Sanoinhan, että Miehen entisellä elämällä on ollut kummallinen maku, kun piti
mekkoja ikkunoissa.
Tuollainen siitä sitten tuli, verhoista tehdystä mekosta. Kuvaanjanlahjani eivät tee mekolle oikeutta, mutta ihan hauska se oikeasti on, kuvasta huolimatta.
Samuria minulla ei vielä ole, vaikka kangas sitä odottikin. Akuutti mekkopula iski kuitenkin ennen saumuria. Miehellä on viiskymppiset viikonloppuna ja kai minun emäntänä jotakin pitää päälleni laittaa, kun kutsuttuja vieraita kerta saapuu. Vähän joudun pohtimaan kehtaanko tuon päälleni ripustaa, mutta toisaalta, ei se huonompi ole kuin moneen kertaan käytetyt vanhat kolttuni.
Vetoketju mekosta vielä puuttuu. Ihan hyvin vetoketjukaupat olisivat voineet olla auki Tapanina. No ei, ihan oikeasti vetoketjukaupatkin ansaitsevat joulunsa, mutta nyt pelkään, ettei vetoketju löydä paikoilleen sunnuntaiksi, jollon sitä tarvitaan. Kun muuttaa uuteeen taloon, missä ei ole vielä kaikkia listoja laitettu paikoilleen, ne listat hyvin usein puuttuvat vielä myös monen vuoden kuluttuakin. Tai kun neuloo slipoverin vähän vaille valmiiksi, niin kuin äitini, se hyvin usein on vähän vaille valmiina vielä silloinkin kun slipoverin saaja ei enää edes mahdu siihen. Siis, kun tekee mekon vetoketjua vaille valmiiksi, se hyvin usein on puolivalmiina vielä monen vuoden kuluttuakin, sitten kun ei enää mahdu koko mekkoon.
Puuhastelin tänään kymmenen tuntia mekon kanssa. Melkein jokainen sauma on ommeltu vähintään kahdesti, paras neljästi, joten sikäli on ihan hyvä, ettei saumuria vielä ollutkaan. Saumurin tikin purkaminen olisi voinut olla haastavampaa. Mutta sinä rakas, ompeleva ystävättäreni: Vaikka arvaisit parhaasi kuinka kaipasin sinua tänään tutoriksi ja opettajaksi kuluneiden kymmenen tunnin aikana, arvauksesi ei olisi edes puolia siitä mitä oikeasti tunsin.
Onneksi joulusiivouksesta ei ole niin pitkä aika, ettei Miehen juhlista selviäisi viikkosiivouksella. Ehkäpä saan mekon valmiiksi sitten leipomusten välissä, jos vain joku kauppa myy huomenna vetoketjuja.
Leppoisaa loppuvuotta!
