Rakas päiväkirjani... Delffiineistä

Tytär ja Poikanen rakastavat uimista, kuten varmasti suuriosa kaikista muistakin lapsista.

Tänä kesänä kakrat kävivät uimassa ensimmäisen kerran koulujen päätöspäivänä, 17 asteisessa vedessä ja viihtyivät reissussa viisi tuntia. Aloin arvella moisesta lutraamisesta heille kasvavan evät ja siksi kutsun heitä delffiineiksi.

Delffiinien kotijärvi olisi reilun kilometrin päässä,
mutta kun ne kerran haluatvat kaupungin toiselle
puolen uimaan, niin vietävähän ne on. Delffiinit
on sellaisia.  Ja onhan siellä tietysti kaunistakin.

Merelle delffiineillä on pitkä matka, mutta onhan
niiden joskus päästävä sinnekin. Naantalissa,
esimerkiksi, delffiinit viihtyivät meressä oikein hyvin.
Ihana auringonpaiste korvasi hyisen kylmän veden.

Feispuukissa puhun muutenkin paljon Tyttärestä ja Poikasesta, mutta kuvia Mies on ehdottomasti kieltänyt laittamasta mihinkään. Nyt joku kuitenkin erityisesti kysyi kuvaa delffiineistäni ja Miehen vastustuksesta huolimatta ja kiukun uhallakin teen poikkeuksen. Kas tässä:

Delffiinini. Taaempana Poikanen, etualalla Tytär.

Rakkaudella:  Jimmi

Rakas päiväkirjani... Olen koukussa

Ystäväni olivat Facebookissa sitä mieltä, että kukaan ei voi käydä Ikeassa niin paljon kuin minä.
Arvio voi johtua siitä, että eräänä keskiviikkona vietin siellä koko päivän, seuraavana perjantaina kävin siellä kahdesti ja nyt kerron vielä salaisuuden: jotain unohtui ja minun oli mentävä sinne vielä seuraavana lauantainakin ;-D

Mutta tässä teille, Ikea käyntieni naurajille, en siis vain mahda sille mitään:

Solsidan
kausi 2, jakso 6
Fredde: Mitä sinulle kuuluu?
Alex: Pitää lähteä Ikeaan ostamaan kaappi tarvikkeita.
Fredde: Tyypillistä. Ikea-kaluste ei tule koskaan valmiiksi. Se kuuluu liikeideaan.
Alex: Tyytymätön asiakasko?
Fredde: Se on kuin heroiiniriippuvuutta. Ikeaan on aina hinku. Aina kun näet kaapin, haluat heti Ikeaan.
(Yle TV2, suom. Solsidan Produktion)

Solsidan on fiktiivinen Tukholman lähellä sijaitsevan kauniin saaristokunnan Saltsjöbadenin osa jossa päähenkilö Alex on asunut lapsuudessaan ja jonne hän sarjan alussa muuttaa raskaana olevan avovaimonsa Annan kanssa. Alex ja Anna ovat ostaneet talon Alexin äidiltä Margaretalta, jolla on vaikeuksia luopua talosta ja pojasta.

Solsidanissa asuvat myös Alexin lapsuudenystävät; Fredde vaimonsa Mickanin ja kahden lapsensa kanssa, sekä Ove vaimonsa Annetten ja lapsensa kanssa.

Solsidan on herkullista komediaa, jonka hahmoista tunnistaa itsensä ja naapurinsa ja siksi naapuruston normaalista elämästä kertova dialogi pulppuuaa niin hulvatonta huumoria.

Olen koukussa paitsi Ikeaan, myös Solsidaniin.

Rakas (matka)päiväkirjani... Dag fyra

Lauantai 08.06.2013

Kotiinlähdön päivä, siis viimeinen hotelliaamiainen *snif*. No jään toki kaipaamaan muutakin kuin aamiaista: merituulta, punaisia teitä, lampaita, ystävällisyyttä, monenlaista erilaista luonnon kauneutta ja kaikkia niitä nähtävyyksiä, joita en tälläkään reissulla nähnyt.

Pommern

Vielä oli aikaa sentään yhdelle tai pakon edessä kahdelle nähtävyydelle. Hotelli ja satama ovat aivan Pommernin vieressä, joten se oli hyvä jättää viimeiselle päivälle kun kauemmaksi ei ollut enää aikaa lähteä. Tarkoitus siis oli mennä katsomaan vain Pommernia, mutta ne olivatkin ovelia ja myivät vain Merimuseo-Pommern yhdistelmä lippuja, kalliilla. Poikaselle oli kuitenkin jo luvattu Pommerniin pääsy, enkä ollut merimuseossakaan aikaisemmin käynyt. Merimuseon olikin sitten edes vähän hauska paikka, kun siellä sai kokeilla simulaattorilla laivan ohjaamista, harjoitella solmuja ja reivata purjetta.

