Mies sanoi: Pidä välillä lepopäivä. Tarvitset sitä. Kunto kasvaa lepopäivän aikana.
Minä pelkäsin: Pidän yhden lepopäivän. Ja toisen. Ja kolmannen. Ja...
Olen tässä vuosin varrella pitänyt niin monta lepopäivää, etten enää millään jaksanut uskoa niiden kohottavan kuntoa. Jos kohottaisivat, en todellakaan olisi ollut niin rapakunnossa aloittaessani crossauksen kaksi kuukautta sitten.
Aloittaessani treenasin joka päivä. Toki harjoituksen kesto ei ollut pitkä, vain 10-15 min, mutta riipumatta siitä mitä muuta olin päivällä tehnyt tai moneltako tulin kotiin, oli pakko treenata, etten luovuta. Crossasin ilman sykemittaria ja suomalaisella sisulla sotkin koko treenin maksimivauhtia, epäilemättä maksimisykkeellä.
Yllättäen silti treenin kesto kasvoi ja kasvoi ja vauhtikin alkoi tasaantua. Kuukausi sitten, sykemittarin saatuani, aloin vasta kuitenkin ymmärtää mitä eroa matalan sykkeen ja korkean sykkeen harjoituksella. Ja kappas, matalamman sykkeen harjoitusta jaksaa paljon kauemmin :-D
Nyt tunnin treeni, hitaampaa tai kovempaa vauhtia, on normaali harjoitukseni. Ero siihen ensimmäiseen 10 minuuttiin on ihan käsittämätön.
Lopulta Mies sai vakuutettua minut myös lepopäivien tarpeesta. Lepopäivän jälkeinen harjoitus on joka kerta vaikea aloittaa, olisi niin paljon helpompaa pitää toinenkin lepopäivä. Mutta kun sen treenin kuitenki aloittaa, tuntuu se hyvältä. Ja treenin jälkeen tiedän voittaneeni itseni.
Nyt pidin kaksi vapaapäivää. Se hieman hirvitti. Lauantaina kylläkin piipahdin Ikeassa kälyn ja äitin kanssa ja kyllä se vaellus siellä aina yhdestä treenistä menee.
Tänään ei sitten olisi ollenkaan huvittanut aloittaa. Kohta, kohta, kohta, aina oli hyvä syy olla aloittamatta. Vähän niin kuin teini-ikäisellä Tyttärellä, mitä tulee huoneen siivoamiseen. Formuloitten vauhdissa hujahti kuitenkin ensimmäinen pitkä lenkkini.
Vauhti ei päätä huimannut, keskinopeus oli 10 km/h. Kun Mies juoksee 16 km 1h20min, en ihan taida päästä mukaansa lenkille, mutta ei se mitään. Minä crossasin kuitenkin 90 min ja 15,3 km!
