Rakas (treeni)päiväkirjani... Lipsumisia

Vein fysioterapeutilleni nähtäväksi taas treenitulokseni ja sain toivomani taputukset olalle. Sitten fyssari katsoi papereitani vielä tarkemmin ja hämmästyi: "Sähän olet käynyt kävelyllä melkein joka päivä." Minä siihen, että sähän käskit. Fyssari pohtii hetken: "Jaa, mitähän muuta mun pitäs käskee..."

En vieläkään tykkää ulkoilusta, mutta kun jossain asioissa joskus olen perfektionisti. Minulla pitää esimerkiksi olla 6 tai 12 saman sarjan veistä, haarukkaa ja lusikkaa, ei vaikka kahdeksan, eikä varsinkaan eriparisia. Olen siis päättänyt, että viikossa voi olla yksi kiireinen päivä, että lenkille ei ehdi, mutta jos sellaisia päiviä onkin kaksi, se pitää korvata seuraavalla viikolla. Tiedän, että jos lipsuisin tästä, ensi kerralla ei haittaisi kolme kiireistä päivää ja kohta niitä olisikin viikossa taas seitsemän, eikä se haittaisi ollenkaan.

Näin ennen joulua Syömishäiriöliiton ruokarauhan julistuksen ja se tuli tarpeeseen. Eniten kolahti kohta, jossa sanottiin, että syömistä ei tarvitse ansaita liikkumalla. Silloin päätin, että jouluna saan lipsua syömisistä ja syödä kaikkea mitä haluan, kelloon katsomatta. Ja niinhän se oli, joulupäivänä olin paremmalla tuulella ja jaksoin lenkin paljon paremmin. Eikä sitä suklaata edes tehnyt mieli kohtuuttomia määriä, pala silloin, konvehti tällöin ja tänään taas jo pystyin helposti sanomaan, etten ota sokeria. Toivon, että kun seuraavan kerran tekee mieleni hiilareita, muistan ruokarauhan ja tiedän, että saan joskus herkutellakin, sitten jaksaa taas paremmin. 

Rakas (treeni)päiväkirjani... Ei ole hyvä

 Tänään aamulenkillä oli liukasta ja kurja kävellä. Metsässä haisi pahalle ja pientareet oli täynnä koiranjätöksiä. Tasapainoni on vähän kehno ja varsinkin liukkaalla kävelisin mieluusti noita pientareita pitkin, mutta vielä enemmän kuin kävelemistä inhoan siivoamista, ja koska en halunnut siivota kenkiäni, ei pientareella kulkeminen tullut kyseeseen. Töpöttelin liukkaalla kun juuri vaappumaan oppinut ankka ja sauvoistakin oli enemmän haittaa kuin hyötyä, ne lipsuivat koko ajan ja horjuttivat tasapainoani entisestään. Tällä kertaa sentään pysyin pystyssä.

En ole syönyt lisättyä sokeria maaliskuun jälkeen. Toukokuusta alkaen olen pätkäpaastonnut 8h/16h. Elokuun jälkeen syömäni hiilihydraatit (>100g/vrk) on tulleet marjoista, rukiista ja maustamattomasta jugurtista. Kuusi viikkoa olen käynyt aamulenkillä 6krt/vko. Muutos painossa maaliskuusta +-0. Mistä saada motivaatio jatkaa, kun tuloksia ei tule. Vihaan ulkoilua. Vihaan liikuntaa. Vihaan suihkua liikunnan jälkeen (tai oikeastaan sitä nihkeää oloa suihkun jälkeen). Vihaan nälkää liikunnan jälkeen. Vihaan valmistautumista lenkille. Rakastan sohvalla lojumista. Rakastan suklaata. Rakastan hampurilaisia. Rakastan limpparia.

En ole koskaan liikkunut paljon. Fysiikka jo sanoo, että kun sitten alkaa liikkumaan, paino putoaa. No ei putoa. Ravitsemusterapeutti sanoo, että kun kuluttaa enemmän kuin syö, niin paino putoaa. No ei putoa. Mun Mies kun ajattelee jättävänsä pois sokerin tai hiilihydraatit, sen paino putoaa jo ajatuksesta. Minä vien ajatuksen käytäntöön ja ajattelen, että nyt paino putoaa. No ei putoa! Yhdistän nämä kolme samaan pakettiin, enkä enää keksi mitä muuta voin tehdä ja kiitos on: paino ei ole noussut. 

Tavoitteeni maaliskuussa oli pystyä sanomaan, kuten tähdet ChicFliceissä: "I don't do carbs." Ainoa lohdutukseni on, että voin nyt edes sanoa: "I don't do sugar.". Eikä sekään kuulosta yhtä hienolta.

Rakas (treeni)päiväkirjani... Aamulenkkeilyä

Vettä on Vanajassa virrannut siitä kun viimeksi kirjoitin päiväkirjaa. Anteeksi rakas päiväkirjani. Eikös niin tavata sanoa.

Edellisestä treenistä, ihme kyllä, ei ole yhtä kauan kuin edellisestä merkinnästä. Mutta koska merkintää ei ole, liekö tapahtunutkaan. Fitfarmin jälkeen kokeilin ainakin Motiviren verkkovalmennusta ja muistaakseni jotain kolmattakin. Kaikki ne lupaavat pysyvää elämäntapamuutosta, mutta ehkä minä olen menetetty tapaus, kun valmennuksen ajan noudatan ohjeita orjallisesti, mutta ei sillä tapojani muuteta valmennuksen jälkeen. 

Nyt olen omillani. Tai melkein. Olin somevastainen tosi pitkään. Sitten juuri oikealla hetkellä juuri oikea ihminen kysyi miksen ole Facebookissa. Liityin ja jäin koukkuun. Joku juuri hiljattain vihjasi, että olen melko aktiivinen, ainakin FB:ssä, vaikken ehkä muussa somessa (vain vanhat on FB:ssä sanoisi mun teinit).  

Jos niin kävisi nytkin, että jäisin koukkuun. Olen aina ollut liikuntavastainen (siinä tulee hiki ja pitää mennä suihkuun ja suihkussa kastuu. Olen ehkä ollut edellisessä elämässäni sokeria, koska en tykkää kastua). Nyt fysioterapeuttini sanoi, ilmeisesti juuri oikealla hetkellä, että mikset kävisi joka päivä 30 min sauvakävelyllä. Yli kymmenvuotisen suhteemme aikana hän on taatusti patistanut minua ennenkin, mutta nyt se jotenkin kolahti, miksi en. Jospa nyt jäisin koukkuun, niin kuin Faceenkin.

Viidettä viikkoa olen lähtenyt melkein joka aamu ennen heräämistä aamulenkille. Ai miksikö ennen heräämistä, miksei vasta illalla? Kun lähden heti aamulla, on se alta pois ja saan 23h olla taas ajattelematta liikuntaa. Vain 30 minuuttia, jollekin toiselle kevyttä jaloittelua 13 min kilometrivauhdilla, mutta minulle hengästyttävä sauvakävelylenkki. Tänään satoi seuraksi lunta, eikä lenkki tuntunut pakkopullalta.