Paluumatka Turkuun tehtiinkin sitten komeasti Viking Gracella. Olihan se hieno ja iso. Epäilemättä Itämeren upein, niin kuin tulomatkan Cinderella aikanaan. Myös karkkikauppa oli hieno ja iso ja se oli koitua kohtalokseni. Jos lomabudjettia muka oli vielä jäljellä kaikkien niiden jäätelöiden jälkeen, vei karkkikauppa viimeisetkin pennoseni, vai pitääkö nykyään sanoa senttiseni. Kaikkea muuta siellä oli, muttei Coffee Dropseja. Mitä tästä opimme? Ei tarvitse toista kertaa Gracelle mennä, siellä ei ole Coffee Dropseja.

Prinsessa Madelinen häät osuivat kotimatkan aikaan. Vähän ennen tv lähetystä Retro-baari stailattiin Ruotsi teemaiseksi ja häät näytettiin screeniltä. Meillä oli tietysti varattu buffee juuri hää-lähetyksen ajaksi, enkä siis päässyt osalliseksi Madden häähumusta. Mitä tästä opimme? Ei tarvitse toista kertaa Gracelle mennä, kun eivät olleet Buffeehen järjestäneet screeniä.

Kotiin tullessa Tytär nuuhkii ovella:" Täällä tuoksuu... Täällä tuoksuu.... Kodilta. Nyt mä tiedän mille meidän koti tuoksuu." Borta bra, men hemma är bäst. Kotona oltiinkin sopivasti kakskymmentä yli kymmenen, kun puoli yksitoista alkoi maikkarilta F1 aika-ajojen jälkilähetys. Vaikka Kimi epäonnistuikin, kruunasi Bottaksen onnistuminen kotiin tulon.

Jos ennen aikaan kaikki tiet veivät Roomaan, vievät minun tieni Ahvenanmaalle. Kuudes kerta toden sanoi...

I <3 Åland

J.K. Sunnuntaina kotona kaysyin kakroilta, oliko reissu kiva ja mitä jäi parhaiten mieleen. Poikanen sanoi mieleen jääneen parhaiten sen, että keski-Eurooppaan ei kannata mennä, koska mannermaiseen aamiaiseen kuuluu vain kahvi ja kroisantti.

Rakas (matka)päiväkirjani... Dag tre

Perjantai 07.06.2013

Äiti väittää, että Ahvenanmaan pannukakkua pitäisi syödä Jan Karlsgårdenissa, mutta oikeastihan sitä kuuluu syödä Getabergenillä Soltuna ravintolassa. Ja onneksi en uskonut äitiä, sillä myöhemmin Jan Karslgårdenissa huomasimme olevamme taas liikkeellä sesongin ulkopuolella ja olisi jäänyt pannukakut syömättä, kun kahvila ei ollut auki.

Getabergen

Mutta Getabergenin näkötorni ja peikkopolku olivat auki. Kun ihminen tietää, että jalkojensa rasituskestävyys on mitä on, niin luulisi sen myös tietävän, että ei kannata lähteä peikkopolulle kapuamaan Getabergeniä alas ja ylös, kompastellen välillä männyn juuriin. Niin luulisi, mutta minäpä vain halusin peikkopolulle. Ja olihan siellä upeaa. Karun kaunista.

Ja tietysti siellä (Soltunassa, ei peikkopolulla) oli Ahvenanmaan pannukakkua. Pannukakkuunhan perinteisesti kuuluu luumuhillo. Minä kun en kuitenkaan ole luumufani, pyysin jättämään sen pois. Vaikka kielipääni ei koskaan ole ollut mainittava, yritin silti koko reissun ajan puhua niin paljon ruotsia kuin vain osasin. Tässä tapauksessa saattaa tietysti olla, että pyysin jättämään pannukakustani kukkaset pois luumujen sijasta. Ihana kassarouva ystävällisen naurahduksen kera kuitenkin ymmärsi asiani, tai ainakin sain pannukakkuni hetken kuluttua pelkällä kermalla.

Ystävä suositteli poikkeamaan Getalla Enebossa http://www.aland.net/enebo/ mutta  se jäi nyt tällä kertaa katsomatta peikkopolun vietyä voimat jaloista. Ensi kerralla sitten. Olen varma, ettei tämä ollut viimeinen vierailuni Ahvenassa.

