta kuori vain ei irtoa. Tätä on jatkunut jo jonkin aikaa ja siksi epäilen, että kananmunat ovat viime vuosina rohkaistuneet, eivätkä säiky enää niin helposti.

Rakas päiväkirjani... Hyvä

Poikanen on hieman täydellisyyden hakuinen ja haluaa kaikki uudet asiat osata heti tai ei tee niitä lainkaan. Myös säännöistä pelissä hän pitää tiukasti kiinni ja hermostui totaalisesti, kun Muuttuvaa labyrinttiä pelatessaan huomasi siskonsa huijaavan, ei omaksi edukseen vaan veljensä eduksi.

Eilen kävimme poikasen kanssa keskustelua siitä, kuinka harmittavaa on kun hyvä kaveri osaa driftata polkupyörällä ja ajaa ilman käsiä. Totesimme kuitenkin, että poikanen osaa soittaa kitaraa, mitä kaveri ei osaa. Samoin totesimme, että vaikka toinen kaveri on hyvä pelaamaan lätkää, ei hän vielä osaa lukea ja poikanen sen oppi jo viisi vuotiaana. Tulimme tulokseen, että poikanen on Hyvä!

Poikanen sitten kysyi: "Äiti, missä sinä olet hyvä?" Jouduin miettimään. En keksinyt ilmiselvää vastausta. Olen päiväkirjallenikin kertonut monista asioista, missä en ole hyvä, kuten viimeksi kukkien hoidosta, mutta missä sitten olen hyvä.

Mietin ja kerroin. Pidän lukemisesta. En ehkä ole siinä teknisesti yhtä hyvä ja nopea kuin äitini ja sisareni, mutta olen silti hyvä lukemaan. Aikanaan kun harrastin laskettelua, en ollut siinä kilpailu tasolla, mutta olin riittävän hyvä nauttiakseni siitä. Tyttösenä hiihdin paljon, jäin aina kisoissa kakkoseksi tai kolmanneksi, mutta olinhan silti hyvä. Poikanen pelasti päiväni, viikkoni, vuoteni: "Niin ja sinä olet minun äitini."

Rakas päiväkirjani... Ruukkukukka

Ompelin ystävälle verhot. Ompeleminen on kivaa ja koska ystäväkin aina auttaa minua, mielelläni tein. Kiitokseksi sain ihanan, syksyisen krysanteemin, jonka väri sopii vielä meneillään olevaan violettiin kauteenikin. Nähdessäni kukan, arvelin sen nimeä ja arvaukseni osui oikeaan, kun pussin kyljestä tarkistin, että mikähän se oikeasti oli.

Ystävä on aina nimipäiväkseni tuonut tulppaanikimpun niin monena vuonna, kuin voin muistaa. Tänä vuonna en tulppaaneita saanut, kun ystävällä oli kädet täynnä pientä, suloista ja vaaleanpunaista työtä. Krysanteemi oli siis sitäkin ihanampi yllätys.

Tähän asti ystävä on siis pitäytynyt leikkokukissa Varmaankin tietää, kuinka olen kukkien kanssa melko avuton. Hetken olin hämmennyksissä, kun saamani kukka nyt yhtäkkiä olikin ruukussa, mutta löysin sille sentään astian, vaikka pihallehan se kai pitäisi viedä. Sen verran kukista sentään tiedän, etten kuitenkaan edes yrittänyt sijoittaa sitä maljakkoon.

Olen tätä ennen saanut kolme ruukkukukkaa. Ylioppilaslahjaksi sain ihanan orkidean. Orkidea voi hyvin koko kesän ja vaikka tiesin, ettei se tykkää muuttamisesta, halusin sen mukaani muuttaessani syksyllä lapsuudenkodistani. Ei tykännyt muuttamisesta ei. Viikon taisi selvitä, kunnes ei enää jaksanut.

Tupaantuliaislahjaksi sain sitten silloiselta pomoltani ison, vihreän, lehtevän "kukan" tai viherkasvin. Nimeä en tiedä. Sekin taisi selvitä viikon hengissä, kunnes sen lehdet kovasti ruskettuivat ja päättelin, ettei se voinut järin hyvin.

Meni aikaa ja töissä sitten puhuin näistä kukkakokemuksistani. Työpaikan naiset innostuivat hankkimaan minulle Juorun pistokkaan. Jouru kukkana kun ei kuulemaa kuole millään, kuten ei juoru puhuttunakaan. Istutin pistokkaan. Sain sen kasvamaan niin, että purkkikin piti vaihtaa ja vielä kerran vaihdoin mullatkin, mutta sitten tapahtui jotakin, juoru lässähti ja kuoli pois. Työpaikan naiset totesivat, ettei minulle kukkia voi antaa, kun Juorunkin saan tapettua.

Krysanteemi on kuitenkin ihana. Nyt alan googlettamaan, mitä sille pitää tehdä. Jaa, mutta eikös krysanteemeja käytetä aina kuivakukka-asetelmissa...

Rakas päiväkirjani... Aina syömässä

Äitini soitti. Olin syömässä, en kuullut puhelinta. Äiti soitti sitten tyttären puhelimeen. Tytär oli syömässä, ei kuullut puhelinta. Sitten äiti soitti poikasen puhelimeen. Poikanen kuuli soiton, mutta en antanut mennä vastaamaan, koska olimme syömässä. Äiti soitti miehen puhelimeen. Mies vastasi, koska oli jo syönyt ja luuli, että on jotain tärkeää, kun kaikille soittaa.

Siskoni soitti, olin juuri laittamassa lapsia nukkumaan, joten en vastannut. Sisko soitti tyttären puhelimeen, en antanut tyttären enää vastata, kun oli menossa nukkumaan. Sisko soitti poikasen puhelimeen. Puhelin oli jo äänettömällä, koska poikanen oli menossa nukkumaan. Sisko soitti miehelle, mies vastasi koska oli jo sanonut hyvät yöt lapsille ja luuli, että on jotain tärkeää, kun kaikille soittaa.

Äitini soitti. Vastasin. Kysyi voinko puhua. Kerroin voivani, koska odottelen lapsia soittotunnilta. Äiti olisi puhunut tyttären kanssa, ei onnistunut, koska tytär oli siellä soittotunnilla.

Äiti ja sisko ovat nyt keskenään päättäneet että meillä aina syödään, nukutaan tai ollaan soittotunnilla, joten ei voi soittaa.

Rakas päiväkirjani... Nyt se selvisi

Nyt se selvisi, miksi tipuin alkukesästä sängystä (kahdesti, samana yönä, parvesta). Ei se ollutkaan minun syyni, se on geeneissä.

Kävimme eilen Ikeassa lounaalla (ja ihan vähän vain ostoksilla) ja houkuteltuani äitini ensin maksamaan lounaan, kutsuin hänet vielä lapsenlikaksikin. Kävin miehen kanssa katsomassa huonon leffan, Vareksen, ja sen jälkeen romanttisesti grillillä syömässä.

Kotiin tultua isoäiti nukkui sulassa sovussa poikasen vieressä parvisängyssä. Ajattelin uskaltavani minäkin nukkumaan, vielä kun tiesin saavani nukkua pitkään, kun isoäiti kyläillessään aina ihanasti herää laittamaan lapsille aamiaisenkin.

Parin tunnin unen jälkeen herään kaameaan tömähdykseen. Lyhyttäkin lyhyemmän hetken mietin, jaksanko nousta ja mennä katsomaan, mikä se oli. Onneksi jaksoin: Isoäiti oli pudonnut sängystä, parvisängystä! Vakuutettuaan olevansa kunnossa isoäiti uskaltaa vielä kömpiä takaisin tuohon korkeaan sänkyyn, joskin tällä kertaan tyttären viereen. Vaikkei se poikanen ollutkaan joka isoäitinsä lattialle tiputti, itse se sinne lensi. Uskalsin päästää isoäidin nukkumaan, kun totesin hänen olevan oma itsensä, kun väitti huitaisevansa jos herätän hänet kahden tunnin välein, niin kuin aivotärähdyksen saanut pitäisi aina herättää ;-D

Aamulla olimme kaikki kuitenkin sen verran huolissaan, päivystävää ensiapua myöten, että vaikka korvatulehduksessa oleva lapsi ei päivystykseen pääsekään, tärähtänyt isoäiti sinne huolittiin. Kaikki oli kuitenkin kunnossa, ja veimme isoäidin kotiinsa. Lähtiessä pohdin kyllä laidan rakentamista sänkyynsä. Jätin rakentamatta, se olisi kuitenkin taas väittänyt huitaisevansa ;-D

Lv U Mummy!

Rakas päiväkirjani... Syksy on

Syksy on ja kesä on pois, 

talvea ootellaan. 

Syksyisen tuulen 

soivan nyt kuulen, 

kuu loistaa taivaaltaan.

Syksy on, se aika nyt on

saapua vuorostaan.

Linnut on hiljaa, peltojen viljaa

kuu katsoo taivaaltaan.

- Engl. kansanlaulu, Suom. Sauvo Puhtila-

On. Syksy on.

Koulut alkoi. Poikanen meni ekaluokalle, tyär kolmoselle. Tytär on ylpeä isotyttö, kun saa kulkea pyörällä nyt kouluun. Poikanen pähkäilee tarvitsisko vai eikö tarvitsisi äitiä saattamaan vielä neljäntenäkin koulupäivänä. Mielelläni saattaisin, mutta kun toinen kerran osaa jo!

Soittotunnit on sovittu. Kerrankin kaikki sujui kuin unelma. Tunnit on samana päivänä, samaan aikaan. Luksusta se on sekin. Tytär ei kahteen kuukauteen tehnyt kertaakaan viululäksyjään, kun ei viitsinyt avata viulukoteloa ja nyt sen avattuaan ei meinannut laskea viulua käsistään, kun taas muisti kuinka kivaa soittaminen on. Hoksasi valssin rytmin ja oli siitä innoissaan. Poikanen sai kitaraan saman kivan opettajan, joka oli jo keväällä soitinvalmennuksessakin. Oma kitara poikaselle ostettiin jo kesällä, heti kun pääsykoetulokset tuli, ja nyt ei malta odottaa soittoläksyjä.

Kurjet huusivat. Ei niitä vielä monta ollut ja lensivät hassusti levällään eikä aurassa. Yksi yksinäinen tuli paljon muiden perässä ja huusi surkeasti. Kuulosti ihan siltä, kuin se olisi huutanut 'Odottakaa'.

Syksy on.

