Rakas päiväkirjani... Ruukkukukka

Ompelin ystävälle verhot. Ompeleminen on kivaa ja koska ystäväkin aina auttaa minua, mielelläni tein. Kiitokseksi sain ihanan, syksyisen krysanteemin, jonka väri sopii vielä meneillään olevaan violettiin kauteenikin. Nähdessäni kukan, arvelin sen nimeä ja arvaukseni osui oikeaan, kun pussin kyljestä tarkistin, että mikähän se oikeasti oli.

Ystävä on aina nimipäiväkseni tuonut tulppaanikimpun niin monena vuonna, kuin voin muistaa. Tänä vuonna en tulppaaneita saanut, kun ystävällä oli kädet täynnä pientä, suloista ja vaaleanpunaista työtä. Krysanteemi oli siis sitäkin ihanampi yllätys.

Tähän asti ystävä on siis pitäytynyt leikkokukissa Varmaankin tietää, kuinka olen kukkien kanssa melko avuton. Hetken olin hämmennyksissä, kun saamani kukka nyt yhtäkkiä olikin ruukussa, mutta löysin sille sentään astian, vaikka pihallehan se kai pitäisi viedä. Sen verran kukista sentään tiedän, etten kuitenkaan edes yrittänyt sijoittaa sitä maljakkoon.

Olen tätä ennen saanut kolme ruukkukukkaa. Ylioppilaslahjaksi sain ihanan orkidean. Orkidea voi hyvin koko kesän ja vaikka tiesin, ettei se tykkää muuttamisesta, halusin sen mukaani muuttaessani syksyllä lapsuudenkodistani. Ei tykännyt muuttamisesta ei. Viikon taisi selvitä, kunnes ei enää jaksanut.

Tupaantuliaislahjaksi sain sitten silloiselta pomoltani ison, vihreän, lehtevän "kukan" tai viherkasvin. Nimeä en tiedä. Sekin taisi selvitä viikon hengissä, kunnes sen lehdet kovasti ruskettuivat ja päättelin, ettei se voinut järin hyvin.

Meni aikaa ja töissä sitten puhuin näistä kukkakokemuksistani. Työpaikan naiset innostuivat hankkimaan minulle Juorun pistokkaan. Jouru kukkana kun ei kuulemaa kuole millään, kuten ei juoru puhuttunakaan. Istutin pistokkaan. Sain sen kasvamaan niin, että purkkikin piti vaihtaa ja vielä kerran vaihdoin mullatkin, mutta sitten tapahtui jotakin, juoru lässähti ja kuoli pois. Työpaikan naiset totesivat, ettei minulle kukkia voi antaa, kun Juorunkin saan tapettua.

Krysanteemi on kuitenkin ihana. Nyt alan googlettamaan, mitä sille pitää tehdä. Jaa, mutta eikös krysanteemeja käytetä aina kuivakukka-asetelmissa...

Rakas päiväkirjani... Aina syömässä

Äitini soitti. Olin syömässä, en kuullut puhelinta. Äiti soitti sitten tyttären puhelimeen. Tytär oli syömässä, ei kuullut puhelinta. Sitten äiti soitti poikasen puhelimeen. Poikanen kuuli soiton, mutta en antanut mennä vastaamaan, koska olimme syömässä. Äiti soitti miehen puhelimeen. Mies vastasi, koska oli jo syönyt ja luuli, että on jotain tärkeää, kun kaikille soittaa.

Siskoni soitti, olin juuri laittamassa lapsia nukkumaan, joten en vastannut. Sisko soitti tyttären puhelimeen, en antanut tyttären enää vastata, kun oli menossa nukkumaan. Sisko soitti poikasen puhelimeen. Puhelin oli jo äänettömällä, koska poikanen oli menossa nukkumaan. Sisko soitti miehelle, mies vastasi koska oli jo sanonut hyvät yöt lapsille ja luuli, että on jotain tärkeää, kun kaikille soittaa.

Äitini soitti. Vastasin. Kysyi voinko puhua. Kerroin voivani, koska odottelen lapsia soittotunnilta. Äiti olisi puhunut tyttären kanssa, ei onnistunut, koska tytär oli siellä soittotunnilla.

Äiti ja sisko ovat nyt keskenään päättäneet että meillä aina syödään, nukutaan tai ollaan soittotunnilla, joten ei voi soittaa.

Rakas päiväkirjani... Nyt se selvisi

Nyt se selvisi, miksi tipuin alkukesästä sängystä (kahdesti, samana yönä, parvesta). Ei se ollutkaan minun syyni, se on geeneissä.

Kävimme eilen Ikeassa lounaalla (ja ihan vähän vain ostoksilla) ja houkuteltuani äitini ensin maksamaan lounaan, kutsuin hänet vielä lapsenlikaksikin. Kävin miehen kanssa katsomassa huonon leffan, Vareksen, ja sen jälkeen romanttisesti grillillä syömässä.

Kotiin tultua isoäiti nukkui sulassa sovussa poikasen vieressä parvisängyssä. Ajattelin uskaltavani minäkin nukkumaan, vielä kun tiesin saavani nukkua pitkään, kun isoäiti kyläillessään aina ihanasti herää laittamaan lapsille aamiaisenkin.

