Rakas (treeni)päiväkirjani... Pahan päivän varalta

Tänään oli paha päivä. Ihan kaikin puolin paha. Normaalisti tällaisena päivänä olisin mennyt aikaisin nukkumaan, peiton alle piiloon, toivonut ja tiennyt, että huominen on parempi.

Mutta ei tänään. Tänään herätin crosstrainerin kesälomalta ja päivä muuttu heti paremmaksi. Ajattelin, että crossaan ihan vaan vähäsen ja hups, siinä menikin puolitoista tuntia. Ja vaikka olen kiukuissani siitä, ettei vaa'an neula ole siirtynyt alas piiruakaan, huomasin tänään kuitenkin, että jotain on tapahtunut.

Vähän niin kuin pyörällä kuka tahansa osaa ajaa kovaa, mutta hiljaa ajaminen vaatii taitoa, että pysyy pystyssä, niin minulla on ollut ongelma kuntoilla alhaisilla sykkeillä. On tuntunut niin turhauttavalta crossata ka. 5-7 km/h vauhdilla, kun normaalisti kävelenkin nopeammin ja siksi vauhti on kasvanut crossatessa ja syke on huidellut jatkuvasti 4-5 alueilla.

Tänään kuitenkin crossasin koko lenkin sykealueilla 2-3, ka. 10,27 km/h. Siis vihdoin matalan sykkeen pitkä lenkki, vaaka tykkää juuri siitä. Ja vauhtikin näyttää jo lukuna kauniimmalta ja motivoivammalta. Ehkä jaksan taas uskoa, ettei tämä kaikki ole mennyt ihan hukkaan ja tulokset tulevat pikkuhiljaa.

Olen myös siksi onnellisessa asemassa, että voin crossata vaikka kuinka myöhään, eikä se vaikuta iltauniini mitenkään, tai korkeintaa positiivisesti. Minä voin vallan mainiosti crossata yhdeksältä illalla ja mennä kymmeneltä nukkumaan, kun Mies taas käy lenkin jälkeen niin kovilla kierroksilla, ettei nukkumaan menosta tule mitään tuntiin, pariin.

Siksi, koska paha päivä muuttui näinkin helposti hyväksi illaksi, suljen tietokoneen ja toivotan kauniita unia.

Rakas (treeni)päiväkirjani... Yllätin taas itseni

Vielä vuosi tai puolikaan vuotta sitten en olisi sanonut edes unissani, että urheilu on kivaa tai että kaurapuuro on hyvää. Ja tänään sanoin molemmat.

Jostakin oli kulkeutunut kaksi lasten vapaalippua kylpylään ja ne olivat menossa vanhaksi kuun lopussa. Sopivaa aikaa kylpylälle oli vaikea löytää ja kun viikko sitten saimme sovittua käynnin tälle päivälle, oli tänään tietysti koko heinäkuun ainoa aurinkoinen päivä.

Harmittelin hyvän pyöräilyilman menemistä hukkaan, mutta kakrat olivat odottaneet reissua pitkään, eikä ihme,  kun eihän järveen ole tänä kesänä juuri tarennut.

Otin sykemittarin mukaan ja päätin kokeilla matkan uimista pitkästä aikaa. Puolituntia ehdin uida, kun altaan reunalle tuli tyttö, stereot ja vesijumppa. Se oli kivaa, vesijumppa. Ja ihan käsittämättömän tehokasta. Puolen tunnin jumpan jälkeen nousin altaasta ja jouduin pitämään kaiteesta kiinni, ettei jalat pettäneet alta. Sykekin nousi (mikä minun kunnollani ei ole tavatonta) 160:een parhaimmillaan, joten kyllä se on ihan totista liikuntaa, vaikka ensin tuntui lähinnä polskuttelulta. Ei enää harmittanut pyöräilykelin menetys.

Jos huonosti käy, joudun syksyllä etsimään Liiikuntakeskuksen kalenterista vesijumppatunnit. En lupaa mitään, mutta jospa.

J.k. Niin se puuro. En aamulla viitsinyt tehdä eväitä töihin. Vaihtoehdoksi siis jäi nälkä tai pikapuuro. Nappasin mansikka-punaherukkapuuropussin laukkuun ja harkitsin vielä nälän näkemistä vaihtoehtona. Päivällä vaihtoehdot kävivät vähiin. Mutta puuro yllätti positiivisesti: se oli hyvää. Luulen syöväni huomennakin.

Rakas päiväkirjani... Treenipäiväkirja osa4

Muutin toukokuun alussa töihin Helsinkiin. Kuljen junalla suurimman osan matkaa, mutta siirtyminen aamulla kotoa rautatieasemalle ja iltapäivällä rautatieasemalta kotiin aiheutti kotona keskustelua.  Mies sanoi, että voin mennä aamulla bussilla, mutta hän ei aio hakea minua iltapäivällä, vaikka onkin aina ennen hakenut minut vanhalta toimistolta, vaan saan valita kävelenkö vai pyöräilenkö.

Onnea on...
... uusi vaaleanpunainen juomapullo
ja vanha, vasta löytynyt sykemittarin
gps-sensori.

Valitsin pyöräilyn. Se on kuitenkin helpompaa, siinä saa istua koko matkan (2,5 km, jopa).

Juhannuksen jälkeen Mies keksi, että koska olen päässyt pyöräilyssä jo hyvää alkuun, lähdemme pyörälenkille. Se oli yllättävän kivaa. Tuuli tuiversi hiuksissa, eikä tullut ollenkaan niin hiki, kun tuuli kuivasi senkin (paitsi sitten kotiin tultua. Iyh... urheilun pahin puoli on, että siinä tulee hiki). Pyöräily oli jopa niin kivaa, että crostrainer saa jäädä kesälomalle (paitsi jos sataa).

Viimeistä edellisellä pyörälenkillä sykkeeni katosi mittarista kokonaan 3,5 km jälkeen, eikä tullut enää takaisin. Maksimisykkeeni on 186 ja vaikka syke katoamista edeltävässä ylämäessä kipusikin, mikä hämmentävää, yli maksimisykkeen 188:aan, en silti uskonut kokonaan kuolleeni, ihan vähän vain. Ja onneksi en uskonutkaan, ettei kuntoilut jääneet siihen, koska sykevyön uusiminen palautti sydämeni taas kartalle.