Rakas päiväkirjani... Ompelukoneella pitkästä aikaa osa2

No niin, nyt on tuolin päällinenkin valmis. Siitä kyllä huomaa, että ilman kaavoja tuli tehdyksi ja kunhan tässä saan aikaiseksi, niin vähän täytyy vielä siistiä sitä, mutta kelvatkoon nyt noin. Jalkarahiin olen erityisen tyytyväinen ja sohvanpäällinenkin on ok. Koristetyynyt tein ihan täsmälleen yläasteen kässänmaikan ohjeiden mukaan, että muistinkin vielä, oikein kaksinkertaisilla saumoilla ja onnistuivat nekin.

Mutta ompeleminen on kivaa.

Rakas päiväkirjani... Ompelukoneella pitkästä aikaa osa1

Olen innoissani.
Olen tehnyt joskus itsellenikin vaatteita, mutta nyt on kulunut jo monta vuotta, etten ole ompelukoneeseen kajonnutkaan kuin ehkä pakon edessä. Nyt innostuin taas. Uusi sohva tarvitsi suojan, ettei heti sotkeennu. Tietysti myös koristetyynyjen pitää sopia uuden sohvan uuden päällisen sävyyn, samoin jalkarahin, joten niillekin piti tehdä verhot. Koska nojatuolin verhoaminen on vielä kesken, kuvaan ne sitten myöhemmin. Tässä kuitenkin puhelinpussit ja olkalaukku, jotka innostuin askertelemaan.

Tytär osti hienon uuden Hello Kitty- puhelinpussin ja poikanen kun ei löytänyt mieleistään, päätti että minä osaan sellaisen tehdä. Eihän siinä auttanut muu kuin poiketa kangaskaupan kautta. Kun hienoa lepakkokangasta jäi, tein poikaselle myös olkalaukun ja vielä mieskin sai puhelinpussin. Itse kun en suuremmin välitä lepakkokankaista, ostin vielä punaistakin kangasta omaa puhelinpussiani varten.

Kunhan sen nojatuolin saan valmiiksi, tiedä mitä sitten keksin. Muistin taas, kuinka kivaa ompeleminen on.

Rakas päiväkirjani... Ennen ja jälkeen osa 2

KYLPPÄRI JA SAUNA:

Ennen:

Jälkeen:

Ennen:

Jälkeen:

Rakas päiväkirjani... Yksityisyrittäjä lomalla

Remontti etenee hienosti. Tänään pääsen jo omaan suihkuun ja huomenna vielä remonttimiehet viimeistelevät jotakin pikkujuttuja. Keittiön valaisimen puuttuva osakin, jonka piti tulla puolitoista viikkoa sitten, saapui sopivasti tänään puolituntia ennen sähkömiehen saapumista.

Toisen remonttimiehen piti aloittaa loma tänään, lähteä reissuun. Ilmestyi kuitenkin aamulla ovelle ja sanoi, että tulee vielä pariksi tunniksi töihin, kun laiva lähtee vasta kahdelta. No, tervetuloa vaan. Putkimies tuli kesälomaltaan vielä laittamaan meidän hanat paikoilleen, olivat niin sopineet remonttimiesten kanssa jo remontin alussa. Putkimiehen puhelin soi äsken:

-Hei kulta

...

-No missä sä sitten olet?

...

-Mä olen täällä laittamassa näitä hanoja ja sitten meen vielä toiseen kohteeseen laittamaan ne patterit.

...

-Mitä sä siellä olet?

...

-No mä olen täällä. Sunhan piti olla töissä niin mitä sen väliä on, mitä mä sillä aikaa teen?

...

-Hei kulta.

Voisin kuvitella mieheni käyvän kanssani täsmälleen samalaisen keskustelun (vaikkakin eri aiheesta) ja ulkopuolisen korvin sen kuulostavan yhtä hauskalta, kuin se nyt minusta kuulosti. Vaikka keskustelun aikaan se onkin hyvin vakava asia. Kihersin keittiössä ja mietin, kuinka kuinka ihanaa on olla töissä toisella eikä yrittäjänä, sillä kun toimiston oven laittaa takanaan kiinni lomalle lähtiessä, se tosiaan pysyy kiini.

Rakas päiväkirjani... Hömpästä

Taannoin osallistuin keskusteluun, jossa kysymys oli yksinkertaisesti: Rakkausromaaneja? Kerroin lukeneeni juuri  taas uudelleen Mazo de la Rochen Jalna -sarjan ja edelleenkin pitäneeni lukemastani. Kirjaharrastaja kyseenalaisti heti mielipiteeni Jalnasta rakkausromaanina ja niputti sen vain historiallisiin romaaneihin. - Miksi? kysyin. Pitääkö rakkausromaanin aina olla järjetöntä hömppää. Eikö riitä, että kirja on pullollaan rakkautta, vaikkakin tapahtumat sijoittuvat yli sadan vuoden päähän ja rakkauden lisäksi kertovat koko sukukronikan.

Nyt luin Robert James Wallerin Hiljaiset sillat ja pidin siitäkin. Onko viidenkymmen vuoden takainen historia riittävän uutta historiaa, että tämän rakkaustarinan saa sijoittaa historiallisen romaanin sijasta rakkausromaaneihin. Vai tekeekö se, että kirja on siirappia vaikka kertoo jotakin myös Iowalaisten kulttuurista -60 luvulla, kirjasta pelkän rakkausromaanin sen olematta lainkaan historiallinen romaani.

Hiljaiset sillat ei varmastikaan vedä kirjallisilla ansioillaan vertoja monellekaan kirjalle, edes Jalnalle, eikä varmastikaan Finlandia palkitullekin Mikko Rimmisen Nenäpäivälle. Hömppä tekee kirjasta automaattisesti roskaa, joten Nenäpäivän täytyy olla laatukirjallisuutta, koska en sitä ymmärrä. Voin kahlata Nenäpäivän väkisin läpi sen herättämättä ainuttakaan ajatusta tai tunnetta, vain koska se on must-kirja tai voin lukea hömppää, joka yleensä saa minut edes onnelliseksi, vaikkei sen syvällisempiä ajatuksia tai keskustelun aiheita suokaan.

Mikä tekee Jalnasta, uskallanko sanoa, jopa klassikon, mutta Hiljaisista silloista roskaa. Samaa voisin kysyä monesta elokuvasta. Mitä arvostetumpi teos, kirja tai elokuva, sen vähemmän sitä ymmärrän ja ne joista pidän, saavat arvostelijoiltakin vain pari tähteä. Osoittaako se sitten minun huonon makuni vai kriitikoiden?

Haluaisinpa tietää, kuinka päästä arvostetuksi kirja-kriitikoksi. Kuinka päästä sanelemaan ihmisille mikä on hyvää ja mikä huonoa. Tai elokuvakriitikoksi, sama se. Haluan oppia näkemään ne syvät merkitykset ja rivien välit tai niiden puuttumisen, joita selvästikään en näe koska voin pitää hömppääkin hyvänä kirjallisuutena, omassa lajissaan. Tarinana, pilvilinnana. Olen kai hömppä itsekin.

Rakas päiväkirjani... 30 Day Song Challenge

Facebook on siitä kiva, että sielä löytää kaikkia tällasia kivoja kuten:
30 Day Song Challege
Valitse siis biisi per päivä, tässä päivät ja mun biisini:

Day 01 -your favorite song
Popeda: Elän itselleni
Popeda vaan on niin hyvä. Ja lapset alkaa olla jo niin isoja, että taas voin elää itsellenikin.

Day 02 -your least favorite song
Eini: Olen neitsyt
Kuulin ekan kerran bussissa matkalla kouluun ja järkytyin. Miksi, voi miksi kaikista biiseistä pitää tehdä käännös versioita. Tämä on yksi sellainen, josta käännös olisi voinut jäädä tekemättä.

Day 03 - a song that makes You happy
Hurriganes: I will stay
Hurriganesista en muuten silleesti välitä, mutta tämä merkitsee jotakin, kuten luullakseni niin monelle muullekin.

Day 04 - a song that makes You sad
Kaija Koo: Viimeinen lento
Isini hyppää laskuvarjolla ja tämä biisi on tehty Kaija Koon purjelennolla kuolleelle isälle. Jotenkin yhdistän aina oman isini tähän, kun pelkään että kone tippuu tai laskuvarjo ei aukeakaan tai jotain muuta kamalaa tapahtuu.

Day 05 - a song that reminds you of someone
Juha "Watt" Vainio: Sellaista elämä on
Kerran kulkija kuustoista vuotias, olin minäkin. Näin jälkikäteen ajatellen, teini-ikänsä olisi voinut elää helpomminkin. Mutta päivääkään en vaihtaisi pois. Pääasiassa ne on ihania muistoja.

Day 06 - a song that reminds you of somewhere
The Rembrands: I'll be there for you

Oli hitti baareissa silloin kun tapasin miehen.

Day 07 - a song that reminds you of a certain event
Viola Uotila: Mietin mietin

Poikanen ja tytär molemmat ovat esittäneet tämän eskarinsa kevätjuhlassa. Vasta toisella kerralla osasin varauta nenäliinoin. Kaunista. Liikuttavaa. Herkkää. Yksi aika elämästä päättyy tähän kappaleeseen.

Day 08 - a song that you know all the words to
Popeda: Tahdotko mut tosiaan
Popeda vaan on niin hyvä ja Tahdotko mut tosiaan yksi Popedan parhaimmistoa.

Day 09 - a song that you can dance to
Vicky Rosti: Tuolta saapuu Charlie Brown
Tätäkin tanssittiin baareissa silloin, kun niissä kävin. Vaihtoehtona olisi ollut Kun Chigago kuoli, Ajetaan me tandemilla tai vaikka Sata salamaa.

Day 10 - a song that makes you fall asleep (fall asleep as relaxing)
Chopin: Fantasia Impromptu Op.66. No.4
Chopin on ehdottomasti lempisäveltäjiäni. Ja nukahtamisella tarkoitan siis lähinnä rentoutumista en tylsistymiseen nukahtamista, vaikka kun oikein rentoutuu niin ei nukahtaminenkaan kaukana ole.

Day 11 - a song from your favorite band
Miljoonasade: Rokkibändi wouded knee

Miljoonasadekin vain on niin hyvää. Heikki Salo on mainio sanoittaja, ei vain Miljoonasateelle vaan myös Herra Heinämäen lato-orkesterille ja muillakin artisteille.

Day 12 - a song from a band you hate
Sepultura: To the wall
Etsin jotakin oikein örinä heviä, mutta kun en tiennyt mitään muuta nimeltä kuin Sepulturan, se joutui siksi uhriksi. Noita kevyempiä hevejä olen jo alkanut diggailemaankin, mutta sitä ihan örinää, Thrash vai Death  metalliako se sitten on vai jotakin muuta, en vieläkään ymmärrä.