Parin tunnin unen jälkeen herään kaameaan tömähdykseen. Lyhyttäkin lyhyemmän hetken mietin, jaksanko nousta ja mennä katsomaan, mikä se oli. Onneksi jaksoin: Isoäiti oli pudonnut sängystä, parvisängystä! Vakuutettuaan olevansa kunnossa isoäiti uskaltaa vielä kömpiä takaisin tuohon korkeaan sänkyyn, joskin tällä kertaan tyttären viereen. Vaikkei se poikanen ollutkaan joka isoäitinsä lattialle tiputti, itse se sinne lensi. Uskalsin päästää isoäidin nukkumaan, kun totesin hänen olevan oma itsensä, kun väitti huitaisevansa jos herätän hänet kahden tunnin välein, niin kuin aivotärähdyksen saanut pitäisi aina herättää ;-D

Aamulla olimme kaikki kuitenkin sen verran huolissaan, päivystävää ensiapua myöten, että vaikka korvatulehduksessa oleva lapsi ei päivystykseen pääsekään, tärähtänyt isoäiti sinne huolittiin. Kaikki oli kuitenkin kunnossa, ja veimme isoäidin kotiinsa. Lähtiessä pohdin kyllä laidan rakentamista sänkyynsä. Jätin rakentamatta, se olisi kuitenkin taas väittänyt huitaisevansa ;-D

Lv U Mummy!

Rakas päiväkirjani... Syksy on

Syksy on ja kesä on pois, 

talvea ootellaan. 

Syksyisen tuulen 

soivan nyt kuulen, 

kuu loistaa taivaaltaan.

Syksy on, se aika nyt on

saapua vuorostaan.

Linnut on hiljaa, peltojen viljaa

kuu katsoo taivaaltaan.

- Engl. kansanlaulu, Suom. Sauvo Puhtila-

On. Syksy on.

Koulut alkoi. Poikanen meni ekaluokalle, tyär kolmoselle. Tytär on ylpeä isotyttö, kun saa kulkea pyörällä nyt kouluun. Poikanen pähkäilee tarvitsisko vai eikö tarvitsisi äitiä saattamaan vielä neljäntenäkin koulupäivänä. Mielelläni saattaisin, mutta kun toinen kerran osaa jo!

Soittotunnit on sovittu. Kerrankin kaikki sujui kuin unelma. Tunnit on samana päivänä, samaan aikaan. Luksusta se on sekin. Tytär ei kahteen kuukauteen tehnyt kertaakaan viululäksyjään, kun ei viitsinyt avata viulukoteloa ja nyt sen avattuaan ei meinannut laskea viulua käsistään, kun taas muisti kuinka kivaa soittaminen on. Hoksasi valssin rytmin ja oli siitä innoissaan. Poikanen sai kitaraan saman kivan opettajan, joka oli jo keväällä soitinvalmennuksessakin. Oma kitara poikaselle ostettiin jo kesällä, heti kun pääsykoetulokset tuli, ja nyt ei malta odottaa soittoläksyjä.

Kurjet huusivat. Ei niitä vielä monta ollut ja lensivät hassusti levällään eikä aurassa. Yksi yksinäinen tuli paljon muiden perässä ja huusi surkeasti. Kuulosti ihan siltä, kuin se olisi huutanut 'Odottakaa'.

Syksy on.

Rakas päiväkirjani... Ompelukoneella pitkästä aikaa osa2

No niin, nyt on tuolin päällinenkin valmis. Siitä kyllä huomaa, että ilman kaavoja tuli tehdyksi ja kunhan tässä saan aikaiseksi, niin vähän täytyy vielä siistiä sitä, mutta kelvatkoon nyt noin. Jalkarahiin olen erityisen tyytyväinen ja sohvanpäällinenkin on ok. Koristetyynyt tein ihan täsmälleen yläasteen kässänmaikan ohjeiden mukaan, että muistinkin vielä, oikein kaksinkertaisilla saumoilla ja onnistuivat nekin.

Mutta ompeleminen on kivaa.

Rakas päiväkirjani... Ompelukoneella pitkästä aikaa osa1

Olen innoissani.
Olen tehnyt joskus itsellenikin vaatteita, mutta nyt on kulunut jo monta vuotta, etten ole ompelukoneeseen kajonnutkaan kuin ehkä pakon edessä. Nyt innostuin taas. Uusi sohva tarvitsi suojan, ettei heti sotkeennu. Tietysti myös koristetyynyjen pitää sopia uuden sohvan uuden päällisen sävyyn, samoin jalkarahin, joten niillekin piti tehdä verhot. Koska nojatuolin verhoaminen on vielä kesken, kuvaan ne sitten myöhemmin. Tässä kuitenkin puhelinpussit ja olkalaukku, jotka innostuin askertelemaan.

Tytär osti hienon uuden Hello Kitty- puhelinpussin ja poikanen kun ei löytänyt mieleistään, päätti että minä osaan sellaisen tehdä. Eihän siinä auttanut muu kuin poiketa kangaskaupan kautta. Kun hienoa lepakkokangasta jäi, tein poikaselle myös olkalaukun ja vielä mieskin sai puhelinpussin. Itse kun en suuremmin välitä lepakkokankaista, ostin vielä punaistakin kangasta omaa puhelinpussiani varten.

Kunhan sen nojatuolin saan valmiiksi, tiedä mitä sitten keksin. Muistin taas, kuinka kivaa ompeleminen on.