Vita Björn

Poikanen oli odottanut koko reissun ajan Vita Björnin vankilamuseossa käyntiä. Vita Björ on toiminut vankilana aina perustamisestaan 1784 vuoteen 1975 saakka. Rakennuksen toisessa päässä oli viisi selliä ja toisessa päässä vartijan asunto. Mahtoi olla mukava ammatti vanginvartijana. En rupeisi.

Museona vankila on toiminut vuodesta 1985. Vita Björnin toiminnan loppumisen jälkeen Ahvenanmaalla ei ole enää lainkaan vankilaa, vaan lähin vankila on Turussa. Museoon on nyt sisutettu vankikopit 1800-luvun alun ja puolivälin, sekä 1900-luvun alun ja 1950-luvun mukaisesti. Jos nyt en ehdoin tahdoin halua vankilaan näin 2010-luvullakaan, niin vielä -50 luvulla olosuhteet näyttivät olevan melko karmivat.

Vita Björnin vieressä on Jan Karlsgården, joka edustaa 1800-luvun talo- ja pihakokonaisuutta Ahvenanmaalla. Vanhojen rakennusten tuoksuun sekoittui juuri leikatun heinän tuoksu ja kun aurinko vielä paistoi pilvettömältä taivaalta, olisin voinut jäädä sinne nauttimaan rauhasta ja hiljaisuudesta vaikka koko lomakseni. Tietysti, tietysti rauhasta ja hiljaisuudesta olisi vain rippeet jäljellä sesongin alettua, joten ehkä oli parempi nauttia siitä vain tämä iltapäivä.

Uffe på Berget

Kotimatkalla piti vielä poiketa kakkostien yli menevällä kahvila Uffe på bergetillä. Sielläkin olisi ollut näkötorni (niitä muuten Ahvenassa piisaa), mutta koska en itse voinut torniin kiivetä, ei yllytyksestä huolimatta seurueenikaan torniin hinkunut. Jäätelö kuitenkin oli hyvää.

Päivä oli lämmin, Getalla oli suorastaan kuuma, joten oli hyvä ja toisaalta viimeinenkin mahdollisuus testa meri. Lilla Holmen Maarianhaminassa oli viihtyisän vihreä, eikä hiekkarantakaan siellä ollut hassumpi. Minähän en veteen mene ennen kuin se on min. +25 asteista, mutta delffiinini, Tytär ja Poikanen, olivat meressä kuin kotonaan. Mieskin uskaltautui äkkiseltään pulahtamaan ja totesi veden olleen virkistävää. Ehkä se juoksulenkin jälkeen todella sitä olikin, mutta veteen menon suosituksena "virkistävä" ei ole minulle riittävän vakuuttavaa. Mies tosiaan kävi joka päivä lenkillä Maarianhaminassa ja kehui pyöräteitä. No, hyvät pyörätiet ei ehkä ole mikään yllätys ajatellen kuinka tärkeitä pyöräturistit ovat Ahvenalle.

Hälsingar från Geta!

Rakas (matka)päiväkirjani... Dag två

Torstai 06.06.2013

Aamu heräsi vilpoisena, vain +10astetta. Mutta kun saa istua valmiiseen aamiaispöytään, ei lämpötilallakaan ole mitään väliä. Kakratkin ihastelivat aamiaisen valinnan runsautta ja Mies siinä totesi heille, että kyllä hotelliaamiaisiinkin voisi kyllästyä. En ymmärrä mitä se tarkoitti. En ikinä voisi kyllästyä hotelliaamiaisiin. Siitä päästiinkin sitten keskustelemaan eri aamiaistyypeistä ja kakrat (joita kouluaamuina saa uhkailla ja kiristää syömään aamiaista) kauhistelivat mannermaisen aamiaisen pienuutta.

Ekceröhön päästessämme huomasimme, että sesonkiaika ei ole vielä alkanut. Kyllä nähtävyydet sentään jo ovat auki noin yleisesti, mutta päiväkohtaisesti ne aukeavat vasta yhdeltätoista ja me tähtäsimme jo kymmeneen. Niin että tiedoksesi, sesonki Ahvenanmaalla on 15.6.-31.7, kohteet ovat kuitenkin avoinna vaihtelevasti koko kesäkauden 1.5.-31.8.