Day 13 - a song that is a guilty pleasure
Jussi Hakulinen: Vaaleanpunainen majatalo
Olipas hankala. Olkoon se sitten 'guiltyä pleasurea' että nautin kuunnella vieraan miehen ääntä ja vielä katsellakin häntä (tosin katselen mieluummin ysäri-2000 luvun lookissa kuin kasarina kuin ko. videolla).

Day 14 - a song that no one would expect you to love
Stratovarius: Black Diamond
Oih, Timo Kotipelto. Tähän kohtaan siis kelpaisi mikätahansa Kotipellon laulama biisi. Meinasin ensin laittaa The Milestonesia ja Olavi Tikkaa, mutta se oli niin rokkia, ettei kukaan ihmettelisi, että siitä tykkään. Stratovarius on sentään metallia edes sinne päin.

Day 15 - a song that describes you
Essi Wuorela: Lapinäidin kehtolaulu
Noh niin. Äitiys on parasta elämässäni ja vaikken lapista olekaan, kertoo tämä laulu kaiken tarpeellisen.

Day 16 - a song that you used to love but now hate
Janne Hurme: Tinasormus
Entisen elämän toteutumattomia lupauksia, tinasormus. Mutta muistoja yhtäkaikki.

Day 17 - a song that you hear often on the radio
Nauravat nakit: Rihanna
Soi niin paljon radiossa, että vaikken voikaan sietää biisiä, olen alkanut tykkäämään siitä. Kummallista.

Day 18 - a song that you wish you heard on the radio
Pleku&Tele: Pieneen iloon tyytyisin
Yleisön, eli mun, tyttären ja poikasen pyynnöstä, tämäkin löytyy nyt Youtubesta. Tykkään, vaikka puolueellinen olenkin. Miehen tekemä biisi siis.

Day 19 - a song from your favorite album
Sir Elwoodin hiljaiset värit: Älä mee
Lempilevyä oli vaikeaa valita, koska kuuntelen biisejä, en levyjä. Sir Elwoodin hiljaiset värit kuitenkin on jokaisella levyllään tasaisen laadukasta ja kokoelmalevy Varjoja, varkaita ja vanhoja valokuvia kerää oikeasti nippuun ne kaikki parhaat biisit.

Day 20 - a song that you listen when you're angry
Irwin Goodman: Kalteritango
Kuuntelen hirmu vähän musiikkia, varsinkaan vihaisena. Mutta esimerkiksi siivotessa olen hyvin usein vihainen ja Irwin taas on mitä parasta siivousmusiikkia.

Day 21 - a song that you listen when you're happy
Eppu Normaali: Jee jee jee
Eput saa aina hyvälle tuulelle.

Day 22 - a song that you listen when you're sad
Tanita Tikaram: Twist in my sobriety
Tanita Tikaramin pehmeä, tumma ääni sopii surulliseen mielialaan ja tämä on kaunis biisi.

Day 23 - a song that you want to play at your wedding
Reijo Kallio: Suvivalssi
Olisi ollut häävalssini, jos olisi ollut. Häät oli, valssia ei. Eikä sitäpaitsi ollut häitäkään, vihkiminen vain.

Day 24 - a song that you want to play at your funeral
Grieg: Åsen kuolema
Chopinin lisäksi Grieg osuu ja upottaa. Aina.

Day 25 - a song that makes you laugh
Jean-Pierre Kusela: Naurava kulkuri
Kuka voisi olla nauramatta?

Day 26 - a song that you can play on a instrument
Sanna Majuri: Odotusta pariisissa
Hectorin sanat ja Juha Tikan Sävellys. Aika täydellinen yhdistelmä. Oli ensimmäinen biisi, jota opin pianolla pimpottelemaan, nyt jo niin että sen ehkä tunnistaa.

Day 27 - a song that you wish you could play
Pentti Hietanen: Oi Jouluyö
Haluaisin oikeasti osata soittaa pianoa ja varsinkn jouluna olisi niin paljon kauniita kappaleita. Oi jouluyö on yksi niistä, jonka haluaisin osata soittaa, niin kuin ystävätär osaa.

Day 28 - a song that makes you feel guilty
Mamba: Tyttö tuollainen
Edellista elämää tämäkin. Joku on joskus sen laulanut, ja tarkoittanutkin. En varsinaisesti tunne syyllisyyttä, ei ole syytä, mutta ken vanhoja muistelee, sitä tikulla silmään. Olkoon siis "guiltyä" muistella vanhoja.

Day 29 - a song from your childhood
7 seinähullua veljestä: Nakit ja muusi
Tuosta päivän 17 Nauravista nakeista tuli mieleeni, mitäpä muutakaan kuin Nakit ja muusi. Se oli lapsena hitti. Sopisi yhtähyvin kohtaan Biisi joka saa hyvälle tuulelle tai Biisi joka saa nauramaan.

Day 30 - your favorite song at this time last year
Jani Wickholm: Kaveri
Oli tosiaan suosikki viime kesänä. Ja tykkään vieläkin. Yritän tyttärellekin opettaa ja varmasti poikasellekin nyt, kun sinne kitaratunneille pääsee, että jos ei ole ketään kaveria, ota altto/kitara käteen ja kerro sille. Soitin on vielä siitä mukava, että se ei varmasti kerro eteenpäin.

Rakas päiväkirjani... Ihanaa, taas kukkia

Poikanen ja tytär ovat Turussa (tai tänään kai ovat Helsingissä) isoäitinsä kanssa. Ovat olleet jo neljä päivää ja viidestä pitäisi vielä selviämäni, ennen kuin saan ne pariksi tunniksi takaisin lähettääkseni taas viikoksi pois, silloin poikasen kummitädille. Kummitätilä on onneksi lähempänä kuin Turussa ja voin vaikka joka ilta käydä katsomassa.

Olen ennenkin tänne päiväkirjaani surissut, kun saan mieheltäni kukkia vain kerran viidessä vuodessa. Onneksi poikanen ei ole tullut isäänsä, vaan lähetti mulle tänäkin aamuna kukkia tai yhden kukan, tekstiviestillä:

Viesti: Moi kuanen

Ihana poikanen, mamman Mussu.

Rakas päiväkirjani... Lomaa lapsista

Jätin lauantaina lapset viikoksi lomailemaan Turkuun isoäidin hoiviin. Ikävä tuli heti kun käänsin selkäni. Kotimatkalla pysähdyin syömään ja huomasin kuitenkin sen luksus puolenkin: sain syödä salaattini kokonaan itse, herneenversotkin, ilman että joku kärttää maistiaisia tai vaihtareita. Mieskin kun tyytyi syömään vain oman ruokansa, vaikka salattiini olikin paras kana-caesar salaatti koskaan, ilman caesaria.

Sunnuntaina sain nukkua pitkään. Aika luksusta sekin. Paitsi että heräsin jatkuvasti ihmettelmään, miksei lapset ole tulleet jo herättämään. Sunnuntaina en laittanut ruokaa, en siivonnut, en pessyt pyykkiä, enkä tehnyt mitään muutakaan, olin vain lomalla. Viime yönä en sitten nukkunutkaan, kun lastenhuoneesta ei kuulunut tuhinaa. Tuli kauhea pelko, että mitäs jos siellä ei kukaan enää koskaan tuhisisikaan. Tuli tyhjyys ja yksinäisyys. Kuinka rakasta voi ollakaan nukkuvan lapsen ääni silloin kun se puuttuu. Onneksi herätyskellossa lapset laulavat "Mamma kulta, mamma kulta, herää jo" ja aamulla siksi oli taas turvallista herätä.

Aamulla tulivat remonttimiehet huonoine uutisineen. Rautakauppa oli tilannut kylppäriin väärän boordi laatan. Olivat vielä kysyneet, että montakos rullaa sitä boordia olikaan tilattu. Laattaa rullassa, joopa, aina joskus tulevat mieleeni vanhat rautakauppa-vitsit. Työ olisi viivästynyt kahdella päivällä, kun olisivat tilanneet oikeaa. Onneksi boordissa ei ollut elämää suurempi kuosi, joten suunnitelma b ratkaisi asian ja työ jatkuu. Yksi seinä on jo laatassa ja näyttää hyvältä. En malta odottaa, viikonloppuna pitäisi olla koko remontin valmis.

Rakas päiväkirjani... Huh hellettä

Miljoonsadetta lainatakseni: "On yö ja hyvin kylmä, kun tätä kirjoitan...". Eiku nyt meni huti, Popedaahan sen piti olla: "On pitkä kuuma kesä...".

Etuovella on kimalaispesä ja takaovella muurahaispesä, pidä siinä sitten ovia auki. Kylppärissä on vesieristeet jo laitettu, mutta vasta lattia laatoitettu ja sekin saumaamatta, joten suihku on lapsuudenkodissa 20km päässä.  Terveisin: sieltä juuri saapunut ja taas uutta suihkua kaipaava. Järvi olisi liki vieressä, mutta tytär teloi viikolla varpaansa kaverinsa mökillä, eikä saa uida vielä pariin päivään. Mutta koska tytär nukkuu jo, taidanpa itse käydä pulahtamassa. Shh... ei kerrota tyttärelle.

En valita. Parempi näin. Muistan vielä viime talvenkin kolmenkymmen asteen pakkaset, kun poikasen kanssa kävelimme päiväkotiin. Silloin totisesti kaipasin kesää. Sanonpahan vain, että hellettä piisaa. Toisinaan sen huomaa paremmin kuin muulloin.

Rakas päiväkirjani... Small Talk

Oli varmasti helpompaa sekä meille että remonttimiehille, kun olimme karussa kotoa. He saivat tehdä työnsä ja olla kuinka olivat ja me saimme olla ja mennä rauhassa tuntematta olevamme tiellä. Ja kaiken lisäksi remonttimiehet nyt puhuvat minulle. Hmy. Varsinkin aamuisin on vaikeaa hymyillä iloisesti huomenia, kun oikeasti on kiukkuinen kuin herätetty karhu ainakin.

Olin eilen menossa iltavuoroon ja siis aamupäivän kotona. Tytär oli remonttimiesten jaloissa koko päivän, kunnes kyllästyi meteliin, kun ei kuullut Wiin piipitystä ja lähti puistoon. Kieltämättä kaikin puolin hyvä valinta tyttäreltä. Olimme poikasen kanssa juuri lähdössä päiväkotiin kun remonttimiehet tulivat ja vaikka heillä on avainkin tänne, soittivat ovikelloa. Kohteliastahan se tietysti on ovikelloa soittaa, mutta kun minulle tuli tunne että olen jaloissa heidän työmaallaan omassa kodissani.

