Rakas päiväkirjani... Hiiriä ja rottia

Pukeuduin aamulla harmaisiin farkkuihin ja harmaaseen paitaan. Totesin siinä miehelle näyttäväni hiireltä hissukalta ja olin vaihtamassa vaatteita. Mies tokaisi: "Niin. Anna olla vain. Sähän olet sellainen konttori-rotta." Annoin olla.

Rakas päiväkirjani... Kurjet veivät mennessään

Alku syksystä tai loppu kesästä (riippuu kai siitä onko puolillaan oleva lasi puoliksi tyhjä vai puoliksi täysi) kirjotin, kuinka näin ensimmäiset muuttomatkalla olleet kurjet.

Olivatpa aika veli kultia, mennessään veivät lukemiseni. Noiden kurkien jälkeen en ole lukenut yhtään kokonaista kirjaa. Hätinä edes lehtiä. Muutamia kirjoja olen aloittanut, mutta kaikki ovat jääneet, ei edes puolitiehen, vaan eivät ole vieneet alkua pidemmälle. Maailmassa on lukemattomia kirjoja, jopa sellaisia jotka ehdottomasti haluan lukea, mutta ne eivät nyt aukene minulle. Ilman kesken olevaa kirjaa olen ihan kuin en olisikaan, mataan vain eteenpäin.

Kurjat kurjet; tulkaa takaisin ja tuokaa lukemiseni tullessanne. Tai lähettäkää vaikka sähköpostilla. Faksikin käy, työpaikan numero löytyy netistä. Miksei sähkeenäkin, vaikka vastaanottajan laskuun. Tahdon vain lukea. J. Karjalaisen sanoin: "...Tuo se pois, takaisin sydäntäni vielä tarvitsen..."

Syksy!!!

Rakas päiväkirjani... Minäkö muka

Keittiöni on Cappucinon värinen. Löysin sinne vielä täydellisesti sopivan kellonkin.

Kylpyhuoneeni on Cafe latten värinen. Siellä ei ole kelloa, mutta pidän siitä ja viihdyn siellä niin hyvin, että voisin juoda lattenikin siellä.

Innostuin ystävättären verhojen ompelusta niin, että ompelin itsellenikin uudet verhot. Ne sopivat nyt hienosti Ikeasta löytämääni ruskeaan sohvapöytään, aikaisemmin ompelemiini sohvanpäällisiin ja ihanaan uuteen mattooni. Olohuoneeni on nyt kermalla maustetun Suklaakahvin värinen. 

Ja joku vielä väittää, että minä olen ennalta-arvattava ja tylsä, vaikka kotini värimaailmakin on näin monipuolinen. Minäkö muka.

Rakas päiväkirjani... Kananmunat

Ovatko kananmunat rohkaistuneet?

Isäni opetti aikanaan, ja samaa koulua on mieskin pitänyt, kuinka kananmunat keittämisen jälkeen pitää säikäyttää oikealla tavalla kylmällä vedellä, että kuori lähtee hyvin pois. Täsmälleen isän ja miehen oppien mukaisesti kananmunat tänäänkin säikäytin, mutta kuori vain ei irtoa. Tätä on jatkunut jo jonkin aikaa ja siksi epäilen, että kananmunat ovat viime vuosina rohkaistuneet, eivätkä säiky enää niin helposti.

Rakas päiväkirjani... Hyvä

Poikanen on hieman täydellisyyden hakuinen ja haluaa kaikki uudet asiat osata heti tai ei tee niitä lainkaan. Myös säännöistä pelissä hän pitää tiukasti kiinni ja hermostui totaalisesti, kun Muuttuvaa labyrinttiä pelatessaan huomasi siskonsa huijaavan, ei omaksi edukseen vaan veljensä eduksi.

Eilen kävimme poikasen kanssa keskustelua siitä, kuinka harmittavaa on kun hyvä kaveri osaa driftata polkupyörällä ja ajaa ilman käsiä. Totesimme kuitenkin, että poikanen osaa soittaa kitaraa, mitä kaveri ei osaa. Samoin totesimme, että vaikka toinen kaveri on hyvä pelaamaan lätkää, ei hän vielä osaa lukea ja poikanen sen oppi jo viisi vuotiaana. Tulimme tulokseen, että poikanen on Hyvä!

Poikanen sitten kysyi: "Äiti, missä sinä olet hyvä?" Jouduin miettimään. En keksinyt ilmiselvää vastausta. Olen päiväkirjallenikin kertonut monista asioista, missä en ole hyvä, kuten viimeksi kukkien hoidosta, mutta missä sitten olen hyvä.

Mietin ja kerroin. Pidän lukemisesta. En ehkä ole siinä teknisesti yhtä hyvä ja nopea kuin äitini ja sisareni, mutta olen silti hyvä lukemaan. Aikanaan kun harrastin laskettelua, en ollut siinä kilpailu tasolla, mutta olin riittävän hyvä nauttiakseni siitä. Tyttösenä hiihdin paljon, jäin aina kisoissa kakkoseksi tai kolmanneksi, mutta olinhan silti hyvä. Poikanen pelasti päiväni, viikkoni, vuoteni: "Niin ja sinä olet minun äitini."