Rakas päiväkirjani... Voi vitsi osa 3

Minua sitten jaksaa naurattaa huonot vitsit. Ehkä siksi, että tajuan ne. Joku Fingerpori kun ei aukea minulle juuri koskaan:

Nainen: Voi tohtori, silmääni sattuu aina kun juon teetä.
Lääkäri: Käytättekö teessänne hunajaa tai sokeria?
Nainen: Käytän kyllä.
Lääkäri: Ottakaapa sitten lusikka pois kupista ennen kuin nautitte teen.

He-he-heh. Se vaan on niin hauska.


Poikanen hauskuuttaa:

Elämet olivat aloittelemasta kokousta. Kaikkien piti tulla paikalle sopimaan tärkeistä asioista. Kirhvit kuitenkin puuttuivat. Leijona toimi kokouksen puheenjohtajana.
Leijona: Odotellaan hetki vielä kirahveja ja aloitellaan kokousta.
Norsu: Ei kirahvit pääse kokoukseen.
Leijona: Miksi ei? Tämä on tärkeä kokous.
Norsu: Kirahvit on vielä siellä jääkaapissa johon ne laitettiin 25 vuotta sitten.

Haa-ha-ha-haa.
Ai miksikö kirahvit on jääkaapissa? Kurkkaa Voi vitsi, viimeinen kohta "Ja vielä yksi lapsuudesta".


Mies kertoi vitsin Poikaselle:

Matti ja Teppo tappeli, tuli Jouko ja Kosti.

Hi-hih.


Tytär ei ole vitsikkäällä tuulella:

Minä: Tytär, kertoisitko äitille vitsin.
Tytär: Sika söi sipsin.

Ha-hah, tätä se on meillä nykyään, ovien paiskomisen ja muun mököttämisen kera.


Vielä yksi lapsuudesta:

Pikku-Kalle ajoi kovaa vauhtia polkupyörällä ympäri taloa. Äiti katseli huolissaan:
1. kierros: "Mutsi kato, mä ajan ilman toista kättä."
2. kierros: "Mutsi kato, mä ajan ilman kumpaakin kättä."
3. kierros: "Muffi kafo, mä ajan ilman hamfaifa."

Hi-hi. Tää oli kyllä jo tosi vanha.

Voi vitsi!

Rakas päiväkirjani... Iltasyöppö

Olen nyt kohta neljä viikkoa tehnyt sunnuntaisin valmiiksi seuraavan viikon ruokalistan ja elänyt sen listan mukaisesti. Kauppalaputkin olen kirjoitanut ruokalistan kanssa niin, että kotona todellakin olisi ne kaikki aineet mitä ruoanvalmistus edellyttää.

Mies on ollut ihan innoissaan. Tähän asti olen keksinyt jonkun loistavan ruokaidean ja passittanut miehen kauppaan. Kauppareissuja on siten ruokaa kohden kertynyt yksi, kaksi, pahimmoillaan mies kävi neljä kertaa kaupassa yhden pullataikinan takia. (Hmph... No ei aina voi olla ihan varma siitä, mitä kaikkea tarvitsee.) Nyt olemme oikeasti pärjänneet kahdella ja viime viikolla jopa yhdellä kauppareissulla viikossa.

Hämmentävintä tässä on se, että olen todennut äitini olleen taas oikeassa. Äiti aina sanoo, että kun välillä syö, ei ole ollenkaan niin nälkä. Olen viimeksi lukioaikaan (tai ehkä en enää silloinkaan) syönyt oikeasti joka päivä yhden lämpimän aterian. Nyt neljän viikon ajan olen taas joka päivä syönyt oikein ruoan ja kun Mies on  ottanut ohjelmaansa vahtia, että syön aamiaisenkin, niin eilen illalla yhtäkkiä huomasin, kuinka en ollut lainkaan nälkäinen. Olen aina ollut iltasyöppö, mutta eilen katsoin televisiota eikä tehnyt mieleni edes napostella mitään. Tunne oli kovin uudenlainen.

Facebookissa jo kehuinkin, kun yrittää olla ostamatta mitään kauppalapun ulkopuolelta, niin herkutkin pitää tehdä itse. Minähän sitten tein perunalastuja.

Mutta aurinko paistaa, räystäät tippuu ja kun tarkkaan kuuntelee, voi autojen metelin seasta kuulla jo titityynkin. Mitä väliä silloin on edes perunlastuilla.