Vaihdettiin siinä muutama sana ihan asiasta, että mitä he tekevät ja mitä me haluamme. Toinen remonttimies lähti sitten jo pois ja tunsi velvollisuudekseen tulla selittämään miksi lähtee ja mitä tekee ja kuinka asia on. Mitä se minuun kuuluu mitä hän tekee,eihän hän minulle soitellut aikaisemminkaan aina kun tuli ja meni. Tuntilappu  sen kertoo mitä minulle kuuluvaa hän on tehnyt ja milloin.

Olin vienyt poikasen jo päiväkotiin ja aloin laittaa tyttärelle aamiaista. Istuimme keittiössä, kun remonttimies tuli jutustelemaan niitä näitä sementin kuivumisesta ja epätasaisuuksien hiomisesta. Mitä se minuun kuuluu kuinka vesieriste levitetään, sen takia olen palkannut ammattilaisen, antakoon minun syödä aamiaiseni rauhassa. Katosimme tyttären kanssa suljetun oven taakse dvd:tä katsomaan, ettei meille tarvitse puhua ja varsinkin ettei minun tarvitse puhua heille. Mitä minä mistään remontista ymmärrän ja smalltalkkaan.

Olin lähdössä töihin ja pakkohan se oli oven takaa tulla näkösälle. Eikös se remonttimies heti hyökännyt kimppuuni selittämään, kuinka nyt lähtee ruokatunnille, mutta tulee ihan heti takaisin jos ei mene vielä maalikauppaan hakemaan jotakin. Aah, onneksi pääsin töihin karkuun. Remonttimies oli kuulemma jatkanut jutustelua sitten tyttären ollessa lounaalla keittiössä ja oli aina ohimennessään heittänyt pienen sanasen, johon tytär hämillään ei osannut oikein mitään edes vastata. Ystävällisestähän se tietysti oli, eikä remonttimiehen olisi ollut pakko.

Toinen remonttimies on tyttären parhaan kaverin isä ja toinen setä, joten jonkinlaista keskustelua sitä kai pitää ylläpitää ihan suhteiden säilyttämiseksi, mutta jos minä aamulla pidän pidän huolen, että olen säällisesti pukeutunut kun tulevat, niin eivätkö he voisi vain tehdä työnsä ihan vallan puhumatta minulle. Puhukoot miehelle, se ymmärtääkin.

Mutta silti. En olisi koskaan uskonut, että keittiö voisi olla lempihuoneeni kotona. Niin kuitenkin kävi ja olen tämänkin raapustanut uudessa kauniissa keittiössäni kahvikupposen kanssa. Kahvi vaan on murukahvia (kai siihenkin voi tottua) kun uuden keittiöni uusi MoccaMasteri oli kaupasta loppu.

Rakas päiväkirjani... Ennen ja jälkeen osa 1

KEITTIÖ

Ennen:

Jälkeen:

Ennen:

Jälkeen:

Rakas päiväkirjani... Oma koti, paras koti

Huomenna, oi huomenna pääsen kotiin.

Keittiön kaapit olivat paikoillaan, peitelevyt olivat paikoillaan, vesi tuli ja meni, sähköt oli vedetty ja valaisimet kiinnitetty, jalkalistat laitettu, seinät maalattu, kodinkoneet oli paikoillaan ja pölyä joka paikka täynnä. Remonttimies aikoo vielä huomenna aamupäivällä mennä viimeistelemään, vaihtaa jääkaapin kätisyyden ja näprää jotain pientä, mutta jo iltapaivällä pääsen kotiin. Saan alkaa miettimään mihin kaappiin tulee mitäkin ja laitanko hyllyn, jonka takia koti ostettiin, vielä paikoilleen vai olenko ilman. Ja pyyhkimään pölyjä. Kattolistat puuttuvat, mutta remonttimies laittaa ne maanantaina, kun saa apumiehen mukaan.

Tähänhän tämä siis ei kuitenkaan lopu. Kylppärin ja löylyhuoneen välistä puuttuu seinä kokonaan ja muutkaan seinät eivät näytä valmiilta, lattialämmitys on valmis ja lattia on valettu, mutta vesieristeet ja laatat puuttuvat. Kuivausrumpu on vielä kaupassa, saunan ja kylppärin ovet ovat kotona, mutta karmitkaan eivät ole vielä paikoillaan, lavuaarista ja suihkusta puhumattakaan. Ja pölyä tulee. Kaksi viikkoa, sanoi remonttimies, joka hänkin jo haikailee kesälomalle.

Vaikka lapsuudenkodissa onkin ollut hyvä olla, pääsen huomenna omaan kotiin. Suihkussa täytyy tietenkin käydä vielä täällä, samoin pyykki pesemässä, niin ja lapset sillä pölyjenpyyhintä palkaksi saamallaan trampoliinilla hyppimässä, ja saatan vielä jonkin yön nukkuakin jos niikseen tulee, mutta ei se mitään. Pääsen huomenna kotiin!

Rakas päiväkirjani... Miksei kokemus voisi opettaa

Olipa pariviikkoa sitten päivä Puuhamassa. Ihana päivä olikin. Ei ruuhkia kun oli vasta kesäkuu, ei liian kuuma kun oli puolipilvistä ja muutenkin kaikinpuolin ihana retki. Mutta se puolipilvisyys olikin ansa. Jos kerran on puolipilvistä ja muutenkin hakeudun varjoisiin paikkoihin, eihän silloin tarvitse aurinkorasvaa. No olisi tarvinnut. Nyt sen tiedän. Viimeviikolla nypin viimeiset palamisen rippeet olkapäistä, poskilta ja päänahasta.

Olipa päivä Tykkimäellä. Ihana päivä olikin. Ei ruuhkia niin kuin on Lintsillä tai Särkässä varsinkin kun oli vasta kesäkuu, aurinko paistoi upeasti pilvettömältä taivaalta ja muutenkin kaikinpuolin ihana retki. Mutta se Puuhamassa palaminen olikin ansa. Jos kerran on jo palanut ja muutenkin hakeudun varjoisiin paikkoihin, eihän silloin tarvitse aurinkorasvaa. No olisi tarvinnut. Nyt sen tiedän. Päähineen sentään jo laitoin, ei palanut enää päänahka, mutta käsivarret, otsa ja posket oli punaiset kuin ravulla.

Miksei sitä voisi uskoa, että aurinkorasvaa ei voi jättää laittamatta vaikka olisi kuinka aikuinen. Nih.

Kohta lähtö rantsuun. Ajattelin laittaa aurinkorasvaa. Lapsilta kyselin missä se on. On kuulemma loppu. Ovat tänä kesänä jo purkin käyttäneet. Siis rantsuun vasta kaupan kautta. Jokohan oppisin.

Rakas päiväkirjani... Smör mamma

Onneksi meillä on veispuuk. Pääkaupunkiseutulainen kaveri kertoili eilen illalla veispuukissa, että oli laskenut 'Suomen flägän'. Onneksi kertoili, muuten olisi meidän lippu liehununut salossa vielä toisenkin yön. Nyt myöhästyin vain 10 minuuttia laskusta. Ja eikös se ole sitten tasan, kun nostosta myöhästyin 30 min.

Mutta siitä 'flägästä' tuli mieleeni kulunut vitsi: Smör mamma! Julsex kommer tillbaka. Voi äiti! Joulukuusi palaa. Niin kertovatkos poikanen ja tytär tarinaa lipunlaskustani sitten näin: Smör, gyllene mamma nästän glömde räkna Finska biljetten igår kvällen. Hah-ha.

Rakas päiväkirjani... Hyvää Juhannusta

Vietän juhannusta täällä maalla lapsuudenkodissa, mutta sehän on melkein kuin mökillä olisi. Saisi valita kahdesta juhannuskokostakin, oman kylän tai naapurikylän. Toinen olisi klo 20 ja toinen klo 21. Niin ja ystävän mökillä olisi todennäköisesti kokko vielä perinteisesti puoleltaöinkin. Pitäisikö ne kaikki kiertää, niin olisi ainakin noidat karkoitettu. Vai oliko ne pääsiäistulet, jotka karkottaa noitia. Wikipedia tietää kertoa, että hedelmällisyyttäkin juhannuskokolla taiotaan. Keskityn mieluummin  noitiin.

Juhannustaiat  kun tuntuvat olevan tehokkaita, sillä tyttönä olen juhannuksena kurkistanut lähteeseen, luutinut kolmen tien risteystä, heittänyt vihtaa saunan katolle ja tietysti kerännyt seitsemän kukkaa tyynyn alle. Ja vaikka ruispeltoa vaatteitta juostavaksi ei olekaan kohdalle sattunut,  naimisiin olen joutunut.

Kaija Pakkasen runon myötä hyvää juhannusta!

Hyttysen hyrinä, ukkosen jyrinä.
Perhosen lento, vanamo hento.
Purojen juoksu, mataran tuoksu.
Matojen tonkija, onnekas onkija.
Hehkuva katu, kuutamo satu.
Mansikkamaito - KESÄ ON AITO.

Rakas päiväkirjani... Pidin sittenkin

Lupasin etten ala pitää kirjablogia, mutta siitä puhe mistä puute... eiku se ei nyt sopinutkaan tähän.... mutta siitä puhutaan, mikä on tärkeää. Kirjat ovat elämäni. Meni monta vuotta etten lukenut juuri mitään, mutta nyt lapset alkavat olla jo niin isoja että voin, tuntematta huonoa omaatuntoa, uppoutua taas omaan maailmaani, kirjojen maailmaan. Mies laittaa kuulokkeet päähänsä ja pääsee musiikin maailmaansa, minä en tarvitse edes kuulokkeita, voin sulkea muun maailman ympäriltäni avaamalla kirjan kannen.

Kesällä pitää lukea dekkareita tai pokkareita tai mieluummin dekkaripokkareita. En tiedä miksi, mutta niin vaan kuuluu tehdä. Siksi luin ensin Loisto-pokkarina Mika Waltarin Kuka murhasi rouva Skrofin?. Luin sen vaikka kuinka monetta kertaa, mutta aina vain komisario Palmu on yhtä fiksu ja loppuratkaisu yhtä yllättävä. Tai no. Palmut kestävät kumminkin useammankin lukemisen ja katsomisenkin siinä lukemisten välissä.

Dekkaripokkarista siirryin Seven-pokkariin ja Anna-Leena Härköseen, josta siis piti puhumani, eikä Palmusta. Enpäs olisi uskonut pitäväni Härkösestä, mutta pidin kumminkin. Kiinnostuin hänen työstään Linnan tähdet tv-ohjelman jälkeen ja ajattelin kokeilla. Härkösen Ei kiitos oli Hämeenlinnan Teatterissa muutama vuosi sitten hitti ja siitä olen iloinen, etten teatterissa sitä nähnyt, tai niin mistäs sen tiedän, kun en kerran nähnyt, mutta kun poskia punotti lukeminenkin kuinka olisi käynyt teatterissa.

