En ole hillunut baareissa, en holtittomasti kevätterasseilla, en ole ollut edes sukujuhlissa. Kävin vain työpaikalla. En ole unohtanut maskia, en turvavälejä, muistan käyttää käsidesiä. Mutta viisi minuuttia kahvihuoneessa koitui kohtalokseni (eikä meidän kahvihuoneessa ole edes pullaa).
Työpaikallani on vahva etätyösuositus ja paikan päällä on suotavaa käydä vain välttämättömät asiat. Olen siis käynyt kerran viikossa postittamassa ne postit, joita ei ole voinut sähköpostilla laittaa. Helatorstaita edeltävänä keskiviikkona vielä mietin etäpäivää, mutta lähdin sittenkin työmaalle, postejani odotettiin. Sunnuntaina kollega laittaa meseä, jäljittäjä soitti ja hän on altistunut. Pahoittelin ja voivottelin. Seuraavaksi sainkin voivotella itseäni kun kollega kysyi mikä päivä se oli kun kävin työpaikalla. Nopean ynnäämisen jälkeen totesimme myös minun altistuneen.
Sen jälkeen ynnäilin yksikseni. Tiesin saman tien, että lauantaina alkanut, ennen kokemattoman kova päänsärkyni ei ollutkaan auringonpaisteesta ja allergiasta eli pihatöistä johtuva niin kuin luulin. Sain testiajan maanantaille ja positiivisen tuloksen myöhään tiistai-iltana.
Päänsärky oli jotain sellaista, mitä en koskaan ennen ole kokenut, enkä halua kokea uudelleen. Ja minulla kuitenkin särkee päätä ihan kroonisesti rintarangan ongelmista ja pölyallergiasta johtuen. Särkyä kesti 1,5 vrk. Maanantaina nousi kuume. Minulla ei koskaan ole kovaa kuumetta, nyt oli, lähenteli 39 astetta. Tiistaina huimasi niin etten meinannut pysyä pystyssä. Tai en pystynytkään; kolmannen kerran kun jalat meni alta katsoin parhaaksi pysyä lepoasennossa. Keskiviikkona meni ääni käheäksi, torstaina vatsa sekaisin, perjantaina lihaskipuja.
Kukin oire kesti vuorokauden ja olo oli kuin käänteinen Päiväni Murmelina, että mihinkähän oireeseen aamulla herää. Lauantain oletan olleen ensimmäinen oireeton päiväni, ainakaan en keksi mikä päivän oire oli. Tai en tiedä, oireluettelossa yksi yleisimpiä oireita on haju- ja makuaistin menetys. Syödä minun ei tee mieli, mutta makuaisti tuntuisi olevan ennallaan. Hajuaisti puolestaan on jollain tavoin ylikorostunut, tunnen kahvin tuoksun, mutta se ei ole sama kuin ennen, se on juuri poltetun kahvipavun paha haju. Cashew pähkinät ei tuoksu pähkinöiltä, vaan haisee rasvalta, heraproteiini haisee sairaalan käytävältä tai lapsuuden "mansikanmakuiselta" yskänlääkkeeltä jne. Ja nimenomaan kaikki haisee pahalta, ehkä siksi ei tee mieli syödäkään.
Eniten kuitenkin ihmetyttää, mikä variantti tämä on vai olenko minä variantti. Sain tartunnan viiden minuutin altistuksessa, jossa turvavälit oli huomioitu ja maskeja pidettiin noista viidestä minuutista kolme. Yhden rokoteannoksen saanut kollegani ei saanut tartuntaa. Tartuntaa ei ole saanut myöskään perheeni, joka on ollut pienessä kodissa nyt jatkuvasti altistuneena (koputan puuta, onneksi eivät ole). Mikä pöpömagneetti minä olen ja pidänkö omistani niin mustasukkaisesti kiinni (lähes läheisriippuvainen kun olen), etten edes pöpöjä luovuta eteenpäin.
Joka tapauksessa, tänään karanteeni lääkäri soitti, ja koska ensioireistani on 10vrk ja oireettomana olen ollut vähintään 2vrk, eristykseni päättyy tänään. Huomenna pääsen taas aamulenkille!
J.k. Perheen karanteeni jatkuu 5.6. saakka, varmuuden vuoksi, mutta minä en enää tartuta 😲
J.j.k. Karanteeni lääkäri sanoi, että on hyvä varautua siihen, että ihmiset on peloissaan ja välttelevät minua, kunnes tottuvat etten tartuta. Ihan niin kuin uskaltaisin seuraavaan puoleen vuoteen mennä mihinkään ihmisiin, kun pelkään tartuttavani!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ilahdun kommentistasi. Kiitos.