Rakas päiväkirjani... Lukemista

Joulupukki oli kovin kiltti tänäkin vuonna.


Toi kirjan, jota odotin jo toissa jouluna. Toi  lempparikirjailijani kirjan. Toi kirjan joka on tuttu jo lapsuudesta, mutta mitä en koskaan ole lukenut. Toi kirjan, jota en todellakaan odottanut, mutta joka klassikkoutensa takia on pakko lukea (miksi meillä pitää olla pakko lukea -klassikko kirjoja?).


Ja vielä joulupukki toi kirjan, jonka tuo joka vuosi. Tai siis eihän se tietenkään samaa kirjaa tuo, mutta joka vuosi Patricia Cornwell julkaisee jouluksi uuden kirjan Kay Scarpetta -sarjaan ja joka vuosi joulupukki tuo sen minulle.

Tänä vuonna kirjan mukana oli oheinen lehtileike (Metro, 17.12.2012) pakettikorttina. Leike avasi monta uutta näkökulmaa Cornwellin dekkareihin   :-D



J.K. Toi se joulupukki PS3:n virtuaalirahaakin, että sain hankittua Sings Stariin lisää lauluja. Sen paketin kortissa luki: Hyvää laulua, eiku joulua.

Pleikkarin myyjäkin aikanaan sanoi, että kun hankkii kunnon kaiuttimet, niin laulu kuulostaa aina hyvälle. Hankittiin kunnon kaiuttimet, eihän sillä silloin ole väliä, osaanko laulaa vai en? Aiti aina sanoo, että äänellään se variskin laulaa. No, lupaan pitää kaiuttimet hiljasella ;-D

J.J.K. Niin, Cornewellin lisäksi ne muut saamani kirjat olivat: John Curran: Agatha Christien murhasuunnitelmat, Virpi Hämeen-Anttila: Suden vuosi,  Frances Hodgson Burnett: Salainen puutarha, Mika Waltari: Sinuhe egyptiläinen

Rakas päiväkirjani... Hyvää joulua

Järjestin siskolle makeaa joulua ja tein glögijuustokakkua. Poltin puolidesiä glögiä karrelle microssa ja räjäytin kylmässä vedessä sen lasin jossa karrelle palanut glögi oli, mutta sain kuin sainkin kakun valmiiksi. Myös micro selvisi pahemmitta vaurioitta.

Mies muisti perinteisen valkoisen joulutähteni, lapset koristelivat juuri joulukuusen, joulupuuro lounaaksi on valmistumassa ja äiti ja sisarukseni tulevat illalla syömään joulupäivällisen ja odottamaan joulupukkia. Voiko parempaa joulua toivoa.

Ihanaa joulu sinullekin!

Rakas päiväkirjani... Olenpas otettu

Sain eilen sähköpostia minulle ennestään tuntemattomalta henkilöltä. Hän olisi halunnut mainostaa päiväkirjassani. Tulin viestistä käsittämättömän iloiseksi ja ylpeäksi. Vaikka julkisesti vakituisiksi lukijoikseni onkin tunnustautunut vain  muutama, enka salalukijoitakaan usko määrättömän monta olevan, olen silti niin kiinnostava, että joku haluaa mainostaa päiväkirjassani. Oi onnea.

Harmillista vain on , että jouduin hänelle sanomaan, etten avaa päiväkirjaa mainostajille. Melkein jo ilnnostuksissani lupasin mainospaikan, mutta ei. Ei päiväkirja ole kuitenkaan sitä varten.

Iloa lisäsi, että tuo sähköposti, oli päiväkirjan historian toinen suora yhteydenotto mailiini. Nyt voin olla varma, että ainakin kaksi henkilöä niistä,  jotka ovat poikenneet päiväkirjaan, eivät ole olleet henkilökohtaisia ystäviäni. Hi-hi, minut on löydetty jostakin muualta kuin veispuukista ainakin kahdesti.

Rakas päiväkirjani... Viikko Jouluun

Huomasinpas tässä, että vain muutama päiväkirjamerkintä taaksepäin valitin, kun en ole koskaan päässyt Halloween bileisiin. Nyt viime merkinnässä valitin, kun pikkujouluja on ihan liikaa. Äitini sanoisi, että kohden ei oo koskaan.