Olen kolmenkympin kriisissäni lukenut jo Virpi Hämeen-Anttilan kuvauksia keski-ikäisistä naisista ja Ei kiitos sopii nyt siihen kastiin. Pidin siitä silti. Ja pidän Virpi Hämeen-Anttilastakin. Ei kiitos kertoo neljätoistavuotisesta parisuhteesta, jossa mies ei enää halua vaikka rakastaa. Härkönen ei arastele käyttää suomenkieltä dialogissa ja tapahtumien kulussa hyvinkin värikkäästi ja kuvaavasti mutta olen iloinen, että roisin kielenkäytön alta hahmoista löytyi ihmisiä, tunteita ja vakavia vaiettuja asioita.

Nyt kesken on Heikosti positiivinen, joka on Anna-Leena Härkösen omaelämänkerrallinen kirja lapsettomuudesta. Voi kuinka paljon taas enemmän rakastankaan lapsiani, kun luen mitä se voisi olla jos en olisi heitä saanutkaan.

Luulen, että näiden kahden kirjakokemuksen jälkeen joudun lukemaan Härkösen Häräntappoaseenkin, koska pidän hänen tyylistäan. Ja eikös Häräntappoase kuulu niihin must-kirjoihin, kun elokuvaakaan en ole nähnyt.

Rakas päiväkirjani... Unissakävelyä

Ei siinä mitään, että tyttären ollessa vauva etsin häntä unissani sängyn alta. Olisihan se vauva voinut siellä ollakin. Ehkä. Se tietysti oli vaarallisempaa, kun unissani nostin vauvan sängystään ja lähdin parvekkeen ovesta ulos. Onneksi mies sai meidät kiinni ja toi nukkumaan.

Olen myös käynyt pitkiä keskusteluja miehen kanssa unissani vanhoista naapureistani, mistään raskauttavasta en onneksi. Niin, tai ainakaan mies ei ole kertonut. Ja nyt viimeksi keskiviikkoyönä heräsi poikanen, jonka vieressä nukuin, kuulemaan kun olin kovasti ihmetellyt jotakin, en vain ollut saanut sanotuksi mitä.

Monta vuotta meidän sängyn päädyn takana unissani kulki liukuhihna joka vei pois kaikenlaisia tavaroita, kuten peittoja ja tyynyjä (joskus myös Big Brother Kadin puuterirasian) ja niitä sitten piilottelin ympäri makuuhuonetta tai haalin syliini ja istuin sängyllä niitä suojelemassa. Ärsyttävintä oli, kun hihnalle jäi pomppimaan rantapallo joka ei suostunut menemään pois. Pomppi vaan ees ja taas melkein koko yön.  Nyt hihnaa ei onneksi ole ollut enää jokuseen aikaan.

En juuri koskaan riisu pois korvakoruja, sormuksiani, kaulaketjua ja kelloa vaan pidän niitä nukkuessakin. Paitsi. Nyt jostain syystä ne ovat alkaneet unissani katoamaan. Haihtuvat vain, huis pois, kuin ilmaan käsistäni, kaulaltani ja korvistani jos en niitä sitten ota itse pois ja vie ilmoitustaululle, kirjahyllyyn, pianon päälle tai johonkin muuhun yhtä turvalliseen paikkaan. Toisaalta taas kokeilein sitten, että nukkumaan mennessä riisuin korut pois ja kuinka ollakaan aamulla olin korvakoruja lukuunottamatta pukenut ne taas päälleni, korvakorut olivat liian hankalat kai, puristin niitä nyrkissäni.

En tiedä olinko näitä korujani sitten pelastamassa tiistaiyönäkin, kun kaksi kertaa putosin sängystä. Eihän siinä mitään jos olisinkin omasta sängystäni pudonnut, sattuuhan sitä, mutta kun putosin täällä lapsuudenkodissani parvisängystä. Kaksi kertaa. En onneksi ihan ylhäältä asti, vaan heräsin molemmilla kerroilla siinä kohden, kun seison ylimmällä askelmalla, astun siitä alas ja tajuan etten voi tehdä enää mitään estääkseni putoamisen. Että selaista. Kahden putoamisen jälkeen menin suosiolla sohvalle nukkumaan loppuyöksi.

Mies sanoo, että yöelämä kanssani ei ole ainakaan tylsää. Joskus tunnen itseni aamuisin kovin väsyneeksi.

Rakas päiväkirjani... Elämä kuitenkin on ihanaa

Mitä enempää voisi vaatia.

- Poikanen oli eskarin kevätjuhlassa kaunis (komea) kuin enkeli puvussaan ja kravatissaan
- Tytär oli koulun kevätjuhlassa kaunis kuin perhonen vihreässä flamenco-mekossaan
- Poikanen odottaa koulun alkua kuin joulua
- Tytär oli ensimmäistä kertaa yksin kahden yön leirillä
- Poikanen hyväksyttiin musiikkiopistoon ykkös vaihtoehtonsa (kitaran) soitto-oppilaaksi
- Tytär sai koulun oppilaskunnan stipendin
- Koko perheen retki Puuhamaahan kahden välivuoden jälkeen
- Grillattuja pihvejä ja vihreää salaattia sitruunalla
- Vasta leikatun nurmikon tuoksua
- Voikukan höytysten puhaltelua
- Sateen ropinaa peltikattoon
- Linnun laulua aurinkoisessa illassa tai aamussa kaukana kaupungin melusta
- Muistikuvia lapsuudesta

Olen onnellinen.

Rakas päiväkirjani... Maalla

Remontti kotona ei etene. Puolitoista viikkoa on mennyt ja ovat kaataneet seinän, purkeneet kylppärin ja saunan, purkaneet keittiön, tasoittaneet ja maalanneet keittiön katon, maalanneet keittiön seinät ja tasoittaneet lattian. Sanoivat, että toisessa kohteessa tuli yllättäviä lisätöitä. Sanoivat, että kaupungin vuokra-asuntojen remontti on kiireisempi, kun sinne on asukkaat juuri muuttamassa sisään. Miksei minun kotini ole kiireisempi?

Sopimuksia allekirjoitettiin niin sanoin, että toivoisin pääseväni juhannukseksi kotiin, mutta heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna on pakko jo päästä ja että valmista olisi heinäkuun puoleenväliin mennessä. Olisiko se vaikuttanut hintaan jos olisin sanonut, että juhannukseksi pitää olla valmista ja olisinko rahalla ollut kotona ehkä jo ensiviikonloppuna? Mies väittää, etteivät ne tahallaan kiusaa, vaan joskus työ vain on siinä vaiheessa ettei sitä voi jatkaa, että maalin tai sementin muka pitää antaa kuivua. Jaa.

Vaikka täällä maalla onkin ihanaa herätä aamulla linnun lauluun, kaipaan kaupungista risteyksessä tööttääviä autoja. Vaikka täällä maalla onkin ihanaa juoda aamukahvi ulkona yöpaidassa, kaipaan kaupungista keittiön ikkunasta ohikulkiessaan sisään kurkkivia naapureita. Vaikka täällä maalla onkin puhdas ilma, mitä hengittää ja pihaa, jossa hengittää, kaipaan silti kaupungin aina myöhässä olevia julkisia kulkuneuvoja ja sitä varttia, jonka kotona saan aamulla nukkua pidempään ennen töihin lähtöä.

Kyllä maalla on mukavaa. Silti kaupunki on minun paikkani.

Rakas päiväkirjani... Vuokranmaksua

Asustamme siis lapsuudenkodissani oman kodin remontin ajan. Isi ei henno vuokraa pyytää kun tilaa täällä on olla, mutta minä taas en henno ihan ilman olla vaivoinansa tai vaikka ei vaivoinakaan, niin sekottamassa arkeansa kuitenkin.

Keksin maksaa vuokran siivoamalla. Huomasin sitten, että on meinaan eriasia siivota pikkuista rivitaloasuntoa kuin isoa omakotitaloa. Neljä päivää mennyt ja nyt on nurmikko ajettu, matot hakattu, lattiat imuroitu ja pesty, isoimmat hämähäkinseitit hävitetty ja jääkaappi pesty. Vielä pitäisi rännit tyhjentää, kylppäri ja sauna siivota, tyttären ja poikasen valoittama siskon entinen huone järjestää, ikkunat pestä ja pölyt pyyhkiä. No, onhan tuota päälle parikymmentä päivää vielä aikaa. Tahdon kotiin.

Onneksi mies jo ensimmäisenä päivänä, minun töissä ollessani, metsästi pölypunkit ja hämähäkit kahdesta parvisängystä, joissa meidän on tarkoitus nukkua. Sänkyihin ei varmasti kukaan ollut kajonnut minun ja sisarusteni muutettua pois kotoa, joten saattoivat hämpit vähän sydämistyä yksitoista vuotisten bileittensä pilaamisesta, mutta minä taas en ilman miehen ritarillisuutta olisi sormenpäällänikään noihin sänkyihin koskenut. Nyt on hyvä nukkua siskon vanhassa sängyssä ja herätä aamulla linnun lauluun.

Ja pölyjen pyyhkiminen. Niin. Poikanen ja tytär jo sen kyllä tekivätkin. Minä kun ajattelin, että hoitavat vain oman osansa kotitöistä niin kuin aina. Ei. Faari osti trampoliinin pölyjen pyyhintä palkaksi, kun niin suuren homman tekivät. Ajattelin sitten, että nyt ei tarvitsekaan viikkorahaa maksaa kun se tulikin tavarana, mutta on kuulemma tyystin erijuttu. Isovanhemmat ja lapsenlapset!

Mutta mikä tyttären ja poikasen mielestä parasta (tai nyt trampoliinin jälkeen toiseksi parasta), uimassa on käyty. Tai en minä. Minä olen nököttänyt auringossa rannalla, vasta juhannuksen jälkeen on vedet niin lämpimiä, että saatan sinne kuvitella uskaltavani. Mutta nuo muut. Vähintään kahdesti päivässä on pitänyt käydä luttaamassa siivouspölyt pois.

Kyllä maalla on mukavaa.

Rakas päiväkirjani... Koti-ikävä jo nyt

Angiina iski. Kesän kunniaksi. Äänen menetys ei onneksi haitannut pakkaamista. Keittiö on nyt typötyhjä ja kaikuisa. Mies innostui eilen illalla yhdeksältä vielä ruuvaamaan vanhojen kaappien ovia pois, irrottamaan  työtasoja ja sen sellaista pientä. Käytiin vielä keittiön maalit valitsemassa ja se olisi nyt sitten tekijöitä vaille valmis. Muutama vanha laattakin tippui seinältä alas ihan itsekseen, ajattelivat kai helpottaa työtä.