Eckerö on ollut vuosisatojen ajan tärkeä paikka postinkulun kannalta ja Posti- ja tullitalo on itsensä Engelin suunnittelema. Eckeröstä on saanut aina erityisen leiman postikortteihin ja siksi halusimme postittaa kortit siellä. Kun siis ensin kulutimme tunnin, kymmenestä yhteentoista angrybirdejä ja icecreamjumppeja pelaten (onneksi elämme älypuhelimien aikaa) avasi vanha postikonttori viimein ovensa, mutta hupsheijaa, eihän se enää ollutkaan postokonttori, vaan pieni suklaapuoti. Pienessä suklaapuodissa oli vielä keltainen postilaatikko, johon kortit voi tipauttaa, ja sieltä ne kuljetetaan Maarianhaminaan leimattavaksi, mutta koska kortit on pudotettu Eckerössä postin kuljetettavaksi, leimataan kortteihin Maarianhaminassa Eckerön perinteinen leima. Konstigt, tycker jag. No, olihan siellä sentään sitä suklaata. Nams.

Loppupäivän omistimme Tyttären kanssa shoppailulle, Mies ja Poikanen raahustivat perässämme. Oli siellä sentään Toys 'r' us kauppaa vastaava Lek planeten, jossa Poikanen sai ajan kulumaan mukavasti. Hassua oli, kuinka esimerkiksi H&M.llä oli aivan erilainen valikoima kuin manner-Suomessa. Kauppaketjuja ei muutenkaan ollut paljon. Ruokakaupat olivat melkein järjestäen K-ketjun kauppoja, yksi S-market löytyi ja toinen olisi avattu sunnuntaina. H&M, kaksi KappaHllia ja Hesburger löytyivät myös, mutta muuten kaupat ja ravintolat olivat kaikki ketjujen ulkopuolella. Se tuntui hyvälle. Tuntui, että shoppaillessa oikeasti edistin paikallista turismia, enkä kauppaketjujen toimintaa.

Jan Karlsgården

Yksi kauppa ylitse muiden pitää mainita, korukauppa Ele & Kele. Kauppa on vielä 80-luvulla ja 90-luvun alussa ollut Jan Karlsgårdenissa, mutta on nyt muuttanut Maarianhaminaan. Siellä on kauppiaan itse hopeasta ja Ahvenaanmaan graniitista tekemiä koruja

Jos kuvasta saa selvää, siinä on rautalangalla kirjoitettu (hihi... jouduttu vääntämään jollekin oikein rautalangasta... hihi) Jan Karlsgårdenin nimikyltti. Tuolla samalla tekniikalla Ele & Kele tekee myös nimikoruja hopealangasta. Hauskana ajankuvana huomasin, että kun äiti 80-luvulla toi minulle nimikorun, oli sen nauha silkkinauhaa. Koru on hävinnyt ajan kuluessa ja kun itse 90-luvulla hain nimikorun kadonneen tilalle, siinä nauhana oli nahkanauha. Nyt hain kaupasta korut Tyttärelle ja Poikaselle ja myös ketju oli nyt hopeaa.

Hälsingar från Eckerö.

Rakas (matka)päiväkirjani... Dag ett

Keskiviikko 05.06.2013

Kyllä lomalla on mukavaa. Mutta lomalla tai ei, matkalle lähdössä tai ei, klo 05.00 herääminen on täysin epäinhimillistä. Puoli kuuteen mennssä olimme autossa ja matkalla Turkuun. En usko heränneeni vielä Forrssasakaan, josta poikettiin hakemassa aamukahvit ja sämpylät. Mä niin tykkään huoltsikoiden valmiiksi pakatuista juustosämpylöistä, että voisin syödä niitä vaikka kuinka paljon, eikähän se yksi nälkää edes viekään. Onneksi en ollut vielä herännyt, niin en huomannut nälkääkään.

Laiva Turusta Maarianhaminaan oli Cinderella. Reitillä normaalisti oleva Amorella oli tuuraamassa Gabriellaa, joka oli telakalla valmiina huollon jälkeen, mutta jumissa säiliöaluksen takana. Kyllä minulle Cinderella kelpasi, onhan se hienompi kuin Amorella. Cinderella ajaa normaalisti Tukholma-Maarianhamina väliä, joten ei sitä aina enää pääsekään ihastelemaan Itämeren hienointa laivaa. (On, on hienoin. Niin tai oli silloin -90 alussa.)

Tämä lie sitä todellista kansainvälisyyttä, kun
samassa kahvilassa myydään sekä Thai ruokaa
että Ahvenanmaan pannukakkua.
Emme syöneet kumpaankaan, vain jäätelöä.

