Rakas päiväkirjani... Sen siitä saa

Aikaisemmin höpisin työkseni 8h/pv puhelimessa. Päivän päätteeksi en jaksanut kuvitellakaan, että olisin soittanut sukulaisille tai kavereille, hätinä vastasin puhelimeen jos joku soitti minulle, yleensä en sitäkään. Tekstiviestejä naputtelin, jos oikein asiaa oli.

Kuukausi sitten työnkuvani muuttui. Olin ja olen hurjan onnellinen ja iloinen muutoksesta. Olen vähemmän puhelimessa ja rustailen enemmän sähköposteja ja muita kirjallisia juttuja. Mutta... Työpäivän päätteeksi en jaksa kuvitellakaan, että avaisin tietokoneen ja kirjoittaisin päiväkirjaa. Edes tekstaria en viitsi kirjoittaa, soittamalla saa asiat niin paljon helpommin hoidettua ja selväksi.

Noh, suutarin lapsella ei ole kenkiä ja äitini oli keksitehtaalla töissä, eikä meillä silti koskaan ollut keksiä kuin korkeintaan vierasvaraksi. Ruoho on ja niin edes päin.

Rakas päiväkirjani... Niin pienestä onnellinen

Tytär on ollut viikko sitten lauantaista asti kuumeessa. Ei kovasti, mutta juuri sen verran, ettei ole päässyt kouluun eikä ulos. Maanantain, tiistain ja keskiviikon oli reippaasti yksin kotona. Keskiviikko iltana tuli itkemään luokseni, että jäänhän torstaina kotiin hänen kanssaan. Lupasin jäädä ja tytär lupasi, että olen maailman paras äiti. Joopa joo, hyvä äiti joka kolmen päivän ajan rääkkäsi lasta ja pakotti olemaan yksin kotona *tuntee huono-äiti syndroomaa* (vaikka todellisuudessa se oli tyttärelle ihan ok).

Keskiviikko iltana vein tyttären lääkäriin, kun kuume oli jatkunut jo viidettä päivää. Tytär hihkui auton takapenkillä, kun näki autoja, valoja ja ihmisiä. Totesi, että vaikka sohvalla löhöily onkin kivaa, ei enää koskaan halua tehdä sitä neljää päivää peräkkäin. Lääkärin odotustilassakaan tytär ei maltanut olla paikallaan kun oli niin monta ihmistä nähtävänä ja asiaa kommentoitavana. Oli varmaan lääkärin silmissä kovin kipeän oloinen, tytär-elohiiri.

Perjantaina kuume kääntyi laskuun, illalla oli jo alle 37. Olin lähdössä viemään roskia, kun tytär hihkaisee, että haluaa viedä ne. Kielsin menemästä vielä ulos. Tytär : "Et säkään sitten vie niitä, vaan säästät mulle huomiseksi."  Lupasin järjestää uusia roskia.

Jospa tuo huomenna pääsisi jo ihan oikeasti ulos. Olisipa ihanaa.