Myös kylppäri on tyhjä ja kaikuu. Minä, uuteen kylppäriin muuttavat vanhat hanat ja pyykkikone haisemme kaikki etikalle. On meinaan huisin hyvä kalkinpoistoaine etikka. Saunan kahdessa panelissa on oksien muodostamia kuvioita: omena, keiju ja nalle. Merkkasin panelit, että säästävät ne. Sahaan ne pienemminksi, hion reunat ja teen niistä taulut uuteen saunaan. Mitähän kivaa uuden saunan paneleista löytyy.

Piti jo eilen lähteä maalle lapsuudenkotiini remonttia karkuun. Vetkuteltiin vielä yksi yö, kun aamulla piti kuitenkin olla täällä antamassa ohjeita remonttimiehille. Kävivät. Putkimies haluaa kolmekymmentä vuotta vanhan kuivauskaapin, jonka toimintaa ei ole ainakaan kymmeneen vuoteen edes kokeiltu ja joka oli tuomittu jo kaatopaikalle. Vieköön, säästyypä kierrätysmaksu meiltä. Remonttimiehen sukulainen haluaa vanhat keittiön laatikostot ja kaiken poltettavan materiaalin. Vieköön sekin. Säästö se on pienikin säästö, edes jätekuluissa. 

Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin. Remonttimiehet teippasivat vasta lattiat ja putkimies irrotti pesuhanat. Saan olla vielä yhden yön kotona! Ei lapsuudenkodissani mitään vikaa ole. Isinikin piristyy kun saa lapsenlapset melskaamaan luokseen pitkäksi aikaa, mutta kun omasänky, parassänky. Tahdon olla kotona. Mutta josko se olisi sen arvoista ja nautin kotona olemisesta vielä enemmän sitten, kun kylppäri ja keittiökin ovat kauniit. 

On koti-ikävä jo nyt, vaikken ole edes vielä lähtenyt.

Rakas päiväkirjani... Pitääxsunaina

Miksi äidillä on ruoanlaitto kesken aina kun leikkikirjakauppa avataan.
Miksi sataa aina kun ulkona olisi paljon kivampaa kuin sisällä.
Miksi pitää siivota aina kun leikki on parhaimmillaan.
Miksi pitää pukeutua järkevästi aina vaikka hellemekko olisi kauniimpi.
Miksi kotiavaimet hukkuvat aina vaikka on ihan varmasti laittanut ne paikoilleen.
Miksi oksennustauti alkaa aina yöllä.
Miksi paprikajauhe on loppu aina kun kaupat ei ole auki.
Miksi ohuisiin sukkiin tulee silmäpako aina kun kiire.
Miksi kynsilakka sotkeutuu aina kun on levittänyt toisen kerroksen.
Miksi hampaisiin jää salaattia aina kun hymyn pitäisi olla kauneimmillaan.
Miksi inspiraatio iskee aina silloin kun ei ole hyvä hetki.
Miksi puhelimesta loppuu akku aina kun puhelu on kesken .
Miksi tv ohjelman tallennus katkeaa aina kesken loppuratkaisun.

Viimeisenä vielä otsikon mukainen lainaus Suurlähettiläiltä:
"Pitääxunaina luulla tietäväsi niin paljon enemmän?
Ei koko maailmaa voi kerralla omistaa.
Luulet tietäväsi niin paljon enemmän, et
Mäkin rakastan sua koko ajan vähemmän. Hei,
Pitixsunaina olla niin helvetin hankala"

Rakas päiväkirjani... Palautetta

Hyvä asiakkaamme.
Kiitos palautteestanne, asiakaspalautteet ovat meille tärkeitä kehittäessämme toimintaamme. Välitän palautteenne eteenpäin.

Näin vastaan asiakkailleni ja näin minulle asiakkaana vastataan. Harvemmin mitään luovempaa ja mihinkään se ei ainakaan johda. Viimeksi valitin siitä, että kaupan mainos lupasi minunkin kanoottiini sopivan kengän, mutta kolmessa myymälässä käytyäni, kukaan myyjistä ei ollut nähnytkään valikoimassa siroon 41 jalkaani sopivaa. Yllä mainittu on suora lainaus saamastani vastauksesta. Ei tullut kenkiä sähköpostin liitteenä.

Itse saan palautetta päiväkirjani lukijoilta (huh, onpas kummallista ajatella että joku lukee päiväkirjaani, ja että jopa toivon sitä). Vaikka tilasto muina päivinä näyttääkin nollaa, merkinnän julkaisupäivinä päiväkirjallani on lukijoita ihan huisin paljon. Jotkut lukijoista tykkäävät linkeistäni Facebookissa ja joku rohkea uskaltaa kommentoida merkintääni suoraankin ja onpa joku joskus livenäkin päiväkirjastani maininnut. Palaute on ihanaa kaikissa näissä muodoissa, kiitos siis. 'Palautteet ovat meille tärkeitä kehittäessämme toimintaamme'.

En tyttösenäkään oikestaan pitänyt päiväkirjaa, joskus raapustin jotakin kalenterin reunaan. En sen paremmin ole koskaan pitänyt vieraskirjaa. Kyllä minulla sellainen nytkin on olemassa, mutta en muista sitä koskaan antaa kirjoitettavaksi. Koska päiväkirjan ja vieraskirjan puuttuminen on joskus minua harmittanut ja kuitenkin olen utelias, haluaisin nyt ja myöhemmin tietää kuka minua lukee ja ketä kiitän.

En itsekään koskaan kommentoi ihmisten blogeja. Siksi ymmärrän, etteivät minunkaan päiväkirjani lukijat kommenttivyöryä ole järjestäneet. Ajattelinpa siksi kokeilla Vieraskirjaa ja lisäsin sen tuohon oikeaan sivupalkkiin. Vaikka ilolla edelleenkin luen suoria, itse tekstiin ja tekstistä jätettyjä kommentteja, niin tarjoan siis mahdollisuuden, jos et haluakaan tekstistäni sanoa mitään, jättää terveisesi ja kuten tavataan sanoa, risusi ja ruususi, minulle Vieraskirjaani kommenttina.

Rakas päiväkirjani... Ikävä

Facebookin oikeassa sivupalkissa suositellaan kavereita, joita saatan tuntea, valokuvia, joita ehkä haluan katsoa ja sivuja, joista kaverini ovat tykänneet. Yhdestä tallaisesta esittelystä huomasin, että moni kaverini oli tykännyt sivusta:  Jos ihminen itkee toisen vuoksi, se rakastaa sitä.

Ajelimme pitkästä aikaa mummini ja pappani kodin ohi. Ajatuksissani olin jo sanomassa miehelle, että mitähän mummi ajattelee, kun ei olla aikoihin käyty. Sitten muistin, eipä taida mummi ainakaan pahalla ajatella, kun on ollut papan vieressä mullan alla jo reilut kaksi vuotta. Samantien iski kova ikävä. Mummin ja papan eläessä vierailu tuntui joskus velvollisuudelta, mutta nyt olisin ollut iloinen jos olisin voinut poiketa.

Mummin hautajaisissa olin kuluttanut kaikki nenäliinani jo ennen siunaustilaisuuden alkua. Silloin sisko tuli lohduttamaan ja kysymään, miksi itken? Sanoin, että mummia itken. Sisko kysyi, enkö ole itsekäs kun itken mummin kuolemaa, vaikka mummilla on nyt hyvä olla. Se oli totta. Omaa ikävääni itkin. Itkin sitä, että minä olen menettänyt jotakin tärkeää. Oliko se rakkautta, jos kerran ikävöin. Eikö rakkauden pitäisi olla epäitsekästä.

Jos ihminen itkee toisen vuoksi, se rakastaa sitä. Rakastan kyllä lapsiani, mutta kun itken heidän kevätjuhlassaan, itken enemmän ylpeydestä tai haikeudesta, en rakkaudesta. Jos joku rakastaa minua ja minä häntä, ei hän halua minun itkevän, hän haluaa minun hymyilevän. Ei. Ei rakkautta voi mitata kyynelten määrässä.

Rakas päiväkirjani... Säästä

Eilen oli harmaa ja tuulinen päivä. Myös minä ja lapset olimme harmaalla ja tuulisella tuulella. Tuntui, etteivät pirtamme kohdanneet millään. Tavarat ei löytyneet tai ne olivat vääriä. Sukat olivat parittomia. Asiat joita piti hoitaa tuntuivat todella velvollisuuksilta. Jopa pöydän kattaminen oli haastavaa niin tyttärelle kuin minullekin. Illalla oli paha mieli, kun lauantai oli mennyt hukkaan kiukutellessa.

Tänään on aamusta asti paistanut aurinko ja ilma on mitä ihanin. Vaikka itselläni eilisilta venyi pitkäksi, silti auringon kutitellessa verhojen väistä jaksoin nousta aamiaisen laittoon, olin hyvällä tuulella. Lapset halusivat heti aamusta pelata tietokoneella, kun en antanut, sen enempiä mukisematta lähtivät ulos. Poikanen harjoittelee lähialueilla yksin (= siskon kanssa) kulkemista ja on monta päivää pyytänyt lupaa lähteä parin kilometrin päähän koulun pihaan leikkimään. Poikasen pelihermot vaativat vielä kovaa treeniä ja pelkäsinkin kiukkukohtausta kun jouduin taas sanomaan ei, kun ensin täytyy syödä ja sitten on parhaan kaverin synttärit. Uskon sen olleen auringon ansiota, kun poikanen normaalin kiukun sijasta yllätyksekseni tyynesti toteaa, ettei se mitään, koulun pihaan pääsee koska vain, mutta kaverin synttäreille vain nyt.

Jonakin aurinkoisen aamuna kävimme poikasen päiväkodintädin kanssa pakollisen '-Ihana ilma. -Niin onkin.' -keskustelun. Päiväkodintäti siinä sitten rupesi nauramaan, että nuorempana sitä aina ihmetteli, miksi aikuiset aina puhuvat säästä, eikö nillä oikeasti ole mitään muuta, tärkeämpää. Mutta nyt kun ikää on tullut, vaikka vain kymmenenkin vuotta lisää, sitä on oppinut huomaamaan, että sää on tärkeää ja siksi siitä puhutaan. Fyysisesti sään tärkeyden huomaa, kun auton ikkunat talvella on teräsjäässä ja muutenkin on jo myöhässä tai kun sateenvarjo on jäänyt kotiin, taivaalta tulee kissoja ja koiria ja bussi on myöhässä. Mutta kyllä se vaikuttaa mieleenkin. Tänäkin keväänä heräsin, kun kevätkin heräsi. Jaksan, viitsin ja vaivaudun tekemään asioita ihan eritavalla nyt, kuin pimeän ja loskan aikaan. Vaikka juuri nyt en viitsikään tehdä mitään, vaan istun terassilla kahvikuppi vieressäni ja nautin auringosta ja kirjoittamisesta. Juuri nyt olen tyytyväinen elämääni.