Mutta Joulu saa nyt tulla. Se on ainakin kohdallaan. Kävin tänään lasten ja Miehen kanssa laulamassa Kauneimmat Joululaulut ja kun on hanget korkeat nietoksetkin, niin mitään ei enää puutu. Paitsi joulusiivous, piparit, joulumuistamiset, kortit, kauppalappu, jouluruokien teko, riisipuuron resepti, puurokattila, joulukuusi... eih... Joulu, älä tule vielä.

Tärkeintä on, että joulukuun alusta asti Mies on kysynyt, joko ostaa minulle perinteisen valkoisen Joulutähteni. Ei vielä, se lakastuisi ennen aattoa. Ihana Mies, ei ole unohtanut Joulutähteäni. Vielä.

Rakas päiväkirjani... Pikkujouluja

Olenpas ollut hiljaa taas pitkän aikaa. Nyt on Twitter vienyt sydämeni ja kaikki liikenevä tietotekniikkaan liittyvä tarmoni on suuntautunut sinne. Vaikka, jos twiittejäni tarkastelee, niin eipä sitä tarmoa määrättömästi ole silläkään puolella ollut.

Tänä vuonna on ollut jo, laskutavasta riippuen, kahdet tai kolmet pikkujoulut. Ja työkaveri eilen pelotteli, että yhdet on vielä tulossa, kun normaalisti eri paikkakunnilla oleva työtiimimme kokoontuu pitkästä aikaa  fyysisesti samaan neukkariin. No, silloin ohjelmaan sisältynee kuitenkin vain piparit ja glögi.

Ne ensimmäiset pikkujoulut yllättivät minut ihan sata nolla. Olen aina ollut hieman huono (myös) kalenterien kanssa. Niinpä olin buukannut alle 13-vuotiaiden kamariorkesterin paimentamisen seuraavalle päivälle klo 12-19.

Konsertti oli kyllä hyvä. Siellä esiintyi siis mm. kamariorkesteri, jossa Tytär soittaa alttoviulua ja kitaraorkesteri, jossa Poikanen soittaa... niin, kitaraa. Kenraaliharjotus oli hauska seurata. Olihan tähän asti kuullut vain alttoviulun/1a kitaran version koko orkesterille tarkoitetusta sovituksesta. En olisi uskonut, kuinka pienistä palasista kasvaa hienoja teoksia. Omiensa soittoa jaksaa tietysti kuunnella aina, vaikkei vieraiden soitosta niin perustaisikaan ja siksi varsinainen esitys oli myös kiva katsoa. Se meni tietysti paremmin, kun pahin jännitys oli purkautunut kenraaliharjoitukseen. Sitten aloin jo kyllä kyllästyä, kun kolmatta kertaa piti katsomoon mennä ja kaikki spiikit ja vitsit oli jo vähän kuultuja. Unikin olisi alkanut painaa siinä vaiheessa. Pysyin hereillä (tai ainakaan en kuorsannut).

Toisienkin pikkujoulujen jälkeen odotti aikainen herätys. Olen tytöstä asti käynyt 1. adventtina äitin kanssa kirkossa laulamassa Hoosiannan. Monta vuotta äiti on nyt luistanut seurastani ja käynyt sen laulamassa jossain muualla, mutta tänä vuonna tuli taas kanssani kotikirkkoon. Pidän tuosta perinteestä niin paljon, että pikkujoulut saivat nyt päättyä varhaiseen. Kirkonpenkit kun muutenkaan eivät ole järin mukavia istua.

Ja kolmannet pikkujoulut. Jälleen ilta piti ajatella sen mukaisesti, että seuraavana päivänä (tänään) on sukulaistytön Sweet sixteen. Tyttö on kyllä sweet, mutta kakusta ja seurustelusta en niin piittaisi.

Näistä muista menoistako johtuu vai mikä mättää, kun tuntuu, että pikkujoulut alkaa oleen nähtyjä. Mieluummin menisin vain istumaan iltaa ja pitämään hauskaa kavereiden kanssa, sillä se noissa pikkujouluissakin on ollut parasta, ystävät.