Hotelli Maarianhaminassa oli vanha tuttu Adlon. Sattuipa vielä sama huonekin, jossa asustimme ystävättärien kanssa ysiluokan leirikoulussa. Muuten en huonetta muistaisikaan, mutta kun huone oli toisessa kerroksessa niin, että ikkunasta pääsi alemmalle katolle ja sitä maahan, kulki huoneen läpi baana kaupungille, huonetta ei voi olla muistamatta Oli huone vähän muuttunutkin, nyt siellä oli erillisten sänkyjen sijasta parisänky ja kerrossänky. Huonetta varatessa luulin, että lapsille olisi vuodesohva ja Tytär kerkisi veikan vieressä nukkumista jo kritisoimaankin. Ilo oli siis sitäkin suurempi, kun huoneeseen päästessä löysimme kerrossängyn.

Illansuussa lähdimme vielä Boomarsundin linnoituksen raunioille laulamaan "Ja se Oolannin sota oli kauhia..." Joskin Mies tietysti opetti kakroille sen hauskemman version "... Kun kolmellasadalla peltipurkilla, seilas puliukot sammakkolammella..." Hämmeästelen, ettei kakrat tienneet sitä ennestään, kun kaikki muut pilalaulut ovat koulussa jo oppineet, mutta nythän tietävät tuonkin.


Hälsingar från Bomarsund!

Rakas päiväkirjani... Problem solved

Tykkään kaupunkilomista. Ateena, Rooma, Venetsia, Pariisi (tietysti!), Budapest, Wien tai mikä tahansa kaupunki, jossa on paljon nähtävää, kelpaisi. Rantalomalla en ole koskaan ollut, mutta en usko haluavanikaan.

Poikanen ja Mies kauhistuivat heti, kun keväällä aloin  puhumaan, että olisi hienoa mennä johonkin kiertelemään museoita. Tytär innostui ajatuksesta ja niin alkoi muodostua suunnitelma tyttöjen lomasta. Menkööt pojat katsomaan vaikka Jaron tai FC Lahden potkupalloa, kun ei historia kiinnosta.

On Trivagoa, Hotles.comia, Rantapalloa ja vaikka mitä muita, jotka mainostavat, että meiltä helposti ja halvasti milloin vaan ja minne vaan.

Mutta entäs sitten, kun en oikein tiennyt minne haluan matkustaa, ajankohdallakaan ei ollut väliä, kunhan kesällä ja hintahaarukka oli n. 0-halvin euroa. Kyllä noiden pitäisi olla aivan riittävät hakuehdot, mutta mihinkään en niitä voinut lisätä, aina olisi pitänyt tarkentaa. Aikani surffattuani varaussivuilla, tulin tulokseen, että itä- ja keski-Eurooppa eivät halunneet minua ja Tytärtä vieraakseen.

Vähän aikaa pohdin Tallinnaa. Olen nähnyt Tallinnan vanhan kaupungin viimeksi silloin, kun Eesti oli juuri itsenäistynyt Neuvostoliitosta. Minulla oli silloin ylläni keltanen t-paita, jossa oli hevosen kuva ja mustat hihat ja huppu, sekä vihreät pyöräilyhousut. Kaupat oli vielä silloin Tallinnassa tyhjiä ja juoksin sateessa torin läpi valkoisissa sandaaleissa lätäköihin hyppien. Moni asia olisi varmasti muuttunut ja mukava nähdä.

Yhtäkkiä muistin Ahvenanmaan. Muistan sieltä kaksi lomaa lapsuudesta, yhden luokkaretken ja kaksi lomaa oman perheeni kanssa. Ehdotin Miehelle tyttöjen loman sijasta koko perheen lomaa Ahvenanmaalle. Mieskin innostui. Poikanen muisti edelliseltä reissulta saamansa Rannanvartija Legon ja Tytär meressä uimisen, niin sehän oli sitten siinä. En käsitä miksi olin edes kuvitellut meneväni johonkin muualle, kun parhaat lomamuistoni tähänkin asti ovat Ahvenanmaalta.

Bomarsundissa lauletaan: "Ja se Oolannin sota oli kauhia...", Eckeröstä löydetään Suomen mantereenkin postinkulun historiaa ja Getalla (äitin mielestä Jan Karlsgårdenissa) syödään Ahvenanmaan pannukakkua. Jan Karlsgårdenissa tai oikeastaan sen vieressä kauhistellaan Vita Björnin vankilahistoriaa ja Kastelholman linnasta saadaan pala Ruotsi-Suomen historiaa. Ja uidaan meressä (en minä, (meri)vesi ei kuitenkaan ole vielä 25 asteista), selvitetään miksi Ahvenanmaan tiet ovat punaisia, ihaillaan saaren kauneutta ja löydetään vaikka mitä muuta.

I <3 Åland