Rakas päiväkirjani... Meidän kisailut

Kuudentoista vuoden odotus palkittiin, kun me voitettiin taas lätkän maailmanmestaruus. Leijonat ovat sitä monesti yrittäneet vuosien varrella, mutta nyt me se tehtiin taas.

Kun rupean oikein miettimään, myös taitoluistelun MM-kisat piti olla näihin aikoihin. Google ystäväni tiesi kertoa, että olivathan ne, 24.4.-1.5. Sitä ystävänikään ei ensimmäisellä haulla tiennyt kertoa, kuinka Kiira Korvelle siellä kävi. Oletan että mitalia ei tullut, ei lähellekään, olisihan meidän voittoa pitänyt juhlia. Oliko Kiira Korpi siellä?

Urheilusta välillä musiikkiin. Laulun EM-kisoista, Euroviisuista, odotettiin ja ei odotettu ja taas odotettiin. Niitä pelejä en seurannut suorana lainkaan, vaan aina seuraavan päivän uutisista. Paradise Oscarin biisiä en ole kuullut vieläkään. Ja sekään ei nyt ihan selvinnyt, saavutimmeko me suomalaiset 21. sijan, vai jäikö Paradise Oscar sijalle 21. Artisti itse tuntui olevan tyytyväinen jo finaaliin pääsystä, mutta entä me muut suomalaiset?

Ja takaisin urheiluun. Keihäänheittäjä Tero Pitkämäki on meidän muutaman vuoden takaisen maailmanmestaruuden jälkeen jäänyt säännöllisesti kakkoseksi Norjan Andreas Thorkildsenille. Nyt kuitenkin Timattiliigasta kaikuu hyviä uutisia: jo avauskisassa 6.5. Pitkämäki nokitti Thorkildsenin, vaikka jäikin kolmanneksi, mutta jo toisessa osakilpailussa 15.5. me saimme kisavoiton ja Thorkildsen jäi kakkoseksi 21 sentillä. Lupaako tämä meille hyvää Yleisurheilun MM-kisoihin, vai iskeekö Pitkämäkeen arvokisajännitys? Kävin viimekesänä Kuortaneen Eliittikisoissa katsomassa Thorkildseniä ja Pitkämäkeä. Melkein harmitti Pitkämäen puolesta, kun kaikki teinitytöt jonottivat nimmaria Thorkildesniltä. Jos meidän Timanttiliign tulokset jatkuvat näin hyvinä, saisiko Pitkämäkikin osansa kunniasta ja nimmarijonon. Täytynee mennä katsomaan.

Mitähän me suomalaiset voisimme seuraavaksi voittaa, kun Roosbergin Nicokin on julkisesti kehdannut väittää, ettei ole suomalainen eikä haluakaan olla ja Kovalaisen Heikistä ei Lootuksella ole tuomaan meille formulamestaruutta.

Rakas päiväkirjani... Siirappia

Kirjahyllyssäni odottaa muutamakin ihan vakavasti otettava tai vakavan aiheen opus aina Kellokosken prinsessasta Sikaloihin asti. Niitä ennen päätin ottaa rennosti ja täyttää taas osan naisellisista velvollisuuksista lukemalla Helen Fieldingin Bridget Jones, Elämäni sinkkuna ja Elämä jatkuu kirjat. Colin Firth on ehdottomasti lemppari ulkomainen miesnäyttelijäni (lukuunottamatta Johnny Deppiä, Greg Wiseä, Hugh Grantia, Alan Rickmania, Sean Connerya, Kevin Costneria, Mark Harmonia ja niitä kaikkia muita) ja niinpä Bridget Jonesit on leffoina nähty jo jokusen kerran.

Elämäni sinkkuna kirja oli parempi kuin leffa, vaikka se ei tietysti paljon vaadi. Elokuva noudattaa kirjaa hyvin epäuskollisesti ja yhteistä on lähinnä hahmojen nimet ja luonteenpiirteet. Joka tapauksessa kirja oli nyt juuri sitä mitä kaipasin, hömppää ennen vakavia kirjoja. Vaikka odotukseni Elämääni sinkkuna kohtaan eivät olleet suuret, ne ylittyivät huomattavasti ja uskalsin odottaa Elämä jatkuultakin siksi enemmän. Nyt kuitenkin jouduin pettymään. Myönnän, että olen lukenut kirjasta vasta reilut sata sivua, vaan kun ei huvittaisi ottaa selvää mitä niillä lopuilla kolmella ja puolella sadalla sivulla on sanottavaa. Elämä jatkuu elokuva on vieläkin epäuskollisempi kirjalle kuin Elämäni sinkkuna ja vaikka voin lukiessani koko ajan nähdä Colin Firthin ilmeet ja kuulla hänen äänensä, on kirja enemmän siirappia kuin minäkään jaksan kestää.

Hömppä kuin hömppä vaikuttaa minuun silti aina samalla tavalla: se tekee minustakin hömpän. Alan haluta  kolmenkymmenen ruusun kimppuja töihin toimitettuna, yllätyslaskettelulomia Alpeille, pitkiä viikonloppuja b&b majoituksessa järven rannalla kynttiläilallisineen, timanttikoruja ystävänpäivälahjaksi ja sen sellaista pientä. Kun Mark Darcy Elämä jatkuu kirjassa sitten jonkin tällaisen pikkuyllätyksen jälkeen sanoi ensimmäistä kertaa Bridget Jonesille  "Minä rakastan sinua", mitä muuta saatoin kuin tirauttaa muutaman onnen kyyneleen. Mainitsin siinä ohimennen miehellekin, kuinka ihanan romanttista uusi rakkaus on ja samalla ehkä toivoin, vaikken timanttikorua lauantai-illan ratoksi, niin edes tuota taianomaista r-sanaa hömppäisen mieleni täytteeksi. Vahinko vain, että miehellä sattui juuri olemaan meneillään James Bond tv:ssä pahassa kohtaa joten muminasta, jonka vastaukseksi sain, en hyvällä tahdollakaan erottanut r-kirjainta. Palaan siis Bridgetin ja Markin seuraan ja Elämä jatkuu.

Rakas päiväkirjani... Riipunko

Fecebook verrattavissa uhkapeliriippuvuuteen, otsikoi TopKasinot 8.3.2011. Seuraan tiettyjä tv-sarjoja yhtä säännöllisesti ja orjallisesti kuin Facebookkiakin. Voisiko otsikko siis ollakin: Täydelliset naiset (Desperate housewives) verrattavissa uhkapeliriippuvuuteen.

Pelko pitää ihmiset Facebookissa, puolestaan otsikoi Ilta Sanomat 11.3.2011. Kun olen unohtanut puhelimen kotiin, olen hermostunut koko päivän. Olen varma, että juuri silloin tulee jokin tärkeä puhelu vaikken mitään puhelua edes odota ja kotiin tullessa kukaan ei todellisuudessa ole tavoitellut. Voisiko otsikko siis ollakin: Pelko pitää ihmiset kännyköissä.

Ja viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä Aamulehti otsikoi 30.3.2011 Facebook tekee käyttäjistä onnettomia. Poikanen aloittaa syksyllä koulun. Se alkaa olemaan aika konkreettista, kun viimeviikolla oli ensimmäinen vanhempainilta ja maanantaina oli kouluun tutustuminen. En haluaisi päästää poikasta pois siipieni suojasta. Voisiko otsikko siis ollakin: Koulu tekee käyttäjien vanhemmista onnettomia.

Facebook kysyy: "Mitä mietit?" Kerronko? No tietysti kerron, kun toinen kysyy. Päiväkirjamerkinnän Aakkoseni jälkeen äitinikin väitti minua lörpötteleväksi lapsekseen. Ja entäpä, jos olen nettipimennossa ja joku onkin juuri päivittänyt tai linkittänyt jotakin oikein kiinnostavaa. Ei se käy päinsä, Facebook on chekattava säännöllisesti, koska tietysti haluan tietää missä mennään, vaikkei missään edes mentäisikään.

Mutta toisaalta, pakko minun on saada kahviakin. Aamukahvi, pari päiväkahvia, iltakahvi ja niiden välissä aina jokunen kuppi. Muuten alkaa kädet täristä ja hermostuttaa, eikä mistään tule mitään. Päätäkin särkee. Facebookpimento ei kuitenkaan ala edes särkemään päätä.

Ja toisaalta, en myöskään osaa nukkua yksin. Jos mies on yön pois kotoa, pitää lasten tulla viereeni nukkumaan. Yksin nukuessa pyörin ja valvon ja aamulla olo on kuin krapulassa: väsynyt, vihainen ja kipeä. Facebookpimento ei aiheuta krapulaakaan.

Riipunko? Ja jos riipun, niin missä? Antakaa joku avain, että saan riippulukot auki.

Jk. Hoidin äsken myös mielestäni tärkeää asiaa, ja vastasin soittopyyntöön. Sain vastauksen: "Tajuutsä, etsä soitit kesken Suomi-Norja lätkämatsin." Hän ei varmastikaan ollut ainoa suomalainen riippuvainen mies. Ja Facebookille en ole koskaan loukkaantunut, suomalaiselle miehelle olen ennenkin.

Rakas päiväkirjani... Remonttia

Viime syksynä ystävätär teki keittöremontin. Uusi keittiö on upea, käytännöllinen ja tilava. Remonttikärpänen puraisi: Minäkin haluan uuden keittiön. Heti! Mieskin innostui. Remonttikärpäsen puraisu on kuitenkin vaarallinen. Kun huomaa yhden remonttikohteen, niitä putkahtelee jatkuvasti myös lisää. Päädyimme siis myös kylpyhuoneen/saunan ehdottoman tärkeään kunnostamiseen.

Kävimme katsomassa keittiön kalusteet ja valitsemassa kylpyhuoneen laatat. Valitsimme remonttimiehet. Sanoivat, että juuri nyt on kiire syksy, mutta heti tammikuussa tulevat katsomaan ja arvioimaan. Tulivat helmikuussa. Sanoivat, että vähän on työt toisessa paikassa kesken, tulevat huhtikuulla tekemään, kun ilmat lämpenevät ja voi pitää ovia auki. No nyt on mustaa valkoisella, että tulevat kesäkuun alussa. Onneksi ei syksyllä vielä tilattu niitä keittiön kalusteita, olisi voinut ilmetä säilytysongelmia.

Hyvä sillään että remontti viivästyi, pääsemme nyt karkuun faarilaan. Mies ei ollut niin innoissaan, että joutuu evakkoon koko lomakseen, minä tietysti lomailen vasta elokuussa (kun poikanen aloittaa koulun. Snif. Pikkuiseni), vaan eihän täällä olisi voinut asustaa, ilman keittiötä ja kylppäriä. Lapset ovat innoissaan kesästä maalla, tytär ei kylläkään ole tainnut vielä hoksata että kaverit jäävät kaupunkiin.

Keittiöstäni tulee hieno. Mies vihjailee, että voisin sitten alkaa myös laittamaan ruokaa. Kummallista, en ymmärrä. En silti malta odottaa, voi kun jo olisi heinäkuu.


Jk. Edellisessä merkinnässä harmittelin, kun joudun hakemaan kodinkoneet kaupasta, josta en halua. Mutta enpäs joudukaan. Kävimme vielä uudelleen tarjouspyyntö kierroksella ja niin ne tarjoukset muuttuvat ja tämä tarjous oikeasti oli ohittamaton bonuksien kanssa tai ilman.

Rakas päiväkirjani... Palvelua

Asiakaspalvelun trendi tällä hetkellä on, että asiakkaille ei enää riitä hyvä palvelu, vaan pitääkseen palvelua hyvänä, he vaativat parasta palvelua. Se on paljon se. Yksi osa parasta palvelua on tehdä hetkestä persoonallinen: sanoa tai tehdä jotakin, josta asiakas huomaa, että nyt palvelutilanne ei enää mennyt liukuhihnalla, vaan juuri minua palveltiin.

Vein poikasen muskariin. Odotellessa kävin kahvilla muskarin läheisyydessä olevan kokoustilan kahvilassa. Kahvila on ihan tavallinen lounaskahvila, mutta suuri osa asiakkaista varmasti koostuu juuri kokousvieraista. Vastaantulleiden matkalaukkujen määrästä päätellen kokoustilassa oli juuri päättynyt jokin yön yli kestänyt tilaisuus. Maksettuani kahvini, tarjoilija selvästi halusi tarjota minulle parasta palvelua ja toivotti hyvää kotimatkaa. Hämmennyin. Ensin tuli mieleeni, että onko kahvila menossa kiinni ja toivotus oli vihje, että minun tuli jatkaa matkaani. Vasta sitten ymmärsin, että tarjoilija ajattelikin minun olevan lähdössä oleva kokousvieras. Joka tapauksessa osasin vastata vain kiitos. En ole varma, oliko se nyt sitten hyvää palvelua, vai loukkaannuinko niin, etten jatkossa enää mene kahville.

Asiakaspalvelu on taidelaji. Itse arkailen toivottaa edes onnea uuteen kotiin, asiakkaan tehdessä osoitteenmuutosta, koska enhän tiedä mitkä, mahdollisesti surullisetkin syyt ovat muuttoon johtaneet.

Meille on tulossa keittiöremontti ja bonusten kiilto silmissäni kävin jättämässä tarjouspyynnön kodinkoneista  saman ketjun kauppaan, jossa ruokaostokset ja sen sellaisetkin aina teen. Ystävällinen myyjä tunnustaa, että hän ei oikein kodinkoneista tiedä, mutta jättää soittopyynnön heti seuraavalle päivälle kodinkonepuolen vastaavalle myyjälle, joka sitten tekee tarjouksen. Kysyi vielä, kuinka olen tavoitettavissa ja tarkisti vastaavan työvuoronkin, että millä aikavälillä voin soittoa odottaa.

Odotin koko päivän, soittoa ei kuulunut. Olin jo luopumassa toivosta ja päättänyt hakea kodinkoneeni muualta, mutta sitten soitto tuli kahden päivän kuluttua. Jos myyjä olisi edes pahoitellut soiton viivästymistä, olisin antanut anteeksi. Nyt tarjous oli niin hyvä, että se on pakko hyödyntää, mutta menen hakemaan laitteet kiukkuisena. Siitä tosin kärsin lähinnä minä itse ja ehkä mies.

Pahoittelutaito on toinen elementti parhaassa asiakaspalvelussa. Asiakas ei aina ole oikeassa, mutta hänen mieliharmistaan voi olla pahoillaan riippumatta harmin syystä.

Kolmas elementti parhaassa asiakaspalvelussa on myyjän taito tunnistaa asiakkaan tarve. Kävin kampaajalla siistimässä hiuksiani. Pyysin tekemään jotakin vähän erilaista, mutta ei kuitenkaan lyhyttä mallia. Samalla kertoilin, kuinka olen viikonloppuna menossa häihin. Kampaaja tarttui heti sanomisiini ja alkoi kysellä pukuni väriä ja ehdotella, että koska seuraava asiakas oli perunut niin hänellä olisi aikaa laittaa minulle jokin värikin, vaikken ollut aikaa varannutkaan. Haki värikartan ja pohti omiin hiuksiini ja juhlavaatteisiini sopivan värin ja kysyi vasta sitten, että laitetaanko. Mitä enää saatoin muuta sanoa, kuin että laitetaan. Hän oli ammattilainen, ja huomasi mitä tarvitsen ja haluan, vaikken ollut sitä itse tienytkään.

Parhaan asiakaspalvelun palasia on vielä paljon muitakin ja siksi väistämättä mieleeni tuli Tapio Rautavaara laulamassa: "Voi kuinka pieninä palasina onkaan, mun leipäni maailmalla."

Rakas päiväkirjani... Kuvia

Meinasin tehdä päiväkirjamerkinnän valokuvilla maisemista jotka ovat minulle tärkeitä,  kuten Vuorovettä yllytti. Rakkaat paikat ovat kaikki sen verran kaukana, etten päässyt ottamaan niistä kuvia enkä löytänyt vanhojakaan.

Kaipasin kuvaa Rapolan linnavuoresta. Pikkutyttönä äiti vei minut sinne monena kesänä ja nyt vien omat lapseni sinne vuosittain. Maistamaan palan historiaa, kuulemaan hiljaisuutta ja ihailemaan kauneutta ja jos vuoden aika on oikea, myös maistelemaan makeita mustikoita.

Kaipasin kuvaa Muroleen kanavasta ja Tarjanne -sisävesilaivasta. Pikkutyttönä vietin kesät Muroleessa ja keinuin uimapatjalla Tarjanteen tekemillä aalloilla. Viime kesänä kävin ajelulla tapaamassa lapsuuden muistoja. Kanava oli kutistunut.

Kaipasin kuvaa Peikkomettästä, lapsuudenkodin naapurista. Mettässä oli kaatunut puu, enkä koskaan uskaltanut mennä sitä pidemmälle. Mettässä oli puro, jossa veikka kävi mulaamassa, eikä ottanut minua mukaan. Kuvaa mettästäni en näin jälkikäteen voi enää edes ottaa, vuosi sitten kaatoivat sen.




 Meinasin sitten tehdä päiväkirjamerkinnän hauskasta kuvasta ihan muuten vaan. Etsin aiheeseen ajattelemaani kuvaa, löysinkin sen, mutta hyvin tärähtäneenä. Se siis siitäkin ideasta. Laitan kuitenkin:

Kimalaiset myydään erikseen.

Meinsin sitten tehdä päiväkirjamerkinnän jostakin oikein aiheesta aiheesta. Arvioida jotakin. Olla jotakin mieltä jostakin. Välittää tietoa jostakin oikein tärkeästä. Jääköön se toiseen kertaan.

Rakas päiväkirjani... Onko aikaa?

Luin juuri loppuun kirjan, joka kertoo siitä kun ei ole aikaa. Ja perheestä. Ja lahjasta. Ja miehestä, joka viime tingassa oppii jakamaan aikaansa. Kirja oli Cecelia Ahernin Lahja:
 "Kun aikaa on tarpeeksi, meillä on lämmin olo; kun aikamme on kulunut loppuun, meille tulee kylmä. Aika on arvokkaampaa kuin kulta, arvokkaampaa kuin timantit, arvokkaampaa kuin öljy tai mitkään kallisarvoiset aarteet. Jos meillä on puutetta jostakin, niin ajasta, jos jokin aiheuttaa sodan sydämessämme, niin aika, ja niinpä meidän on käytettävä se viisaasti. Aikaa ei voi kääriä lahjapakettiin, jonka ympärille solmitaan nauha ja joka jätetään kuusen alle odottamaan jouluaamua. Aikaa ei voi antaa, mutta sitä voi jakaa."

Torstaina oli iltavuoro ja viimeinen asiakaskohtaaminen venyi yli työajan. Ei paljon, mutta sen verran, että poikanen oli juuri nukahtanut, ennen kuin tulin kotiin. En saanut hyvänyön suukkoa.

Perjantaiaamuna paimennan lapset vaatteisiin, aamiaiselle ja kouluun ja päiväkotiin, hoidan juoksevia asioita ja iltavuoroilen työmaalla. Illalla ehdin kuin ehdinkin kotiin hyvänyön suukolle.

Lauantaina istun taas toimistolla. Ulkona on ihana kevät ja perhe käy pyöräillen jäätelöllä ja syövät lauantaikarkit. Illalla on hetki aikaa minullakin kysyä, miten lasten viikko on mennyt. Sunnuntaina kiukuttelen väsymystäni, ei ole kuin yksi vapaa.

Maanantaina ja tiistaina tytär lähtee aamulla kouluun. Pidän huolen, että laittaa suuhunsa edes jotain. Poikanen saa hetken pidempään venytellä ennen eskariin lähtöä. On iltavuorot taas. Toivon että ehdin illalla ajoissa kotiin sanomaan hyvää yötä, mutta tiedän etten ehdi, on se myöhempi iltavuoro.

Keskiviikkona kiikutan poikasen pikaisesti päiväkotiin, kiirehtiäkseni aamuvuoroon. Tytärtä en ehdi nähdä sitäkään vähää, murot laitan lautselle valmiiksi, että söisi edes jotakin. Vaikka mistä tiedän syökö, vai kippaako ne takaisin pussiin.

Siinä se viikko vierähtikin. Huomaamatta.

Haluan huomata. Haluan olla osana lasteni päivää. Päiväkodintädit saavat 8h päivässä poikasen aikaa, opettaja 6h tyttären aikaa ja minulle sitä liikenee puolituntia aamulla ja ehkä toinen illalla.